Kategoria: Ystävät rakkaat

Ti 1.5.2012

Vähän erilainen vappu

Meinasin aloittaa, että taas on sunnuntai – ja ohikiitävän hetken kauhistuin miten hemmetin nopeasti viikot nykyään meneekään! Kunnes sitten onneksi hiffasin, että eihän tänään olekaan mikään sunnuntai vaan tiistai. Huhhuh, melkein jo pelästyin.

Silmut

Meillä oli hurjin vappuaatto koskaan. Töiden jälkeen käväisin tsekkaamassa kaverin uuden kämpän, ja fillaroituani kotiin olin sen verran naatti että kaipasin pientä lepohetkeä. Seitsemän maissa havahduin murun kyljestä meikit poskilla, kuinkas muutenkaan. Illalla tehtiin vielä kävelylenkki lähiympäristössä ja lopuksi haettiin Rosso Expressin pitsat kotiin mussutettavaksi (jaksoin syödä puolet jopa). Hurrrrrjaa!

Piknik
Viintä mukiin

Tänään painelimme salille kun Elixia kymmeneltä aukesi, aika rauhassa sai treenata ainakin siinä alkuun. Kotiin tultuamme uunissa paistui nopsaan pellilliset patonkeja ja croisantteja, minkä jälkeen suuntasimme Mian ja Aleksin kanssa piknik-tarpeet mukana kohti Vartiovuorea. Olipas vaan loistoeväät: leipien lisäksi vähän juustoja, viikunahilloa, lohisalaattia, viinirypäleitä, vesimelonia… Maistui!

Jaoimme puoliskon kanssa puolivuotispäivän (3,5 v seurustelua takana) kunniaksi pullon kuohuvaa, jonka olin bongannut uusimman Koti ja keittiö -lehden suosituksista. Espanjalainen Blossom Brut on Alkon kuvauksen mukaan erittäin kuiva, keskihapokas, hedelmäinen, kevyen sitruksinen, hennon yrttinen minkä itse ainakin allekirjoitan. Olen enemmän makeiden kuohuviinien ystävä, mutta tykkäsin tästä kyllä ja voisin ostaa uudestaankin.

Seura
Merirosvopallot

Ketturepussa oli kiinni pari töistä vappuaattona mukaan nappaamaani merirosvoilmapalloa. Paljon ne kestivät mutta aurinkoisella mäellä tuli loppu, ensin poksahti punainen ja hetkeä myöhemmin tuo musta. Olihan siinä piknikoidessa tosiaan vähän lämmin.

Kevätturbaani
Sen verran lämmin ainakin, että huivi sai siirtyä kaulalta päähän turbaaniksi.

Tuu jo!
“No niin, ylös sieltä, nyt mennään!”

Auran kaakao
Hattara

Vartiovuorelta siirryimme mahat täynnä kaupungille. Ensin käväistiin Aurassa, jossa oli aivan ihanat puiset pöydät ja muutenkin yllättävän kiva sisustus. Taas näkee miten kartalla olen aina eri juottoloista ja kuppiloista… Aurasta jatkoimme torille, jossa mahaan mahtui vielä jätskit + vähän hattaraakin. Mitään muuta kiinnostavaa siellä ei sitten ollutkaan, samaa krääsää ja vaatetta mitä joka vuosi ja metrilakujenkin hinta alkaa jo kauhistuttaa.

Puskassa
Voikukkajalat

Kotiin päästyäni pyörin tovin ulkona kamera seuranani ja nautin vappuauringosta. Note to self: muista lakata varpaankynnet. Kyllä se vaan on nyt kuulkaas kevät täydessä vauhdissa! ♥

Ps. Jos nynnyvappu ei iskenyt, voi ajankulukseen lukaista bloggaukset aiemmilta vapuilta: 2011, 2010, 2009 ja 2008. Vaikka noiden perusteella kyllä olen selkeästi hyvin rauhallinen vapunviettäjä…

Ke 18.4.2012

Tampesterissa

Lähdin perjantaina kerrankin ajoissa töistä, kolmen jäljissä jo, kun puolisko tuli hakemaan ja otettiin suunnaksi Pirkanmaa. Matka tuntui menevän hujauksessa miehen ajaessa ja mun uppoutuessa lukemaan lehteä: havahduin vasta siinä kohtaa kun vierestä kuului että 41 km Tampereelle. Deko on juu mielenkiintoinen, koukuttava sekä inspiroiva lehti!

Auto

Perillä meitä odotti rakas ystäväni Akkiki sekä Onni-poika, P oli valitettavasti iltavuorossa. Onnia hieman ujostutti alkuun (edellisestä visiitistä oli selkeästi liian monta kuukautta!), mutta muisti ilmeisesti sitten keitä me oltiin – ja kotvan kuluttua puolisko jo kiskottiinkin mukaan leikkeihin.

