Ajastaika

Ja vielä viimeiset muistelot lomapäiviltä! Lyhyen kesälomani neljäs ja viimeinen päivä oli aika tehokas: päivällä tein rästihommia kotosalla ja myöhään iltapäivällä polkaisin messukeskukseen äipän seuralaiseksi Turun Messujen viimeiseen päivään. Kuten otsikkokin kertoo, tämä vuosi 2011 oli kyseisen tapahtuman juhlavuosi ja mittariin napsahti 50. vuosi messuilua. Turun Messuthan siis järjestetään nykyään joka toinen vuosi.

Aloitettiin messujen kiertäminen ulkoalueelta. Maailmanpyörässä olisi ollut kiva käydä pitkästä aikaa, mutta harmaa sää ei houkutellut ja perjantain kieppumiset olivat vielä tuoreessa muistissa. Ulkona oli huvipuistovermeiden lisäksi mm. joitakin eläimiä sekä Puolustusvoimien kalustoa. Satuttiin paikalle juuri sopivasti Leopard 2A4 -näytöksen aikaan.

Oli pakko laittaa toinenkin kuva, sillä ruudussa on yhdessä Leopard ja – hevonen! Rauhalliselta tuo heppa tuolla pyörätiellä näytti, ihan kuin aidan takana ei olisi pörissyt ainakaan iso panssarivaunu sinne tänne. Taisi ruoho kiinnostaa enemmän.

Heti alueelle päästyämme havaitsin tutun tikkarin kurkottavan kohti taivasta, vanha kunnon VIPA se siinä! Oli pakko käydä kurkkaamassa takatilaan, mutta samalta se näytti edelleen. Tavallaan tuli aika haikea fiilis siinä, mutta toisaalta vähän meni kylmät väreet kun ajatteli että pitäisi taas mennä pasin kanssa pitkin metsiä. Saa nähdä milloin (ja mihin!) sitä joutuu kertaamaan ja miltä sitten tuntuu.

Elkku oli iso (ja vähän apaattisen näköinen).

Siirryttiin sisätiloihin ja ehdittiin hetki kierrellä, kunnes mentiin auditorioon kuuntelemaan Linnateatterin improvisaatioryhmän esitystä Revitään lehdestä. Nuo häiskät ovat kyllä aivan hulvattomia, mistä ne keksiikin kaiken?! Suosittelen muuten lämpimästi Linnateatterin esitystä Turun mieletön lähihistoria, erityisesti jos sattuu olemaan turkulainen. Itse näin sen puolitoista vuotta sitten ja voisin milloin vain mennä katsomaan uudestaan.

Juhlavuoden kruunasi viimeisenä messupäivänä aina yhtä ihana Antti Tuisku. Siinä vaiheessa oli auditorio pakattu niin täyteen, että kurkittiin ensimmäiset kymmenen minuuttia ovelta kun piti odottaa että joku tulisi salista pois. Ei me montaa biisiä kuunneltu, mutta sen aikaa kuitenkin että äiti huokaili olis se joskus kiva mennä ihan oikealle Antin keikalle. :)

Kotimatkalla koukkasin sataman ja jokirannan kautta, fillaroin ympäriinsä tallentamassa hylkeitä muistikortille ja sainkin aika hyvän luvun lopputulokseksi ennen kuin ilta alkoi liiaksi hämärtyä. Hyljepatsaat ovat ehdottomasti yksi parhaista kulttuurivuoden jutuista, on ne vaan niin symppiksiä! Ihan harmittaa kun mulla ei ole mitään tsäänssejä ostaa sellaista huutokaupasta omaksi, 2500e + alv 23% on jo lähtöhintana sen verran kova – vaikka meneehän siitä toki puolet Itämeren suojeluun.

Se olisi sitten kesäkuu, ollut useamman päivän jo. Näköjään neljän päivän vapaakin oli osaltani niin täynnä tohinaa, että on blogi jäänyt hieman taka-alalle. Ja oikeastaan tietokoneella istuminen ylipäänsä on ollut viime päivinä aika vähäistä. Noh, kerrankin näin päin. Kesäkuu toi mukanaan tänä vuonna myös ihanat kesäkelit, eilenkin juhlittiin ylioppilasserkkua suhteellisen täydellisessä säässä. Kuvia eiliseltä mahdollisesti myöhemmin, nyt vielä rykäisy toukokuun puolelta kun en ole ehtinyt näitä aiemmin postaamaan.

