Tunniste: Dislike

Ti 17.5.2011

Että sellainen tiistai

Tänään on ollut jotenkin outo päivä. Aivan kuin ei edes olisi ollut tässä maailmassa. Työpäivä hujahti ohi ihan huomaamatta, varsinkin kun erään tapaamisen johdosta lähdin töistä puolituntia etuajassa. Kun kerran satuin keskikaupungille eksymään, pyörähdin myös torilla ja lähdin kotia kohti kilo mansikoita mukanani. Ulkomaalaisia tietystikin eikä yhtään niin hyviä kuin kotimaiset, mutta eipä taida suomalaista mansikkaa saada mistään vielä pariin kuukauteen. Joku jaksoi edelleen ajella torin kulmilla tämä biisi (jota soitettiin jo radiossakin!) raikuen. Hymyilytti.

Asiasta kukkaruukkuun, tai no tarkemmin ottaen lauantaina Turku Design Festivalilla tekemiini hankintoihin. Varsinaisiin tapahtumiin palaan myöhemmin, mutta aloitetaan nyt näillä.

Turku-designia

Kilpparikorvikset löytyivät kävelykadun Muoti ja Design Promenadilta, tekijä niiden takana on sellainen nimi kuin Inokindesign. Ihastuin noihin saman tien, Gnam Gnam oli pienenä lempparini noista Kinderistä tulleista kilpikonnista! Pitäisi joskus kaivaa jostain kotikodon kätköistä oma kilpparikokoelmani esiin, siitä Gnam Gnamistahan voisin vaikka väkertää kaulakorun kaveriksi noille korviksille.

Green Papayan supersuloinen hiuspampula lähti mukaan Jeti Shopin myyntipöydästä Designmyyjäisistä, linnun ja koivun yhdistelmä hurmasi alta aikayksikön. Varsinkin kun bongasin Marimekon Kaiku-mukin jostain lehdestä enkä ole saanut sitä sen jälkeen mielestäni… Ja näin offtopicina, ei muuten olisi tuo suihkuverhokaan yhtään hullumpi!

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä Mielikuvituskirahvin pöydästä napatut tummansiniset nappikorvikset. Kokeilen noilla mitä mun korvat tykkää noista muovisista tapeista ja jos ei ongelmia tule niin sitten haen Santulta läjän samanlaisia kaikissa sateenkaaren väreissä. :)

Iltapäivän teehetki

Ai niin, yksi juttu vielä. Sellainen mistä olen haaveillut jo pitkään. Kaitaliina Klo Designin Hyrrä-kuosilla! Tuo viininpunainen väri on poistumassa tuotannosta, joten kyseisen värin tuotteita sai Turku Design Now! Kevätmyyjäisistä mukavalla alennuksella. Aivan mielettömän kaunis lintukuosin ja punaisen sävyn yhdistelmä! Pitänee harkita, josko lähiaikoina hankkisi vielä jotain muutakin samassa värissä…

Ja loppuun vielä siskolta saadut tuliaiset Kreikasta:

Kreikan tuliaiset

Viiksikoru pääsi kaulaan heti kun sen sain, kynnetkin lakkasin viikonloppuna tuolla vihreällä. Kynsilakka on about samaa sävyä kuin Havusemme! Vesimelonia sain sekä tikkarin että purkan muodossa, kumpaakaan en ole vielä maistanut mutta epäilemättä ovat herkullisia. Vesimelonifani kiittää.

Päivä 22 – Tämä järkyttää minua

Yleisesti ottaen: ihmisten välinpitämättömyys. Usein tuntuu, että kaikki tuijottavat vain omaa napaansa – viis kanssaihmisistä, ympäristöstä tai mistään muustakaan. Kunhan vain itsellä on hyvä olla.

Jaksan joka ikinen päivä järkyttyä siitä, etteivät ihmiset osaa kierrättää. Ei ole hei niin vaikeeta! Se ei yhden ihmisen teoilla ole väliä -mutina on aivan turhaa, tottakai sillä on merkitystä. Mitä useampi on hommassa mukana, sitä laajemmat ovat vaikutukset. Tiedän etten itsekään ole täydellinen, kaukana siitä, mutta tietyillä valinnoilla annan oman panokseni elämän ja maapallomme jatkumiseen. Ja pyrin jatkuvasti kehittymään tekemällä entistä parempia valintoja (ja vetämällä kanssa-asukin mukaan).

