Ajastaika

Uusi viikko alkoi väsyneesti; vietin eilisen Salossa siskon muuttoapuna pakkailemassa tavaroita, siivoamassa sekä tietysti kantamassa tavaraa autoon. Kotona olin lähempänä puoltayötä ja sitten oli vielä tehtävä koneella yhtä työhommaa eteenpäin. Yhden paikkeilla kaaduin sänkyyn ja simahdin saman tien, harmi ettei ollut kovin montaa tuntia aikaa nukkua. Onneksi edellisenä yönä olin kerrankin nukkunut lähes kellon ympäri eikä viikonlopulta noin muuten ollut univelkaa. Tänään töissä olo oli kuitenkin hieman väsähtänyt – kumma kyllä inspiraatiota oli vaikka mihin ja työt etenivät toivotulla tavalla.

Siinä työnteon keskellä jäin miettimään erästä kielellistä nykytrendiä, jota tulee vastaan jo lehdissäkin: esimerkkisanoiksi voisi antaa kotoilu, kestovaippailu, tyyleily. Mikä ihmeen buumi on tehdä substantiivista verbi, joka kuulostaa kaikin puolin pöljältä? Nyt kun nuo kirjoitin niin taisi koko ihmettely lähteä juurikin tuosta kestovaippa-aiheesta… Ja hei tyttöily, sille on oikein oma taginsa Blogilistalla! En ehkä kestä.

Toinen jo pidempään mietityttänyt sana on sairausloman ns. lempinimi. Itse olen käyttänyt sanaa saikku about aina kuten täällä päin Suomea yleensäkin, mutta nyt yhtäkkiä fb-seinälläkin hyppelee vähän väliä sana saikke. Missä vaiheessa saikusta on tullut saikke vai onko se vain levinnyt pääkaupunkiseudulta myös tänne “maalle”? (Enhän mä oikeasti edes tiedä missä kyseistä muotoa on käytetty ensin, kuulostaa vaan kovin helsinkiläiseltä väännökseltä.)

Se siitä, nyt suljen suuni ja hipsin kohta tästä koneelta peiton alle vetämään unta palloon. Tälle viikolle on taas suunnitelmissa jos jonkinlaista ohjelmaa, loppuviikosta toivottavasti vähän rauhoittuu ja ehdin mahdollisesti vähän hengähtääkin. Vuorokauden kaksikymmentäneljä tuntia, ei ne vaan mihinkään tahdo riittää.

Postauksen kuvat eivät liity aiheeseen mitenkään, kunhan olivat tietokoneen uumenissa odottamassa blogiin pääsyä. Ruutuihin tallentui luonnon taidonnäytteitä kuun puolivälistä, kun kävin Salossa palauttamassa vihdoin tavarat edelliseen työpaikkaani. Välillä paistoi aurinko, välillä taas tuli vettä kuin siitä kuuluisasta ahterista. Pilvet näyttivät epätodellisilta, aivan kuin niitä olisi läiskitty säännöllisinä möykkyinä sinne tänne. Kaunista.

Savage Garden – Affirmation [1999]

Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin

Avopuolisko, perhe, läheiset sekä ystävät – niin rakkaita ja tärkeitä kaikki. Kissat. Oma koti. Keltainen valtamerilaivani. Valokuvaus. Nauru. Liikunta. Kauniit sanat ja asiat. Websuunnittelu, HTML-tagit, CSS ja PHP-koodaus. Kevään ensiaskeleet, kesän valoisuus, syksyn kirpeät aamut, talven ensilumi. Kuohuviini. Auringonnousu kuin myös -lasku. Hyvin istuvat farkut. Syventyminen kiinnostavaan kirjaan, kun antaa mielikuvituksen laukata ja viipyy hetken tarinakuplassa. Nukkuminen oman kullan vieressä. Siivoaminen ja muut kotityöt. Hyvä musiikki. Kupponen höyryävää teetä. Viivi & Wagner -sarjakuvat.