What a surprise, kevätsuosikkini kirsikka! :) Nämä kuvat on otettu viikko takaperin viikonloppuna kotikotona, nyt helatorstaina kirsikankukat olivat jo historiaa. Onneksi on paljon kuvia tältä vuodelta, voin niitä katsella vuoden mittaan seuraavaa kevättä odotellessa.

Kukkaa löytyi myös mansikan muodossa. Kai tuo sellainen on, vai olenkohan aivan muissa maailmoissa kasvitietämykseni kanssa? Mietin just yks päivä, etten enää kyllä muista tyyliin yhtään mitään koulun biologiantunneista. Lintujen, kasvien ynnä muiden nimet ovat haihtuneet päästä kun ei niitä varsinaisesti ole tarvinnut. En koskaan muista kumpi on varis ja kumpi harakka, leskenlehden sentään erotan voikukasta. Onneksi meillä ei ole lapsia, jotka kyselisivät kaikesta mikä tää on tai mikä tän nimi on… Mistä äidit oikeasti repivät kaiken tietämyksensä?

Nykyään sentään osaan erottaa kirsikan ja omenan kukinnot toisistaan, jonain vuotena sekin on mennyt multa sekaisin. Ja jos kirsikka oli tällä viikolla jo kukkansa varistanut niin omena kukki täydessä loistossaan. Omenapuita kotikotona tosin onkin huomattavasti enemmän, joten valkoista kukkaa tuntui olevan kaikkialla. Kun me joskus tulevaisuudessa löydetään itsellemme koti, jossa on pihaa, niin tahdon kyllä ehdottomasti joko kirsikka- tai omenapuun pihalle. ♥

Kirsikkapuun varjosta löytyi myös karvainen kuvausassistentti. Ei malttanut poika mut nähdessään enää kölliä auringossa, vaan pakko oli tulla hyörimään jaloissa. Mansikat meinasi jäädä kuvaamatta, kun linssin edessä oli koko ajan valkoista karvaa… Onneksi sitten siskokin pölähti kameran kanssa paikalle ja Miska keskitti hellyyspuuskansa siihen.

Päivä 25 – Ensimmäinen

Ensimmäinen päivä armeijassa, naisena vapaaehtoisessa varusmiespalveluksessa. Mua ei varsinaisesti jännittänyt missään vaiheessa, jotenkin kaikki vain tapahtui. Matka Säkylään, portista sisään, tarkastukset, käveleminen yksikköön, ilmoittautuminen, tuvan etsiminen. Käveltiin muodossa, haettiin tavarat, vaihdettiin siviilivaatteet maastokuosiin. Punkan sijaaminen, tupakavereihin tutustuminen, mukessa ruokaileminen. Tavallaan kaikki tuntui kovin luontevalta, kun ei kyseenalaistanut mitään.

Illalla nukkumaan mennessä viimeiseksi hymyilin ja ajattelin, että vihdoin olen täällä ihan oikeasti.

Siitä alkoi vuosi, jota ilman elämäni olisi varmasti paljon tyhjempi, kaveripiirini pienempi enkä ehkä koskaan olisi tavannut niin täydellisesti sopivaa kumppania kuin mulla nyt on. Koko armeija-aika hyvine ja huonoine hetkineen oli kokemus, jota ei taatusti koskaan unohda.

Viikonloppuna näkymä Aurajoella oli normaalista poikkeava ja varsin komea: jokivarsi täynnä sotalaivoja. Maanantaina startannut Northern Coasts ’10, Suomen isännöimä kansainvälinen kriisinhallintaharjoitus merellä, kokosi liudan harjoitukseen osallistuvia laivoja viikonlopuksi Aurajoelle ja osaan aluksista pääsi tutustumaan sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantai-iltapäivä meni mun osalta töissä, mutta sunnuntaina ehdittiin pariksi tunniksi kullan kanssa laivoja ihmettelemään.

Näkymä kaupunkiin päin Godetian kannelta.

Joihinkin paatteihin oli mielettömät jonot eikä ajan kuluttaminen jonoissa houkuttanut, mutta onneksi esimerkiksi belgialaiseen BNS Godetiaan pääsi suoraan kävelemään sisälle. Laukut piti alueelle mennessä jättää narikkaan, kameraa sai kantaa mukana ja ainoastaan toisella rannalla kiellettiin kuvaaminen laivoissa. Ei sillä että laivoissa olisi sen kummempaa kuvattavaa ollutkaan, enemmänkin muistikortille tallentui ruutuja aluksista ulkoapäin sekä yleistä näkymää.

