Ajastaika

Oho, melkein viikko edellisestä sepustuksesta. Vaikka eipä tässä kyllä mitään sen kummempia ole tapahtunutkaan, töitä ja kämpän remontointia noin pääasiassa. Viikonloppuna sai nukuttua univelkoja pois eikä maanantaiaamu yllättäen tuntunut pahalta, mutta auta armias kun oli pari tuntia kököttänyt töissä! Koko ajan haukotutti eikä ajatus kulkenut lainkaan – ja tietysti eräs pitkistä puheluista pitävä asiakas soitti just tänään. Kotiin tullessa olikin sitten aivan puhti pois.

Mutta voi että, kevät ja se valon määrä! Niin väsynyt kuin olenkin viime aikoina ollut, valon lisääntyminen helpottaa huomattavasti. Eilen aurinko paistoi ja mittari kipusi +16 asteeseen, ei siinä voinut kuin tanssahdella ilosta. Elämä tuntui valoisalta ja kaikki oli mahdollista. Tänään oli sateista ja harmaata ja sumuista. Ja masentavaa. Vaadin lisää aurinkoisia ja lämpimiä päiviä!

Viime viikolla kävin puoliskon kanssa näyttämässä sormuksia tädille ja Mömmelille. Huomenna puolivuotias menninkäinen on kasvanut taas hurjasti! Yritys on kova sekä liikkua (toistaiseksi vain taaksepäin) että jutella, hampaita löytyy jo pari ja tutustuminen makujen maailmaan alkanut. Hymy on herkässä ja vähän väliä kikatetaan jollekin. ♥

Kuisma lekottelee.

Mömmelillä oli kylpypäivä. Siinä se loiski ja läiski ja kikatti.

Tällä viikolla pitäisi taas ehtiä vaikka mitä, toivottavasti tämä väsymys tästä vähän hellittäisi. Perjantaina (no kohta se taas on!) onkin sitten kiinnostavaa ohjelmaa illalla Vimmassa, kun lavalle marssitetaan turkulaisia kevätmallistoja it’s a SPRING THING -muotinäytöksen muodossa. En kuitenkaan muista mainostaa lähempänä joten: näytökset klo 18 ja 20, Vimma 3. krs, ei ikärajaa, VAPAA PÄÄSY. Tulkaa sinne!

Happoradio – Jälkiä 2001-2011

Ihana puolentoista viikon loma on muisto vain ja olen palannut arkirutiinien pariin. Onneksi työelämään tuli piristävä (ja odotettu) lisä: saimme vihdoin liukuvan työajan! Aivan eri fiilis lähteä aamulla töihin, kun ei toimiston ovea avatessa ole niin minuutin päälle näyttääkö kello kahdeksaa vai ehkä varttia vaille tai yli. Tällä viikolla aloitin myös pyöräilykauden, aamu lähtee käyntiin mukavasti viiden kilometrin fillaroinnilla. Voin vain kuvitella miten ihanaa jokirantaa on polkea kesäaamujen auringossa!

Pidennetty pääsiäisviikonloppu meni oikeastaan tekemättä mitään sen ihmeempää. Perjantaina nukuttiin Lemmenlautan univelkoja pois, iltapäivällä kävin kahvakuulassa (kyllä tuntui kropassa seuraavana päivänä!) ja sitten haettiinkin jo K-serkku rautatieasemalta. Illalla tehtiin K:n ja Felinen kanssa yli tunnin kävelylenkki jokirannassa, asteita ei tainnut olla paljonkaan yli nollan ja teekupponen oli poikaa kävelyn jälkeen.

Lauantaina pyörähdettiin kaupungilla, Feline karkasi omille teilleen eikä meillä K:n kanssakaan ollut lopulta suurta hinkua pyöriä kaupoilla – oli meinaan muutama muukin silloin liikenteessä. Käppäiltiin siis Puolalanpuiston läpi lounaalle Kerttuun, josta on kovaa vauhtia tulossa yksi ehdoton suosikkini mitä tulee Turun ruokapaikkoihin. Tällä kertaa lautaseltani katosi herkullinen Tuhtikerttu, joka oli nimestään huolimatta ihan passeli kooltaan. Sipulirenkaat, ah!