Iltaohjelma

P oli leiponut meitä varten herkullisen kakun, pohjana oli mutakakku ja päällä jonkun sortin rahkasysteemiä. Korjaa Akkiki jos olen täysin hakoteillä, mulla taas vaihteeksi aivot lyö täysin tyhjää… :O Hyvää oli joka tapauksessa, ja teekupillisen kera vieläkin parempaa!

Teetä

Lauantaina jätettin miesväki pariksi tunniksi keskenään ja suunnattiin Akkikin kanssa Tampereen keskustaan vähän kaupoille. Lähinnä kiinnosti tutustua muutamaan sisustusliikkeeseen, kun aihe sattuu omalla kohdalla olemaan parhaillaan hyvinkin ajankohtainen. Ensimmäinen etappi oli Seinäruusu, jonka laajaa tapettivalikoimaa kävimme tutkailemassa (olen alkanut salaa haaveilla yhdestä seinästä, jossa olisi jotain tosi ärtsyä tapettia). Monta inspiroivaa kuosia löytyikin, saa nähdä päätyykö meillä lopulta jokin seinä tapetin alle.

Seuraavaksi vuorossa oli Design Boulevard, aivan ihana pikkuliike Aleksanterinkadulla. Ihastelin mm. Norm 69 -valaisimia, HAY:n tuoleja sekä Ferm Livingin lintujuttuja – oih ja voih, niitä kun saisi kodin täyteen! Mukaani lähti setti mustia kissamagneetteja ja lisäksi nappasin lukemiseksi REVS magazinen kakkosnumeron, kun sitä oli vielä tarjolla.

Eläinkoukut

Suklaapuodin (oho hups!) kautta löysimme itsemme Surprise Me -nimisestä liikkeestä, jossa oli vaikka mitä hauskaa sisustus- ja lahjatavaraa. Aloin vakavasti pohtia, voisinko hankkia eteiseen pari sikanaulakkoa (kuvassa) vai olisiko ehkä poro tai joku muu eläin parempi. Hang-It-All kun jäänee haaveeksi, ei vaan pysty laittamaan vajaa 300e naulakkoon…

Tuliaiset
Onni sai tuliaisia lelukaupasta.

Lounastauko

Kotona pojat olivat laittaneet pöydän koreaksi: lounaaksi oli valkosipulisia perunanpuolikkaita, caesar-salaattia sekä nautaa ja pihville aivan järjettömän hyvää kastiketta. Oli pakko ottaa vähän lisääkin, vaikkei mahaan ehkä olisi mahtunutkaan. Nam nam!

Kylvyssä

Ruokalevon jälkeen käväistiin kaupassa ja loppuilta lööbailtiin, P tosin joutui taas illaksi töihin. Koottiin ensin legolentokone ja sitten muutettiin se veneeksi. Onni kävi kylvyssä ja läiskytti vettä mun räpsiessä kuvia. P:n tullessa töistä poksautettiin kuoharipullo auki ja skoolattiin kihloille ja keväälle. Sieltä se kesä tulee, räntäsateista huolimatta – kohta on jo vappu!

Kiitos vielä Akkikin poppoolle kivasta viikonlopusta! Ei mee kauaa niin nähdään taas. ♥

Pariisin Kevät – Kaikki on satua [2012]

Pe 10.2.2012

Kahlaus viime vuoteen

En onneksi ole myöhässä tai mitään, eh heh – ihan kevyesti vain. Suunnitelmissani oli toteuttaa tällainen pienimuotoinen kertaus vuoden 2011 tapahtumista jo heti vuoden vaihduttua, mutta kas kummaa tammikuu katosi johonkin luotijunan vauhdilla. Taisi olla about ensimmäinen kerta mun elämässä, kun vuoden eka ja pisimmältä tuntuva kuukausi olikin hujauksessa ohi… Sellaista se työläisen oravanpyörässä juokseminen on. Mutta kai se on kuten klisee kehtaa väittää: parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Tammikuu 2011

Tammikuussa…

töitä oli vähän ja vapaa-aikaa luonnollisesti sitäkin enemmän. Kuun puolivälissä piipahdin K-serkun kanssa päiväksi Tukholmaan, jossa kävin ensimmäistä kertaa ikinä Hard Rock Cafessa. Ostin kunnon toppapuvun aleista ja rakastin talven kestäviä mutta kauniita nahkasaappaitani. Kullan kanssa oltiin paljon kotosalla ja intouduin jopa välillä leipomaan. Myös kotikotona tuli käytyä niin hiihtämässä kuin kissoja palluttamassa, jälkimmäistä enimmäkseen.