HSWMS Trossö ja sukellusvene HSWMS Södermanland naapurimaasta.

Näinpä sitten sukellusveneen ensimmäistä kertaa livenä! Se(kin) oli hurjan kokoinen, sellainen pitkä paksu pötkö. Ei meinaan ollut mikään ihan pikku paatti tuo kuvassa sukellusveneen takana oleva laivakaan… Toiselle rannalle ajeltiin Förillä, kuinkas muutenkaan. Keskellä jokea maisema sataman suuntaan näytti aika huikealta:

Belgialainen BNS Crocus, hollantilainen HNLMS Zierikzee sekä virolainen EML Admiral Cowan.

Vastarannalla katsottavaa ei ollut niin paljoa, mutta länsinaapurin jännän kulmikas HSWMS Härnösand (kuva alla) oli ehdottomasti näkemisen arvoinen. Siihenkin valitettavasti oli turhan pitkä jono, joten käytiin sen sijaan kurkkaamassa vieressä olleet miinanetsijät (kolme rinnakkain olevaa alusta kuvassa yllä).

Miinakolmikon kanssa samassa kuvassa oikean reunan täyttänyt tanskalainen HDMS Absalon oli suorastaan jättimäinen – vaikkei tainnut edes olla harjoituksen laivoista suurin. Yllä olevassa kuvassa näkyy hyvin kokoero normaalikokoiseen moottoriveneeseen (mä mitään veneistä tiedä mutta tuon kokoisessa moottoriveneessä ainakin olen joskus ollut). Useimman laivan vieressä sitä kyllä tunsi itsensä niiiiin pieneksi.

Ja vielä loppukevennys, tyylikkäästi natolangoitettu kulkusilta:

Tästä kohdasta eteenpäin ei valitettavasti päässyt enää kurkkimaan, vaan edempänä olevia paatteja piti tyytyä ihailemaan kauempaa. Mielenkiintoista miljöötä tuo tehdasalue, by the way. Sinne voisikin joskus tehdä jonkun sortin tutkimusmatkan kameran kanssa…

Katie Melua – The House [2010]

Muistin yhtäkkiä nähneeni viime yönä unta että joku, en muista kuka, oli miettinyt bloggaamisen aloittamista ja mä tietysti kannustin, että joojoo nyt blogi pystyyn. Tarjouduin jopa tekemään ulkoasun, mikäli hän joskus päättäisi todella perustaa oman blogin. Nyt kyllä vähän vaivaa se, kuka kumma oikein oli kyseessä… Vai olikohan tämä edes unta?

Olen viime aikoina nähnyt muutenkin ihan kummallisia unia, enimmäkseen jollain tapaa armeijaan tai sieltä tuttuihin ihmisiin liittyviä. Milloin mut on yhtäkkiä passitettu takaisin inttiin, milloin olen kertaamassa, milloin kadottanut vaununi ja ryhmäni… Ehkä se on tämä aika vuodesta, heinäkuussa oli kaksi vuotta lähtö sekä vuosi sitten paluu. Intti oli silloin pari vuotta takaperin mun unissa monta kuukautta ennen varsinaista palvelukseenastumista, vaikken edes osannut kuvitella minkälaista siellä todella olisi. Jotain mun alitajuntani kuitenkin tahtoi keksiä, mutta sitä en muista miten hyvin unet lopulta vastasivat todellisuutta.

Vielä yksi kaunis, joka kerta koskettava lainaus kappaleesta nimeltä Hetken tie on kevyt. Tämä Tehosekoittimen biisi tuli mulle tutuksi keväällä ’05, kun tapasin erään bändistä diggaavan pojan ja hengailtiin kevät yhdessä. Se suhde kaatui mun kypsymättömyyteeni, mutta suhde Tehikseen on säilynyt. Sama häiskä muuten tutustutti mut bändiin nimeltä Viikate viemällä mut keikalle niitä kuuntelemaan – se oli suuren rakkaustarinan alku.

Kun yössä yksin vaeltaa,
Voi kaltaisensa kohdata
Ja hetken tie on kevyt kaksin kulkea.

Joskus nuo lauseet itkettivät yksinäisyydestä, nyt ne voisivat itkettää onnellisuudesta. Onneksi meidän yhteinen tiemme kestää pidempään kuin hetken. ♥

Tehosekoitin – Golden Greats [2002]