Illaksi suunnattiin maalle, jossa oli ohjelmassa mm. synttärikakkua, kuohujuomaa sekä tietysti saunomista. Jäätiin lopulta kolmestaan K:n ja äipän kanssa viettämään “tyttöjen iltaa”, kun muilla oli kaikilla jotain menoa. Saunottiin siis oikein antaumuksella yrttisen jalkakylvyn kera, kälätettiin kaikesta mahdollisesta ja loppuilta lojuttiin sohvalla.

Kissoille näytin kummallekin furminatoria pihalla, huhheijaa miten taas lähtikin karvaa! Kevään karvatupoista saisi aika äkkiä tehtyä kivan pienen koristetyynyn, jos niitä ottaisi talteen. Pääsiäinen ei ollut yhtä lämmin kuin viime vuonna Tampereella (toki on otettava huomioon että pääsiäinen oli silloin huhtikuun loppupuolella), mutta auringosta onneksi päästiin nauttimaan. Ja kovasti näyttää kukkaa puskevan esiin! Ei enää kauan niin ruoho alkaa jo vihertää ja puihin tulee silmuja.

Kuka uskoisi tätä kissaneitiä 11-vuotiaaksi??!

Sunnuntaina hurautettiin letkeän iltapäivän jälkeen taas Turkuun, vastapuunattu auto oli vähintäänkin yhtä kiva kuin putipuhdas koti (jota meillä ei ole näkynyt kuukausiin). Sunnuntai-illan keikkatunnelmista lisää myöhemmin, nyt lopettelen lounastaukoni ja jatkan loppumattomalta tuntuvan työlistan purkamista.

Sinne meni viimeinen nelipäiväinen työviikko taas hetkeen, nyyh! Olen alkanut epäillä onko musta sittenkään istumaan toimistossa joka päivä kahdeksasta neljään, vaikka työ sinänsä on mukavaa niin jotenkin viikot tuntuvat kovin raskailta. Viime aikoina on vähän ollut ikävä vuorotyötä, erityisesti yövuoroja. Harmi, kun meillä ei ole edes liukuvaa työaikaa – päivät ovat aina samanlaisia, virastoasioiden hoitaminen hankalaa eikä näin talvella näe valoa lainkaan.

Joulu osui viikonloppuun, uusivuosi osui viikonloppuun… Onneksi loppiainen pelasti! Kolmen päivän viikonloppu auttoi edes hieman perinteistä tammimasennusta, ehkä nyt taas jaksaa vähän paremmin. Inhosin tammikuuta jo opiskeluaikoina, se oli ainoa kuukausi joka tuntui siltä ettei se koskaan lopu. Itse loppiaispäivä oli tänä vuonna mitä mahtavin, aamulla olin äijelin kanssa Elixiassa ja iltapäivällä ajoimme maalle.

Kävimme kotikotona moikkaamassa äitiä ja iskää ennen kuin suuntasimme illaksi kavereiden luokse viettämään rentouttavaa loppiaista pelien, saunan sekä kotitekoisen pizzan merkeissä. Mukana menossa olivat tietysti perheen kissat Pate ja Nanna, myös ujompi Minni uskaltautui välillä kurkkaamaan touhujamme. Niin ja yöllä havahduimme vierashuoneessa siihen, kun Minni hyppäsi jalkoihin nukkumaan… Kurrrrrnau!

Patekin pelasi.

Tästä lähdettiin keittiössä liikkeelle…

…välissä pelattiin vähän lisää Wii Partya…

…ja sitten ahdettiin kuvut täyteen herkkupizzaa. Naminam!

