Kategoria: Haasteet & testit

La 12.5.2012

Hyvää mieltä ja iloa elämään

Siitä onkin jo hyvä tovi, kun Soila haastoi pohtimaan hyvän mielen asioita. Kirjoittelin suurimman osan näistä melkein saman tien silloin, mutta sitten tekstintynkä unohtui luonnoksiin, josta sain sen nyt kaivettua. Niin ja viimeisteltyä.

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että he ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Avopuoliso

Elämäni tärkein tyyppi, jonka kanssa jaetaan arkemme, ilomme ja surumme. Vaikka välillä riidellään ja ottaa päähän ja tuntuu, ettei meillä ole mitään yhteistä, niin olen mahdottoman onnellinen siitä että A on olemassa. Tää rakkaus kestää!

Perhe, lähisuku ja ystävät

Myös rakkaasta perheestäni olen erittäin kiitollinen: iskästä, äitistä ja pikkusiskosta. Parempaa lähipiiriä en voisi edes toivoa! Eikä ole mitään valittamista muissakaan sukulaisissa, mm. lempiserkkuni K ja Mömmeli ovat ihana lisä elämään. Ja entäs ystävät sitten! Niitä mulla ei ole paljon, mutta laatu todellakin korvaa määrän.

Kissat

Olen kissaihminen henkeen ja vereen enkä osaa kuvitella koskaan hankkivani koiraa. Maalla kotikotona asustavat Dharma ja Miska ovat jo yli 10-vuotiaita, mutta muistuttavat edelleen käyttäytymiseltään huomattavasti nuorempia.

Valokuvaus

Nautin valokuvaamisesta suunnattomasti, vaikken ole siinä mitenkään erikoisen hyvä enkä haluaisi tehdä sitä ammatikseni. Vietin lukion jälkeen välivuoden Karjaalla Västra Nylands folkhögskolassa valokuvausta opiskellen, se vuosi opetti mulle paljon paitsi valokuvauksesta myös itsestäni. Kuvaamiseen liittyviä juttuja voi lueskella lisää Valokuvaus-kategoriasta.

Moottoripyörät

Sain motoristigeenit syntyessäni ja A1-kortin samana kesänä kun täytin 16. Nykyisen prätkäni Cebarin (Honda CBR 600 F) sain vanhemmilta 18-vuotislahjaksi, se ostettiin netissä nähtyjen kuvien perusteella Saksasta. Vanha leidi täytti huhtikuussa huikeat 25 vuotta! Naureskelen aina, että ’87 on selvästi vuosimalli mun makuun – puolisko on syntynyt vain viikkoa aiemmin kun Cebari sai ensirekisteröintinsä. :)

Websuunnittelu

Rakas harrastus, josta tuli työ. En edelleenkään tiedä oliko se hyvä vaihtoehto, mutta toisaalta en osaa kuvitella mitä muutakaan tekisin elääkseni. Ensimmäiset kotisivuni tein yläasteikäisenä vuonna 1998, aloin vain tutkia HTML-oppaita ja testata mikä vaikuttaa mihinkin. Ensimmäisen nettipäiväkirjani aloitin v. 2001, siis vuosia ennen koko blogi-käsitteen syntymistä. Musta on tavallaan aika hassua, että monet blogimaailman “pioneerit” ovat kirjoittaneet blogia jo vuodesta 2007. Sitä aiemmin vain nettiin ajatuksiaan kirjoittivat lähinnä tällaiset nörtit…

Kauniit kengät

Olen enemmän kenkä- kuin laukkuihmisiä. Voin käyttää samaa laukkua vaikka kuukauden putkeen, mutta kengät valitsen aina fiiliksen mukaan. Intin jälkeen jalkani ovat alkaneet oikutella enemmän ja fysioterapeutti totesi mulla laskeutuneen jalkaholvin, joten korkokengät olen joutunut pääasiassa hylkäämään. Kuitenkaan ei sovi jatkuvasti tallustaa lättäpohjaisilla popoilla, koska se taas saa jalkapöydästäni jänteet tulehtumaan… Ratkaisu: useimmiten kävelen korottomilla kengillä, mutta koitan kerran viikossa-parissa heittää jalkaani pienellä korolla varustetut kengät, joilla kuitenkin pystyy olemaan koko päivän.

