Melkein meinasi usko loppua kesken mutta kyllä, nyt se vihdoin on valmis – uusi ulkoasu blogille! Viime kuukausien bloggausinnon surkastuminen on johtunut osittain myös edellisestä leiskasta, se oli kuitenkin ehkä liian yksinkertainen omaan makuuni. Tai no, olihan se toki kesäaikaan jo väkerretty että “muutaman” kuukauden olin ehtinyt blogia sellaisena tuijottaa. Ja tietysti kun vanha leiska alkoi oikeasti ottaa pattiin, niin eiköhän mulla ollut web designer’s block enkä tuntunut osaavan tehdä yhtikäs mitään…

Ajastaika v9.0

Siinä kuvakaappaus vanhasta layoutista, aikamoinen ero uuteen eikös? Avaruusteema syntyi oikeastaan ihan vahingossa, vaikkakin kyseinen värimaailma on inspiroinut aika tavalla viime aikoina. Olin jo rakentamassa jotain linjalla harmaa-valkoinen-pinkki, mutta sitten koneen uumenista tuli vastaan avaruusmeininkiä ja sai lähtemään aivan toisenlaiselle polulle. Koodasin vanhan teemapohjani melkein kokonaan uusiksi nykyaikaisempaan suuntaan, minkä lisäksi sain vihdoin toteutettua blogista responsiivisen. Ulkoasu siis skaalautuu eri kokoisiin päätelaitteisiin, joten nyt onnistuu lukeminen paremmin myös esim. puhelimella.

Jäin vielä pohtimaan fonttivalintoja, Windows-koneella testatessa teksti kun näytti aika kamalalta. Otsikkofontti toimii ihan okei, mutta leipätekstifontti on ehkä vaihdettava. Täytyy vielä tutkailla tarkemmin ja katsastaa vaihtoehtoja. Mielipiteitä sopii laittaa kommenttiboksin puolelle (jossa muuten uutuutena monitasoinen kommentointi!) ja mieluusti saa infota myös mahdollisista bugeista blogissa. Webtyöläinen kiittää ja kumartaa tältä erää. :)

Ps. Laiskan blogi-instagrammaajan uusimpia kuvia pystyy nyt selaamaan sivupalkissa.

Kwan – Love Beyond This World [2004]