Helmikuu 2011

Helmikuussa…

työrintamalla vähän vilkastui, mutta ehdin silti tehdä paljon kaikenlaista kivaa. Alkukuusta remusin opiskelijoiden keskellä GOOMilla, päällä aivan itse tuunattu haalarimekko. Pari viikkoa myöhemmin hurautettiin päiväksi Jyväskylään juhlistamaan Viikatteen 10-vuotistaivalta ja paleltiin kolmenkymmenen asteen pakkasissa. Aloitin kansalaisopiston verhoilukurssilla operaatio nojatuolin, mikä osoittautui yllättävän mielenkiintoiseksi projektiksi.

Maaliskuu 2011

Maaliskuussa…

oli tapahtumia vähän jokaisesta kategoriasta: sisustusiltaa, hautajaisia, muotinäytöstä, messuja. Liikuntakärpänen puraisi oikein kunnolla kun Turun toinen Elixia avattiin Länsikeskukseen, lisäksi heiluin yhden sunnuntain hiki otsalla Supertreeneissä. Suurin muutos elämässä oli varmastikin työpaikan vaihtuminen, kun siirryin osa-aikatöistä oman alan kokopäiväiseen (ja mikä parasta, kuukausipalkkaiseen!) työhön.

Huhtikuu 2011

Huhtikuussa…

oli viimeinen kerta verhoilukurssia ja sain kuin sainkin ensimmäisen nojatuolin valmiiksi (toinen jäi vielä odottamaan vuoroaan). Löysin vihdoin täydellisen nahkalaukun, Mhannin toffeenruskean Tomin. Juhlittiin Salossa tuplasynttäreitä mustavalkoteemalla. Pääsiäinen vietettiin mahtavassa seurassa Tampereella, oli ihan hurjan lämmin ja ulkona tarkeni t-paidalla.

Toukokuu 2011

Toukokuussa…

kevät toi silmut puihin ja kukat omena- ja kirsikkapuihin. Lämpimästä alkukeväästä huolimatta sää ei ollut aina suosiollinen, esim. Turku Design Festival -viikonloppua vietettiin vesisateessa eikä MM-kultajuhlissakaan mitenkään liian lämmin ollut (pipo päässä!). Helsingissä sentään oli loppukuusta taas vähän keväisempää, kun vietettiin siellä viikonloppu serkusten kesken.

Kesäkuu 2011

Kesäkuussa…

vietin kesälomattomana suurin piirtein kaikki hellepäivät hyvin ilmastoidussa toimistossa. Sain kuitenkin ilouutisia sillä osastolla, nimittäin alunperin määräaikainen työsuhteeni vakinaistettiin! Eräänä kuumana viikonloppuna juhlimme jälleen tuplasynttäreitä, tällä kertaa itse toisena synttärisankarina. Tein kesän ainoan festarireissuni siskon kanssa Provinssiin, pääinnoittajana ekan Suomen keikkansa heittänyt System of a Down. Juhannus sujui rennosti maalla kera oman kotiväen ja parhaiden tamperelaisten.

Heinäkuu 2011

Heinäkuussa…

toimistossa oli hiljaista muiden ollessa lomalla (ensi kesää odotellessa). Alennusmyynnit toivat luokseni pitkäaikaisen ihastuksen kohteen, superpäheät Pop Art Converset. Kävin äidin kanssa kesäteatterissa, helle veti kissat lötköiksi pitkin pihaa ja olin kerrankin VIP – ensin Heineken Style Nuggetsin ja sitten Superupeen avajaisissa. Kuun lopulla vierailin Raumalla ja taisin rakastua siihen ihanaan kaupunkiin. ♥

Elokuu 2011

Elokuussa…

alkoi tuntua jo syksyltä. Alkukuusta osallistuttiin porukalla SlutWalkiin. Lisäksi ehdin hyppiä trampoliinilla läksiäisissä, nauttia kesämarkkinoista maalla sekä käydä Taiteiden yössä ja Turun Messuilla. Pidin elämäni ensimmäiset palkalliset lomapäivät, hurjat kaksi päivää, jolloin teimme tavaksi tulleen viikonloppuretken Tampereelle mm. hurvittelun merkeissä. Viimeisenä viikonloppuna ihmettelin purjelaivoja jokirannassa, se taisikin olla kesän viimeinen hellepäivä.

Syyskuu 2011

Syyskuussa…

fiilistelin syksyä minkä töiltäni ehdin (en paljoa). Tutustuin Nanna-kissaan, jolle tulee silmäpussit aina kun sitä alkaa väsyttää. Olin monen monen vuoden jälkeen Tattoossa, joka oli upea tapahtuma. Matkustin Helsinkiin viikonlopuksi ja kävimme K-serkun kanssa Habitaressa. Irtisanoimme ensimmäisenä yhteisenä kotinamme toimineen vuokra-asunnon, sillä teimme tarjouksen kerrostalokolmiosta! Hetken mielijohteesta lähdin taas kerran merelle leikkimään opiskelijaa ja osallistuin insinööriristeilylle.

