Su 11.9.2011

The Culture 2011 Tall Ships Regatta

Elokuun viimeisenä viikonloppuna Aurajoen valtasi lauma purjelaivoja, rannoille tapahtuma toi tietysti monenkirjavat myyntikojut ja kaikkien kesätapahtumien metrilaku- ym. vakiokojut. Lauantai-illalla musiikista Suomen Joutsenen lähistöllä vastasi MILjazz 2011, meidän saapuessa paikalle lavalle nousi jo viimeisenä esiintynyt Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta solistinaan Suurlähettiläiden Jussu Pöyhönen. Sitäkin kuuntelimme vain muutaman kappaleen verran – mies kyrsiintyi ihmispaljouteen ja lähti kotiin, itse jatkoin vielä eteenpäin tsekkaamaan loputkin paatit.

Kävin venäläisessä purjelaivassa nimeltä Mir, ihastelin sataman taakse laskevaa ilta-aurinkoa, nautin viimeisistä shortsikeleistä ja kävelin jalkani kipeiksi. Seuraa kuvapläjäys, joka käsittää lähes kaksikymmentä kuvaa – koska en yksinkertaisesti osannut jättää yhtäkään pois. Kerrankos sitä (ja hyvin todennäköisesti toisenkin).



Pian on uusi Myllysilta vihdoin valmis!















Seuraa tunnustus: taidan olla aika ihastunut, ellen jopa rakastunut. Niin Turkuun, kesäiseen ilta-aurinkoon kuin myös uuteen kameraani. ♥ Viimeiseen palaan taatusti myöhemmin, kyseinen vempele ansaitsee ehdottomasti oman hehkutuspostauksensa. Ja eiköhän rakas kotikaupunkini tule myös olemaan jossain kohtaa kauniiden sanojen kohteena.

2 kommenttia kirjoitukseen The Culture 2011 Tall Ships Regatta

  1. LauraL

    12.9.2011 18:221

    Upeita laivoja! Vitsit noi on isoja, tajuaa vasta kun näkee rinnalla pienemmän paatin. Mielettömiä!

  2. Jose

    12.9.2011 23:152

    Ne oli todellakin valtavia! Hauskaa kun kuviin osui kontrastiksi pikkupaatteja, perusmoottoriveneitä ja muita. :)

Avaa sanainen arkkusi

Sallitut HTML-tagit:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>