Oma koti

Viime syksynä menimme pankin kanssa naimisiin ja on kieltämättä ollut kiva seurata miten lainamäärä vähenee, pienin askelin mutta kuitenkin. Aloitettiin saman tien “pieni pintaremontti“, joka on siis käynnissä edelleen. Tykkään tästä kämpästä mutta kodiksi tätä ei voi hyvällä tahdollakaan vielä kutsua, kun kamat on sikin sokin missä sattuu (ja osa häviksissäkin). Sitä hetkeä kun remontti on ohi odotan kuin kuuta nousevaa!

Neljä vuodenaikaa

Täällä pohjolassa asumisessa on parasta se, että meillä on neljä vuodenaikaa. En oikeastaan osaa määritellä suosikkiani, jokaisessa on parhaat puolensa. Eniten rakastan vuodenajan vaihtumista, se on aina yhtä ihanaa kun huomaa vuodenajan vaihtuneen.

Musiikki

Musiikki ei sinänsä näyttele isoa roolia elämässäni enkä esimerkiksi kaipaa musiikkia taustalle kävellessä tai koneella istuessa, mutta hyvä musiikki inspiroi ja saa hyvälle tuulelle. Tykkään käydä keikoilla, joskin niille tuppautuvat kännikalat ärsyttävät ja laskevat keikkatunnelmaa. En ylipäänsä ymmärrä miksi keikalla pitäisi olla ihan pellit seis?! Oikeastaan miellän koko perussuomalaisen ryyppäämiskulttuurin täysin älyttömäksi ja mielipiteeni kiteytyy: hiprakka hauskaa, örvellys typerää. (Niin ja vihaan sanaa ryypätä yhtä paljon kuin rööki.)

Viinit

Viini on juuri se, millä edellisessä kohdassa mainittu hauska hiprakka saadaan aikaiseksi. En nykyään enää juo humaltumistarkoituksessa, vaan siksi että jokin juoma on hyvää – ja hyvin usein se on viiniä. Kelpuutan lasiini niin puna-, valko- kuin kuohuviinin, väkevistä en niinkään pidä. Valkoisissa ja kuohuvissa suosin yleensä puolikuivaa tai makeaa viiniä, punaisissa suosikkirypäleeni on shirazmalbec sekä pinot noir.

Kukat

Olen vasta hiljakkoin tajunnut, miten iso vaikutus kukilla on kotiin. Aiemmin en raaskinut ostaa leikkokukkia, kun “ne kuitenkin kuihtuvat pian pois”. Ja nyt kun olen useamman kerran ostanut tulppaanikimpun kotia koristamaan, huomaan hymyileväni aina kun maljakko osuu näköpiiriini. Tykkään myös ruukkukasveista ja esim. äitiltä kotoa muuttaessani saatu “onnenapila” (valkokäenkaali) ilahduttaa joka kevät alkaessaan kukkia. Uusin tulokas taloudessamme on miehen ostama perhosorkidea (Phalaenopsis amabilis), jonka kaikki nuput ovat nyt puhjenneet ja kukka on niin upea ettei voi kuin huokailla ihastuneesti.


Tänään hyvä mieli on valitettavasti loistanut poissaolollaan: kevätflunssa on tainnut saada mut kiinni. Suunnittelin ehtiväni vaikka mitä tänään, mutta todellisuudessa olen roikkunut koneella koko päivän kun on ollut niin karsea olo. Kurkussa on kaktus ja joka paikkaa särkee, ei kiva. Vaikka eipä sairastuminen kai mikään ihme ole, kun elämäntavat on ihan rempallaan eikä vastustuskyvystä tietoakaan… Miten monta ikävuotta pitää olla mittarissa, jotta oppii pakottamaan itsensä syömään terveellisesti ja liikkumaan säännöllisesti sen sijaan, että kuluttaa takapuoltaan työtuolissa toinen käsi hiirellä ja toinen karkkipussissa??!

