Kategoria: Webdesign

Ti 24.4.2012

Blogi heräsi kevääseen

Oli jo aikakin päivittää blogin ulkoasu meneillään olevaan vuodenaikaan paremmin sopivaksi, alkoi vähän jo huurteiset lehdet ahdistaa. Kesähän sieltä on tulossa eikä mikään talvi, ei siis muuta kuin omenankukkia kehiin! Vuoden takaa tosin nuo kukat – tämän vuoden kukkaloistoa odotellessa. Uusi leiska on kevyesti Viikatteen tuoreehkosta Sysiässä-rallista inspiroitunut, mustavalkoisuudesta ajatus lähti ja tähän se päätyi.

Ajastaika v7.0

Noin, menneen leiskan muistelua vielä yhden kuvan verran. Tuo oli sinänsä aika onnistunut tekele, joten lämmöllä muistelen. Vaan nyt oli saatava jo vaaleampia sävyjä kehiin.

Ja sitten unten maille, öitä!

Rammstein – Liebe ist für alle da [2009]

Ma 19.12.2011

Talvi tuli blogiin

Viime viikon saikkupäivinä en tukkoisena oikein muuta jaksanut tehdä kuin istua koneella (ja siinä sivussa niistää noin viiden minuutin välein sekä juoda litroittain teetä). Ah ihana flunssa, joka onnistui iskemään jo toistamiseen tänä syksynä! Keuhkoputken- ja korvatulehduskombon lisäksi, luonnollisesti. Jostain syystä mun vastutuskyky on ollut viime aikoina aivan olematon, vitamiineista huolimatta. Pitäisi ilmeisesti lisätä jokapäiväiseen elämään vähän monipuolisempi ruokavalio ja tarpeeksi ulkoilmaa… Nyt tietysti on liikkuminenkin jäänyt aika vähälle, kun koko ajan on pientä kröhää ja fillarikin nököttää kellarissa.

Pää oli täynnä räkää, mutta uuden ulkomuodon blogille sain sieltä sentään pakerrettua ulos! Pientä fiksaamista on edelleen, mutta pääasiassa kaiken pitäisi näkyä kuten on tarkoitus – jopa IE:llä. Vähän erilaista leiskaa tällä kertaa, lumen kaipuussani halusin jotain edes etäisesti talvista kuvaa kehiin siltä about ainoalta pakkaspäivältä tänä talvena.

Ajastaika v6.0

Muistoksi vielä screenshotti edellisestä ulkoasusta, kuten mulla on ollut tapana laittaa. Tuo simppeliäkin simppelimpi kokonaisuus taisi aiheuttaa sen, että olin aika kyllästynyt leiskaan jo parin kuukauden jälkeen. Harmi, kun ei ole enempää aikaa että voisi väkerrellä uusia kuoria useamminkin kuin pari kertaa vuodessa.

Su 7.8.2011

Jokin on muuttumassa

Oli jo aikakin saada blogille uutta ilmettä! Nyt kun nettisivuja vääntää päivät pitkät töissä, inspiraatio ei ole kadonnut mihinkään vaan ennemminkin kasvanut. Ideoita myös omiin projekteihin syntyy jatkuvasti, harmi vaan kun niiden toteuttamisessa kestää aina aikansa. Työ häiritsee vapaa-aikaa, as usual. Onneksi välillä sentään saa jotain valmiiksi!

Tällä hetkellä mua kiehtoo värittömyys, nettileiskoissa erityisesti mutta jossain määrin myös pukeutumisessa. Garderoobini tosiaan koostuu ehkä 70-prosenttisesti muista kuin mustista, valkoisista tai harmaista vaatekappaleista – ehkä siinä onkin suurin syy ajoittaisiin pukeutumisangsteihin? Tätähän olen pohtinut monesti aiemminkin ja viime aikoina vaatekaappiin on muuttanut ns. järkeviä hankintoja, esimerkiksi peruspaitoja ja parit oikeasti hyvin istuvat farkut. Kyllä se tästä, pikkuhiljaa.

Ajastaika v5.0

Siinä vielä muistoksi edellinen ulkoasu. Ihan kiva leiska tuokin oli, mutta pinkin ja mintunvihreän liitto alkoi näin syksyn kynnyksellä jo maistua vähän puulta. Pinkki tosin jäi elämään pienesti vielä tähän uuteenkin ulkoasuun, ensin valittu oranssi mauste ei lopulta toiminut niin hyvin kuin olin ajatellut. Tällä mennään siis toistaiseksi.

Mahdollisista bugeista sopii informoida kommenttiboksiin tai sähköpostilla jose miuku ajastaika piste com. En ole vielä päässyt testaamaan toimivuutta Windowsin selaimilla lainkaan, joten pieniä yllätyksiä saattaa tulla vastaan.

Ma 14.3.2011

Harmaa sydän pinkki & turkoosi

Uudet kuviot valtaavat työelämäni lisäksi myös tämän blogin: pitkään tekeillä ollut uusi ulkoasu on vihdoin ja viimein valmis! Prosessi oli tavallista pidempi, ja idea ehti muuttua monta kertaa matkan varrella. Tällainen sieltä lopulta syntyi, tällä mennään nyt toistaiseksi – kunnes taas kyllästyn. :) Muutama pikku juttu täytynee fiksata vielä myöhemmin, mutta mitään isoja bugeja ei pitäisi olla. Kommenttiboksiin sopii toki ilmoittaa, mikäli jollain masiinalla blogin lukeminen on turhan vaikeaa.

Ajastaika v4.0

Siinäpä vielä muistoksi ruutukaappaus edellisestä ulkoasusta, mukavan yksinkertainenhan tuokin oli. Seuraavaksi työjonossa onkin sitten hautajaiskuvien käsittelyä, lisää blogileiskoja ja vähän kaikenlaista muutakin graafista juttua… Mutta nyt unten maille, jotta olisi edes pieni mahdollisuus herätä aamulla virkeänä duuniin. Hyvät yöt!