Se, että jokaisena aamuna saa herätä tähän maailmaan.

Päivä 15 – Unelmani

Unelmani on elää hyvä elämä, sellainen johon itse olen tyytyväinen. Tottakai on asioita, moniakin, jotka olisin tahtonut tehdä toisin, mutta en kuitenkaan kadu mitään menneisyydessäni koettua. Konkreettisempia unelmia ovat sitten perusjutut kuten että läheiseni ja minä itse pysytään kaikki terveinä, että me äijelin kanssa joskus vielä löydetään se täydellinen oma koti, että voimme jossain kohtaa juhlia yhteiseloamme rakkaiden ihmisten ympäröimänä ja niin edelleen.

Tällekin päivälle on ollut erityiset unelmat ja toiveet. Että huollosta hakemani puhelin ei enää hajoaisi – nyt sinne meni taivaan tuuliin joitakin numeroita, viestejä sekä kuvia. Etten vain ole tulossa kipeäksi, tänään on kurkku tuntunut jotenkin karhealta. Että pääsisin johonkin reissuun, vähän ehkä kauemmaksikin kuin Helsinkiin taikka länsinaapuriin (ei sillä että niissä muka olisi jotain vikaa). Selailin taas lentojen hintoja ja eniten houkuttaisi Barcelona, Varsova/Krakova tai Berliini… Ehkäpä ensi syksynä? Passikin pitäisi muistaa uusia, niin omani kuin miehenkin. Jos vaikka kesällä pääsisi käymään jossain. Tallinnassa edes.

(Varsova, kuva we♥it.)

Jahas ja sitten suunta VoimaTotalStepiin vähän kaloreita kuluttamaan!

Päivä 8 – Se hetki

Se on se hetki, kun kaikki on just niin kuin pitääkin. Kun on täydellisen onnellinen, että on sinä hetkenä juuri sen ihmisen / niiden ihmisten kanssa siinä. Kun toivoo, ettei hetki menisi ohi ja katoaisi.

Sinä hetkenä voi olla missä vain ja hetki voi tulla milloin vain, se ei katso aikaa eikä paikkaa. Sohvalla kullan kainaloon käpertyneenä tuijottamassa leffaa. Rautatiesillalla katsomassa lähteviä ja saapuvia junia matkustajineen. Maalla saunan terassilla lämpimänä kesäiltana auringon värjätessä taivaan kauneimmilla väreillä. Keskellä peltoaukeaa kirkkaana talvipäivänä sukset jalassa pakkasen nipistellessä poskia. Työmatkalla kun huomaa vastaantulijoissa jotain mikä saa hyvälle mielelle – iloisia hymyjä, hassuja polvisukkia, inspiroivia tyylinosasia.

Tai se hetki voi olla Tampereella leppoisana pääsiäislauantain iltapäivänä. Herkullista ruokaa American Dinerissa rakkaiden ihmisten ympäröimänä. On Spicy Cheeseburgeria, montaa erilaista dippiä, Ben & Jerry’sia, pahvista jenkkiautoa täynnä ranskalaisia perunoita. Nälän talttuttamista, naurua, jäätelöä silmässä, pikkupoika kertomassa tomerasti mikä pöydän ääressä on hänen paikkansa.

Onneksi oli tuttua henkilökuntaa, muuten olisivat ehkä saattaneet katsoa meitä ja naurunremahduksiamme vähemmän hymyillen. Ja onneksi lauantain alkuilta oli suhteellisen hiljainen ainakin tuolla kyseisessä ruokapaikassa. ;) Naurattaa vieläkin, kun palaan päivissä taaksepäin ja muistelen tuota hetkeä.

Vaan nyt on pysyttävä tässä hetkessä ja ajateltava huomista. On aika kasata tavarat aamua ja työpäivää varten, ja sitten kaivautua peiton alle näkemään kauniita unia.

Maroon 5 – Hands All Over [2010]