Eikä tämä välinpitämättömyys rajoitu pelkästään ympäristöasioihin, vaan moneen muuhunkin. En tajua ihmisiä, jotka polttavat tupakkaa. En niitä, jotka ajavat humalassa. En pyöräilijöitä, jotka viilettävät salaman lailla kaupungissa ilman pyöräilykypärää. En varkaita, huumeveikkoja, raiskaajia, ilkivallantekijöitä jne. – listaa voisi jatkaa loputtomiin. Ei välitetä toisista muttei aina myöskään itsestä. Se on aika surullista.

The Sounds – Something To Die For [2011]

Ma 2.5.2011

Meikkivoiteita ja suosikkiripsiväri

Viimeksi annoin risuja, tänään vuorossa on ruusuja. Pääasiassa, ihan vähän tulee risujakin.

Työskennellessäni pääasiassa kotona en pahemmin meikkiä kaivannut, mua ei naaman maalaaminen innosta ihan vain maalaamisen ilosta. Kun vajaa pari kuukautta takaperin aloitin uudessa työpaikassa niin meikkauksestakin on taas tullut osa aamurutiinia. Peilistä katsoo aivan erinäköiset kasvot, kun on vähän jotain ihoa tasoittamassa ja ripsiä värjäämässä! Kotiin tullessa tosin pesen meikit usein saman tien pois, salille tai jumppaan kun en tykkää lähteä pakkelit päässä.

Aloitetaan pienellä meikkivoidevertailulla.

Meikkikolmikko

Max Factor Second Skin vs. Maybelline Pure Mineral Liquid

Second Skinin (sävy 040 Creamy Ivory) sain käsiini jo viime keväänä, mutta kuuma kesä ja kotosalla työskentely kuluttivat meikkivoidetta vajaassa vuodessa tuskin huomattavasti. Maaliskuussa otin sen vihdoin päivittäiseen käyttöön eikä ole tuotteesta pahaa sanottavaa: voide on sopivan nestemäistä, levittyy hyvin ja sulautuu mukavasti kasvojen väriin eikä häviä päivän aikana mihinkään. Levitykseen olen käyttänyt The Body Shopin meikkivoidesivellintä, joka toimii SS:n koostumuksen kanssa erinomaisesti.

Olen kuitenkin hyvin uteliasta sorttia, joten SS:n vedellessä viimeisiään päädyin ostamaan useita euroja huokeamman Maybellinen meikkivoiteen (ja hyödyntämään ota 3 maksa 2 -tarjouksen). Lainasin joskus kaverilta jotain Maybellinen vastaavaa meikkivoidetta ja se teki ihosta todella tasaisen, joten ehkä siksi korvaava tuote oli nimenomaan tuon kyseisen merkin valikoimasta.

Pure Mineral Liquid (sävy 010 Ivory) on selvästi Second Skiniä paksumpaa, vaikka toki nestemäistä sekin. Siveltimellä meikkipohjaa on hankala tehdä, sillä voide ei tunnu levittyvän kunnolla – levitänkin usein sitten suoraan sormin, kun sitä kuitenkin joutuisi korjailemaan siveltimen jäljiltä. PML:n koostumus tuntuu erilaiselta myös kasvoilla, aamupäivällä fiilis on jees mutta töistä tullessa iho tuntuu rasvaiselta ja muutenkin tunkkaiselta. Lisäksi osa meikistä tuntuu katoavan päivän aikana johonkin eikä iho enää iltapäivällä ole kovinkaan tasainen.

Loppupäätelmä: Maybellineen en tuon putelin loputtua enää koske meikkivoideasioissa. Second Skin on erittäin todennäköinen hankinta ellen satu hurahtamaan mineraalimeikkeihin. Laitoin Rhian suosituksesta ensimmäisen mineraalipohjani tilaukseen, saa nähdä miten tulen sen kanssa toimeen. Tämä eka testipohja on hyvin edullista tavaraa, joskin olen merkistä lukenut monesta paikasta kehuja.

Ripsari lähikuva

MSCHIC SkunkLash

Tämän hetken suosikkiripsari – jonka valmistus on tietysti lopetettu, snif. MSCHICin ja Fressiksen yhteistyökampanjan ripsiväri tarttui joskus mukaan Sokokselta runsaalla viidellä eurolla, ostin sen varalle odottamaan vuoroaan. Nyt harmittaa ihan kevyesti, etten kokeillut aiemmin ja ostanut yhtä (tai useampaakin) putkiloa varastoon. Vastaava tuote saattaisi tietysti löytyä MSCHICilta, mutta seuraavat kokelaat ovat Hullareilta hankitut Max Factorin ehdokkaat – niitä ainakin olisi helpompi tulevaisuudessa löytää about mistä tahansa kaupasta.