Ilta venähti reippaasti uuden vuorokauden puolelle Trivial Pursuitia pelatessa. Jossain kohtaa alkoi olla väsymystä ilmassa sen verran, että piti hieman soveltaa sääntöjä jotta peli joskus edes loppuisi. On muuten pakko todeta näin muutamaa päivää myöhemmin, etten enää edes muista kuka voitti! Taisi siis pelin lopussa uni painaa silmää jo aika tavalla.

Aamulla maa oli valkoinen.

Emäntämme keksi paistaa vohveleita aamupalaksi, aivan loistavaa!

Lunta ♥

Pate kävi nuuskimassa pakkassäätä ulkotarhassa, Minni pysytteli sisätiloissa.

Eilen ei enää kotiin tultuamme tehty mitään sen ihmeempää, tänään viikko päättyi serkkutytön ristiäisiin. Pieni menninkäinen sai kauniin nimen ja näytti kastetilaisuuden jälkeen supersöpöltä hänelle ostamassani punaisessa pallomekossa. Itkun voimakkuudesta päätellen neidistä kasvaa vielä asennetyyppi!

Haloo Helsinki! – III [2011]

Kyllä on ilmoja pidellyt! Elohopea on tainnut keikkua lähempänä kolmeakymmentä suunnilleen joka päivä, onneksi sentään tuuli vähän viilentää auringon polttavaa porotusta. Töissä taas on niin hyvä ilmastointi, että välillä ihan paleltaa – pakko ottaa aamulla aina joku pitkähihainen mukaan, jos tulee liian vilu. Varastosta esille kaivetut kesäkengät ovat hiertäneet vuorotellen jalat pienille hankaumille, pari kunnon vesikelloakin on jo nähty. Jalat eivät tunnu tykkäävän mistään kengistä ilman sukkia, tarttis varmaan hellepäivinä kulkea yksinkertaisesti paljasjaloin.

Töistä puheen ollen, tämä viikko lähti käyntiin mitä parhaimmalla tavalla: mulla on nyt vakituinen duuni! Tarkoittaen siis sitä, ettei tarvitse enää miettiä mitäs sitten syksyllä tekisi – eikä ainakaan hakea töitä. Mulla oli alkuun epäilykseni tuosta hommasta, mutta pakko myöntää että olin väärässä. Nautin yllättävän paljon siitä, että väkerrän pikkusivustoja parhaimmillaan parikin päivässä sen sijaan että keskittyisin kuukauden ajan yhteen isoon sivustoon. Olen myös todella yllättynyt siitä, etten toistaiseksi ole kokenut sen suurempaa inspiraation puutetta – itse asiassa aivan päinvastoin! Pää suorastaan pursuaa ideoita ja inspiraatiota, sekä duuneihin että omiin projekteihin liittyen. Tiedä sitten onko se vain kesä ja valoisuus, mutta ainakin otan siitä kaiken ilon irti.

Päivä 26 – Pelkään

Suurin pelkoni on ehdottomasti se, että jollekulle läheiselle ja hyvin rakkaalle ihmiselle tapahtuu jotain. Jos joku ei tyyliin vastaa puhelimeen, alan nopeasti pelätä että jotain on sattunut (enkä kuitenkaan osaa itse vastata siihen perhanan luuriin tyyliin koskaan, eheh). Toinen pelko on tietysti se että kissoille käy jotain, varsinkin kun itse ei ole läsnä naukujien päivittäisessä arjessa.

Lisäksi pimeä sekä korkeat paikat ahdistavat jossain määrin. Hämähäkkejä ja muita ötököitä (paitsi päiväperhosia ja leppäkerttuja) inhoan syvästi. Myös hautausmaan liian tuttavalliset oravat ovat jokseenkin pelottavia. Toisinaan tunnen pientä pelkoa prätkän tai auton kyydissä, vaikka kuski olisikin ajamisensa erinomaisesti hallitseva.