Lokakuu 2011

Lokakuussa…

tein siskon kanssa nopean lauantaikeikan lentokentältä viiksibileisiin. Kävin feministimessuilla ja inspiroiduin vähän kaikesta. Otin kuvia tätini mahasta vain muutamia päiviä ennen kuin sen asukas päätti putkahtaa maailmaan. Sairastin keuhkoputken- JA korvatulehduksen yhtä aikaa. Olin samana iltana ensimmäistä kertaa tiimi-illassa, hohtominigolfaamassa ja syömässä Foijassa. Viimeisenä viikonloppuna roudasimme (mun miljoonat) tavarat uuteen kotiin sekä hyvästelimme vuokrakaksiomme.

Marraskuu 2011

Marraskuussa…

aloitimme uuden kodin “pienen” pintaremontin (edelleen kesken). Tapasin ensimmäistä kertaa pienen peikkotytön eli serkkuni Mömmelin. Tutustuin uusiin maisemiimme, surin ihanan kahvilan lopettamista ja innostuin ekasta pakkaspäivästä. Juhlimaan pääsin sekä firman pikkujouluissa että 50-vuotiskekkereillä. Sain myös viimeinkin raahattua arseni Logomon näyttelyiden pariin.

Joulukuu 2011

Joulukuussa…

otin palkattoman vapaan ja remontoin koko päivän. Ostin haaveilemani puukahvalaukun sekä loin haikeita katseita turkulaisiin sisustusjuttuihin. Vietin viikonlopun Tampereella hyvässä seurassa. Kävin Logomossa uudestaan ja ihastelin mustavalkoista kahvilaa. Viikate heitti keikan Kaarinassa, päästiin kerrankin eturiviin. Joulu tuli vähän yllättäen eikä tuntunut yhtään joululta. Aattona kävimme hautuumaalla, saunoimme ja söimme hyvin kera kreikkalaisvahvistuksen. Uusi vuosi otettiin vastaan niin ikään maalla, seurana rakkaat ihmiset ja suloiset kissat.


Pakko myöntää, että 2011 oli kaiken kaikkiaan aika hitsin mahtava vuosi!

YleX Iltapäivä

Ti 7.2.2012

Possunpunainen ufo

Oho, tämä blogi toimii edelleen! Vieläkö täällä joku jaksaa käydä kurkkimassa siitä huolimatta, että päivitystiheys on viime aikoina ollut suhteellisen mitäänsanomaton? Josko homma tästä taas lähtisi pyörimään, kun päivät pitenevät ja valoa riittää työpäivän jälkeen meille toimistohiirillekin. Hippasen on sellainen fiilis, että olen ollut jossain koomassa viimeiset kolme kuukautta… Vaikka nopeastihan ne viikot ovat menneet, sitä ei käy kieltäminen. Kohta taitaa jo olla taas juhannus?!

Juustoi ja viinei

Pidettiin lauantaina aika ex-tempore pienimuotoinen viini- ja juustoilta Felinen, Mian ja Aleksin kanssa. Toisin sanoen istuttiin iltaa herkkujen parissa maailman menoa pohdiskellen – toimii! Juustolautasella oli hyvin perusjuustoja: Valion Aura-sinihometta, Riitan Herkun Camembert Cardinal -valkohometta sekä fetaa (ei salaattijuustoa vaan ihan kunnon fetaa). Kaveriksi juustoille oli päärynää, pohjana taas hapankorppua ja suolakeksiä.

Viinipuolella löytyi sekä punaista että valkoista. Valkoviini oli laivalta tuotu Alba de Murviedro (Espanja; Savignon Blanc, Muscat), punainen taas Alkon valikoiman luomu Montalto Syrah (Italia; Syrah). Murviedro oli yllättävän hyvää eikä Montaltossakaan ollut mitään valittamista. Näin täysin harrastelijana sopivat mielestäni kumpikin loistavasti juustojen kaveriksi, tiedä sitten mitä joku asiaan enemmän vihkiytynyt olisi mieltä.

Vaaleanpunaiset possu-ufot

Alkajaisiksi kumosimme kurkkuun Ufo-shotit, vaaleanpunainen juoma oli aivan kuin tarkoitettu tyylikkäisiin possushottilaseihini. ;) En oikein tiedä tykkäänkö tuosta Ufosta vai en, tavallaan on kyllä aika hauskaa kun se maistuu ihan niiltä kovilta vaaleanpunaisilta ufokarkeilta. Olisikohan parempaa, jos tekisi juoman itse karkeista kirkkaasta? Värikkäistä turkinpippureista tehty salmari ainakin on parempaa kuin oikea salmari.

The Knife – Silent Shout [2006]