Ti 17.1.2012

Kiitos mutta ei kiitos

Kaksi yhden hinnalla -blogin Jenna oli tehnyt aivan loistavan listauksen: TOP5 asiat, joita et missään tilanteessa ostaisi vaikka käytettävissäsi olisi kaikki maailman rahat. Tämä ajatusleikki tuntui niin hauskalta, että siihen oli itsekin tartuttava.

Mitä viittä esinettä et ostaisi, vaikka sinulla olisi rajaton määrä rahaa käytössäsi?
  1. Mikä tahansa kuosillinen merkkivaate tai -asuste. Jennankin inhokkilistalla ollut Louis Vuitton -kuosi on pahimmasta päästä.
  2. iPhone. Kun tahdon puhelimen, tahdon sellaisen puhelimen jolla voi soittaa ja jota voi käyttää herätyskellona. Miehen iPhone-elämää vierestä seuranneena en ikimaailmassa ottaisi puhelinta, joka tietyllä tavalla korvalla pitäessä saa äänen kuulumaan mössönä toisessa päässä tai jonka herätystoiminto pelaa miten sattuu. Nokia 4-ever!
  3. Mitään minkä miellän ylihintaiseksi. On kyse sitten vaatteesta, kengistä, tietokoneesta, lemmikkieläimestä – jos se on mielestäni ylihinnoiteltu laatuunsa nähden, en tahdo rahojani sellaisen tukemiseksi käyttää. En vaikka rahaa olisi kuin roskaa.
  4. Hummer on ehkä maailmankaikkeuden rumin auto, siksi. Ja kun puhutaan moottoripyöristä, sama pätee Harley Davidsoniin sekä muihin nojatuoleihin.
  5. Aito turkis missään muodossa. Ei kuolleita eläimiä mun harteille, ei vaikka olisi second handia tai vintagea tai ihan mitä vaan. (Kotikotona taitaa itse asiassa olla isoäidin vanha kettupuuhka ja hyi että se on pelottava!)

Oman listansa (tai linkin kyseisen listan sisältävään blogipostaukseensa) ja/tai heränneitä ajatuksia saa oikein mielellään jakaa kommenttiboksin puolella. Lueskelen mieluusti muidenkin mielipiteitä aiheesta!

Ke 21.12.2011

Vuonna 2011

Enää puolitoista viikkoa tätä vuotta jäljellä, joten on aika tehdä vähän yhteenvetoa kuluneista kahdestatoista kuukaudesta. Jonkun sortin kuvakatsausta viime vuoden tapaan on varmaankin myös tulossa, mutta se saa jäädä tammikuun puolelle.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2011, jota et ole koskaan ennen tehnyt?
- Sain vakituisen kokopäivätyön, ostin (puolikkaan) asunnon, pidin vauvaa sylissä.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö uusia seuraavalle vuodelle?
- Jotain ilmeisesti olin ajatellut luvata, mutta ei kyllä mitään muistikuvaa mitä se voisi olla. En siis taida seuraavallekaan vuodelle tehdä lupauksia! :)

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- Tätini, kaksi lukiokaveriani (jonka kummankaan vauvaa en ole vielä nähnyt :/).

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- Kummitädin mies.

5. Missä maissa kävit?
- Ruotsissa pyörähdin alkuvuodesta K-serkun kanssa.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2012 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2011?
- Lomaa! Ja kiva pieni visiitti mahdollisesti johonkin itselle uuteen maahan.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
- 24.10. Mömmelin syntymäpäivä, 1.11. meistä tuli murun kanssa virallisesti turkulaisia.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
- Vakkariduuni, oman kodin hankinta ja sen remontoiminen.