SkunkLash on omille ripsilleni (suht tummat ja pitkät) täydellinen värittäjä. Kumimainen harja on juuri sopivan jämäkkä olemukseltaan eikä kokonsa puolesta liian iso tai pieni. Mustaakin mustempi väri levittyy ripsiin tasaisesti ja vedenkestämättömyydestään huolimatta sietää säätilojen vaihtelut. Kokeiltu on: alkukeväästä pyöräilin päivän aikana kolmeen otteeseen, joista kahdella kerralla satoi vettä ja yhdellä räntää. Ja illalla kotiin palatessa oli ripsarit edelleen kauniisti ripsissä eikä suinkaan poskilla! Kuitenkin ripsari lähtee nätisti Radiant Touch -puhdistusaineella eikä mitään erillistä meikinpoistoa tarvita kuten monen muun ripsivärin kanssa.

Mullahan on tuon skunkkiripsarin lisäksi mustavalkohileinen pikameikin luottoluomiväri SkunkLook sekä puuterisuti SkunkBrush, josta en niinkään ole tykännyt. Sarjan huulikiiltoa olisi voinut olla kiinnostava kokeilla, mutta ei taida noita tuotteita löytyä enää edes mistään syrjäisestä alepöydästä. Harmi.

Ma 11.4.2011

Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin

Noin vuosi sitten päätin ottaa blogiin mukaan uuden osion asioille, joita en oman kokemukseni perusteella niinkään menisi kenellekään suosittelemaan. Useimmat kauneudenhoitotuotteet ovat mulle sellaisia yhden kerran juttuja, ne hankitaan ja käytetään loppuun mutta ovat kuitenkin sen verran peruskauraa etteivät pysy elämässäni sen pidempään. Jotkut tuotteet taas ovat selkeästi keskivertoa huonompia (tai muuten vaan ärsyttäviä), että niistä viitsii kirjoitella tänne rivin tai pari – jos se vaikka sattuisi olemaan avuksi jollekin satunnaiselle tuotegooglaajalle.

Asiaan.

  1. MSCHIC SkunkBrush
    Himoitsin tätä puuteri-/poskipunasivellintä ties miten pitkään, kunnes lopulta kiikutin sen kassalle ja onnekseni suti sattui olemaan vieläpä pienessä alessa. Alkuun suti oli ihan jees – ainakin parempi kuin ikivanhat halpissiveltimeni – mutta tutustuttuani TBS:n superpehmoisiin siveltimiin SkunkBrush alkoi tuntua tosi karhealta iholla. En edes tiedä, mitä karvaa tuo on kun ei muoveissa lukenut tai mistään netistäkään ole löytynyt infoa asiasta, karkeahkoa ja kutittavaa karvaa se joka tapauksessa on. Lisäksi sudista lähtee karvoja irti ihan liikaa, naamassa on lähes poikkeuksetta pinkkipäinen karva taikka pari jos on tuota käyttänyt. Ei kiva.
  2. Lumene Natural Code Zero Fault Makeup
    Ajattelin tämän olevan meikkipuuteri, mutta todellisuudessa kyseessä on ennemminkin kiinteähkö meikkivoide. Mulla ainakaan tuote ei levity kunnolla, vaan esim. suun ympärille ja kulmakarvoihin jää voidetta ihan typerästi – ja mikä pahinta, sen korjaaminen on todella hankalaa. Tämän käytän loppuun, mutta uudestaan en kyllä osta.
  3. Tigi Bed Head Cosmetics Eyes Love It!
    Waterproof my ass! Ripsari on silmän ympärille sotkeutuneena saman tien kun silmät saavat kosteutta, oli se sitten kyynelnestettä tai sadetta. On märkää mutta levittyy silti klimppimäisesti ja ripsiä saa sutia aika kikkaillen, jotta lopputulos olisi siedettävä. Never again.
  4. Fudge Dry Shampoo
    Tämä Fudgen kuivashampoo ei ole aivan totaalinen dislike. Miinuksena hinta (Suomessa putelista saa pulittaa 17e, netissä ei muistaakseni paljoakaan halvempi + useimmat nettikaupat eivät toimita aerosoleja oman maan ulkopuolelle) ja se, että valkoinen jauhemaisuus ei tahdo millään lähteä hiuksista. Nyt mulla on sen verran vaalea kuontalo että homma toimii, mutta vähänkään tummempana hiuksiin jäi selkeät valkoiset alueet. Aprikoosin tuoksu on kiikunkaakun +-0, voimakas se on mutta kyllä sen kanssa pystyy elämään eikä se hiukseen sentään jää kiinni. Plussaa hyvästä pullokoosta ja suuttimesta sekä siitä, ettei pullon sisällä ole sitä superärsyttävää kuulaa helisemässä. Koska mä en siedä sellaista kuulallista putelia, kuivashampoovalikoima on suht pieni: se on joko Fudge tai Tigin Rockaholic. Jälkimmäinen toimii tuotteena, mutta siinä taas pullo on sitä ah niin mukavaa itsekseen tyhjenevää mallia.