9. Suurin epäonnistuminen?
- Ei oikeastaan tunnu, että mikään olisi kamalasti epäonnistunut! Elixiassa olisin tietysti voinut käydä ahkerammin ja herkkuja syödä vähemmän ja sen sellaista.

10. Kärsitkö vammoista?
- Jalkapöytä vaivasi välillä, mutta siihen alan olla jo aika tottunut.

Sis. Deli @ Logomo

11. Paras asia, jonka ostit?
- Yhteinen asunto kullan kanssa.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- Puoliskon, perheen, sedän.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- Ei kenenkään sen erityisemmin.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- Asumiseen ja elämiseen.

15. Mistä innostuit eniten?
- Sisustuksesta, matkahaaveista ja websuunnittelusta.

16. Mikä artisti muistuttaa sinua vuodesta 2011?
- Lykke Li, The Sounds, System of a Down, Isoveli, Haloo Helsinki! nyt ainakin.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko:

I. Onnellisempi vai surullisempi?
- Onnellisempi.

II. Lihavampi vai laihempi?
- Laihempi, ehkä.

III. Rikkaampi vai köyhempi?
- Rikkaampi (mutta myös velkaantuneempi).

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- Viettänyt aikaa rakkaiden ihmisten kanssa, liikkunut sekä jumpissa että ulkoilmassa.

19. Entä vähemmän?
- Töitä.

20. Miten aiot viettää joulun?
- Kotikotona lähimpien ihmisten + kreikkalaisvahvistuksen kanssa.

Sis. Deli @ Logomo

21. Rakastuitko vuonna 2011?
- Sama tyyppi edelleen kiikarissa. ♥

22. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- Nolla.

23. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- Gossip Girl, Suomen Huippumalli haussa.

24. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- En vihaa ketään.

25. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- Luin niin säälittävän vähän kirjoja, etten edes muista niitä… Ehkä ensi vuonna paremmin?

26. Entä paras musiikillinen löytö?
- Lykke Lihin ja The Soundsiin rakastuin entistä syvemmin.

27. Mitä halusit ja sait?
- Oman kodin, työpaikan.

28. Mitä halusit, muttet saanut?
- Matkaa ulkomaille.

29. Mikä oli suosikkielokuvasi vuonna 2011?
- Näin tosi vähän leffoja, mutta esim. Kung Fu Panda ja How to Train Your Dragon olivat hyviä.

30. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka paljon täytit?
- Vuosia tuli täyteen 27, juhlapäivän olin töissä ja illalla fillaroin kaatosateessa Elixia Poweriin ja takaisin.

Sis. Deli @ Logomo

31. Mikä asia olisi tehnyt vuodestasi paremman?
- Se, että meillä olisi kummallakin ollut puoliskon kanssa edes viikko yhteistä lomaa.

32. Miten kuvailisit vuoden 2011 tyyliäsi?
- Vähemmän värioksennuksia, enemmän mustaa/harmaata ja yksittäisiä tehostevärejä. Vuosien tauon jälkeen innostuin taas farkuista!

33. Mikä/kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
- Avopuoliso, perhe, ystävät.

34. Kenestä julkkiksesta/hahmosta pidit eniten?
- Kulttuuripääkaupunkivuoden Hej Hylje! -hyljepatsaista.

35. Ketä kaipasit?
- Ystäviä, joita olisin halunnut tavata paljon useammin.

36. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- Mömmeli-serkku!

37. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
- En.

38. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- Pitäisin pintani asunnonostoon liittyvässä ruljanssissa.

39. Arvokas elämänohje, jonka opit vuonna 2011?
- Kaikki järjestyy lopulta.

40. Kuluneelle vuodelle sopiva lyriikka?
- “You’ve gotta seize the moment before it’s gone” – The Sounds: It’s So Easy


Tämän postauksen kuvat olen napannut Logomossa kulttuurivuoden ajan olleesta kahvilassa, joka oli toteutettu SIS. Delin, Artekin ja Turku 2011:n yhteistyönä. Heti nähtyäni ensimmäiset kuvat mustavalkoisesta sisustuksesta päätin, että se pitää ehdottomasti kokea ihan livenä. Häpeäkseni on tunnustettava, että vaikka asuimme suurimman osan vuodesta kilometrin päässä Logomosta, sain aikaiseksi käydä SIS. Delissä vasta toiseksi viimeisenä aukiolopäivänä. Olihan siellä voinut useamminkin istuskella, sisustus oli suorastaan hätkähdyttävä ja fiilis siellä kaikkien viivojen keskellä aika jännä.

Pe 9.12.2011

Perjantain kymppi

Yhden tällaisen kymmenestä yhteen -listaushaasteen olen jokin aika sitten tehnytkin, mutta koska tykkään näitä täyttää niin nappasin Felineltä vähän toisenlaisen version. Jos siellä ruudun takana on joku tylsistynyt bloggaaja, niin tästä vaan hetkeksi mietintämyssy päähän ja listoja laatimaan!

10 bändiä, joista pidän
  1. Viikate
  2. The Sounds
  3. Pariisin Kevät
  4. Rammstein
  5. System of a Down
  6. Kent
  7. Röyksopp
  8. Apulanta
  9. Cascada
  10. Death Cab For Cutie
9 mielipuuhani
  1. Halaaminen
  2. Websuunnittelu
  3. Valokuvaaminen
  4. Nukkuminen
  5. Ystävien tapaaminen
  6. Saunominen
  7. Kirjoittaminen
  8. Inspiroituminen
  9. Herkutteleminen
8 asiaa (työ)pöydälläni
  1. Tietokone
  2. Vesipullo
  3. Omena
  4. Kalenteri
  5. Teekuppi
  6. Huulirasva
  7. Kuulokkeet
  8. Muistilehtiö
7 tärkeää tavaraa
  1. iMac
  2. Digikamerat
  3. Perintölipasto
  4. Korulaatikko sisältöineen
  5. Kalenteri
  6. Possupehmolelut (no hei..!)
  7. Polkupyörä
6 viimeisintä tekstiviestin lähettäjää
  1. Google (kirjautumisvarmistus…)
  2. Desthea
  3. Kulta
  4. Inttikaveri
  5. Sonera (ilmoittivat että meidän nettiyhteys on katkaistu tietoturvaongelmien takia…)
  6. Feline
5 asiaa joita odotan
  1. Remontin valmistumista
  2. Viikonlopun Tampereen reissua
  3. Viikon päässä häämöttävää Viikate-keikkaa
  4. Joulua
  5. Ensi vuoden palkallista kesälomaa
4 mieliväriäni
  1. Harmaa
  2. Oranssi
  3. Punainen
  4. Violetti
3 luonteenpiirrettäni
  1. Järjestelmällisyys
  2. Perfektionismi
  3. Natsius
2 asiaa mitä aion tänään vielä tehdä
  1. Käydä Turku Design Now! -joulumyyjäisissä
  2. Matkustaa Tampereelle rakkaiden ystävien luokse
1 asia, jota rakastan
  1. Ihana avopuolisoni, tiätty ♥

Tosiaan olisi tarkoitus tänään heti töiden (ja niiden joulumyyjäisten) jälkeen lähteä ajelemaan Tampereen suuntaan, saa nähdä miten kamala ajokeli saadaankaan. Nyt ainakin ulkona vallitseva säätila näyttää aika hurjalta: lunta/räntää sataa vaakasuoraan, tuulenpuuskat ulvoo nurkissa ja on melkein pimeää keskellä päivää. Toivottavasti päästään ehjänä perille, vaikka sitten matkassa kestäisikin vähän kauemmin.