Mielipiteitä? Ehdotuksia korvaavista tuotteista? Sivellinasia mulla on jo hoidossa, mutta esimerkiksi hyvästä meikkipuuterista (= sellainen joka ihan oikeasti on kuin meikkivoide ja puuteri yhdessä) otetaan mieluusti vinkkejä vastaan. Ripsiväririntamalta olisi kehujakin jaeltavana, ja lisäksi jonossa on pari kovaa ehdokasta uudeksi suosikiksi – vanha suosikki kun tietysti on jo poistunut markkinoilta. Palataan astialle piakkoin.

Ma 27.12.2010

Lumi talven tekee?

Palataan vielä toviksi viikon takaiseen sunnuntaihin. Oltiin tosiaan Pendulumin keikan yhteydessä yötä hotellissa, ja sunnuntaina huoneen luovutettuamme vietiin tavarat säilytykseen ja suunnattiin kaupungille hieman jouluostoksille. Helsingissä leijaili (lue: pyrytti) lunta taivaalta tasaisena virtana koko päivän, hurjasti tätä valkoista höttöä sinne olikin kertynyt.

Hieman lunta
Onkohan tässä pelkkä lumikasa vai onko tuolla alla oikeasti jonkun auto?!

Hylätty

Juostiin yhdessä jos toisessa kaupassa, mutta kovin oli hintelät lahjasaaliit. Mulla tuppaa olemaan aina kaikkia loistavia ideoita, joiden toteutus sitten on asia erikseen… Hippasen muuttuivat alkuperäiset lahjasuunnitelmat tänäkin jouluna. Itselle kyllä löytyisi vaikka mitä ihanaa, huoh. Jotain saattoi mukaan lähteäkin Helsingin tungoksista, osassa kaupoista kun oli jo alet alkaneet. Täytyykin muistaa jossain välissä esitellä muutamat lähiaikoina tehdyt hankinnat.

Ei näin!

Nälän alkaessa kurnia vatsoissa päädyimme Chico’siin ruokapöydän ääreen. Tilaamani burgeri oli kyllä ihan ok, mutta ranskiksista en todellakaan voi sanoa samaa. Perunat oli ylikypsiä ja puolet niistä näytti tuolta kuin tuossa kuvassa, rouskuvia rasvakasoja. Ymmärrän toki ranskisten tulevan rasvakeittimestä ja olevan näin ollen rasvaisia, mutta tuo oli mielestäni hieman liikaa – eihän tuollaisia tee edes mieli suuhunsa laittaa! Jossain torigrilliannoksissa olisi ehkä jotenkin ymmärrettävissä, kunnon ravintolassa ei. Annoin kyllä ruuan jälkeen palautetta keittiöön ja asiaa pahoiteltiin mutta taidan silti jatkossa äänestää jaloillani: tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kertani kyseisessä ravintolassa.

Tepsuti

Kotimatkalle lähtiessämme illansuussa lumentulo jatkui edelleen. Meillä oli auto Herttoniemessä ja ennen Turuntielle selviytymistä meillä oli jo kaksi läheltäpiti-tilannetta. Ei ole Peugeot 207 tehty sellaisia olosuhteita varten… Matka ehkä kesti normaalia pidempään motarin 80 km/h -rajoitusten takia, mutta päästiin kuin päästiinkin onnellisesti kotiin.

Pendulum – Immersion [2010]

3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Aarteita Ahistaa Alennuksella Apulanta ASOS Astiakaappi Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogilistaukset Blogitapaamisia CBR Converse COS Dance! Designia Turusta Dislike Dr. Martens eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Feel Unique Festarointi Flickr Forte Gina Tricot Goodbyes H&M H&M erikoismallistot Helsinki Hetken parhaat Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Höh ja pöh Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä iMac Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Klubi Kollaasi Korut Kouvostoliitto Kuumailmapallo Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lapset Laserleikkaus Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lookbook.nu Lumene Marimekko Markkinat Meikit Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Miu Miu Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Namsmums Netistä tilaaminen Nettikaupat Night Club Marilyn Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Pikkujoulut Polaroid Poptaide Pääsiäinen Rakkaus Salo Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat StrawberryNET Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Supertreenit Syksy Synttärit Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Tukholma Tuparit Turku Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Verhoiluprojekti Viikate Viinit Vink vink Vuosikatsaus Väsy we heart it Wii-hii! Yksinäisyys Ärsyttää! Ötökkäongelma