Tunniste: Juhannus

Ma 4.7.2011

Helmihääpäivä

Juhannusviikonlopun sunnuntaina kahviteltiin pienellä sukulaiskatraalla kotikotona, sillä vanhemmillani tuli maanantaina täyteen kolmekymmentä vuotta avioliittoa. Kahvin ja raparperi-Britan jälkeen siirryttiin ulos uima-altaalle ja osa porukasta aloitti kuulemma parisen tuntia kestäneen saunomis- ja uimissession. Me ei kullan kanssa osallistuttu kumpaankaan, sillä lähdettiin Turkuun sen verran ajoissa että mä ehdin käydä vielä jumppailemassa.

Kahvia

Raparperi-Britta

Perjantaina ensimmäinen heinäkuuta olisi myös ollut edesmenneiden isovanhempieni hääpäivä, vuosi yli timanttihäiden. He viettivät yhdessä runsaat 54 vuotta naimisissa ennen kuin nukkuivat kumpikin samana syksynä pois. Ehdinköhän mä koskaan olla niin pitkään avioliitossa, kun ei vielä ole edes kosittu..?

Mom's garden I

Mom's garden II

Mom's garden III

Kuvailin samalla reissulla vähän äipän puutarhaa pitkästä aikaa, siellä oli yhtä sun toista kukkaa täydessä loistossaan. Voi kunpa itsekin saisi oman pienen pihan, johon voisi lykätä muutaman lajikkeen silmäniloksi! Puutarhahommien suhteen mulla on peukalo keskellä kämmentä, mutta ehkäpä sitä ajan kanssa oppisi ainakin helppojen kukkien kanssa. Ja hei, olen mä saanut ruusunkin pidettyä hengissä – vaikka lämpiminä päivinä parveke muistuttaa lähinnä pätsiä. Kukkaa pukkaa edelleen!

The Sounds – Something To Die For [2011]

Su 3.7.2011

Juhannus ajatuksissa

Tällaista tämä mun bloggaaminen näköjään on jatkuvasti, jutut tulee viikonkin viiveellä kun ei vaan yksinkertaisesti ehdi naputella postauksia saman tien. Tai no ehdi ja ehdi, kysehän on loppujen lopuksi asioiden priorisoimisesta. Muuten varmaan lätkäisisin pelkästään kuvat kehiin ja antaisin sepustusten olla, mutta se söisi hieman tämän blogin ajatusta, päiväkirjamaisuutta. Ei näitä vanhoja postauksia kukaan muu varmaan edes selaile paitsi mä itse – paperisen päiväkirjan pitäminen tai valokuvien kerääminen albumiin kun on viime vuosina ollut kovin heikkoa.

Mutta siis, juhannus. Miten nyt tuntuukin, että tuosta keskikesän juhlasta olisi jo kovin pitkä aika? Viime viikonloppuna se joka tapauksessa oli, ja kolmen päivän vapaa teki kyllä gutaa.

Puhelu

Aloitetteleva kitaristi

Juhannusaattoa vietettiin meillä kotikotona, jonne saatiin vieraita Tampereelta: Akkiki miehineen saapui perjantaina iltapäivällä nauttimaan kanssamme maaseudun rauhasta. Onni oli kasvanut hurjasti viime visiitistä, nyt mentiin vauhdilla paikasta toiseen ja polkutraktorissakin jalat melkein ylettyivät polkimille.

Altaalla Lampunvarjostin

Iltapäivällä otettiin vähän jotain murkinaa ja ennen saunomista vielä kahviteltiin. Kahvin kaverina oli siskon tekemää limekakkua sekä vieraiden mukanaan tuomia kotitekoisia suklaakeksejä, todella herkullisia kumpikin. Olisin niitä keksejä voinut vetää varmaan sata, mulla taisi olla joku käsittämätön suklaanhimo just silloin… Yleensä en ekaksi ala suklaata havitella, ennemminkin jotain esanssista hedelmäkarkkia tms.

Kahvihetki

Illan varsinainen menyy oli peruskesäinen – siis kaikkea mahdollista grillattua (lihaa, maissia, halloumia, kasvisvartaita) kera salaatin, uusien perunoiden jne. Olisi taas tarvinnut lisämahan taikka kaksi, kun ei kaikki meinannut mahtua omaan massuun. Santsikierros oli pakko jättää väliin, kun ei kerta kaikkiaan jaksanut. Maljat nostettiin perhoskuohuvalla, joka ansaitsee kyllä jo vuoden 2011 kuohuviinitittelin omalla kohdallani. On se vaan niin hyvää!

Pientä iltamurkinaa

Kuohuvaa laseissa

Onnin simahdettua unten maille me muut istuskeltiin vielä hyvä tovi tuvassa mm. Suomi Tietopelin merkeissä. Lisäksi P tekaisi meille illan päätteeksi vielä makuhermoja hellivän jälkiruuan, liekitettyä ananasta. Syötiin sitä omenakanelijäätelön kanssa, oi että kun oli namia!

Suomi Tietopeli

Ananas liekeissä

Slurps!

Juhannuspäivänä keli oli pilvinen ja aattoa viileämpi, joten ulkona ei pahemmin istuskeltu. Oli jotenkin tosi laiska fiilis, kunhan hengailtiin ja jutskailtiin ja leikittiin Onnin kanssa. Tuntui vähän siltä kuin maailma olisi pysähtynyt, mikä ei tosin ole ollenkaan huonompi homma tuollaisten yleisten vapaapäivien keskellä. :)

Hämis

Juhannuskoivu

Jossain vaiheessa laitettiin jälleen grilli tulille ja grillimestarina toimiva iskä hoiteli pöydälle kystä kyllä. Ruokalajien suhteen jatkettiin samoilla linjoilla, mitäpä sitä hyväksi havaittua vaihtamaan. Halloumi on tänäkin kesänä se mun suosikki numero yksi, ja periaatteessa mikä tahansa ruokailu on onnistunut, kun vaan halloumia löytyy lautaselta. Äippä taikoi jänskän salaatin pihan antimista, en edes tiedä mitä kaikkia “rehuja” siinä oli mutta hyvältä se maistui.

Grillissä Ruoka-aika

Kahvien jälkeen vieraamme pakkasivat itsensä ja tavaransa autoon ja lähtivät ajelemaan takaisin kohti Tamperetta. Mekin kultsin kanssa päätettiin mennä illaksi kotiin, joten loppuilta meni sitten suht hiljaisessa kaupungissa (muistaakseni mä torkuin suurimman osan illasta… vähän väsytti). Rentouttava juhannus oli joka tapauksessa, ja oli aivan ihanaa saada tuollaisia huippuvieraita seuraamme maalle. Kiitos vielä Akkikin poppoolle käynnistä ja toivottavasti nähdään taas pian uudestaan!

To 23.6.2011

Pieni kynsilakkapäivitys

Muistaako joku kun viime kesänä esittelin kaikki kynsilakkani (enkä edes kysy kiinnostaako ketään)? Päätin ihan mielenkiinnosta tehdä tällaisen tilannekatsauksen, jotta näen miten monta uutta kynsilakkaputelia onkaan vuoden aikana tullut hankittua. Olen toki myös siivonnut kokoelmani, ts. kynnelle paakkuuntuvat vanhan lakat päätyivät askartelulaatikkoon – vielä kun ehtisi taas pitkästä aikaa askarrella jotain…

Anyhow, tällaiset tapaukset olen vuoden aikana haalinut vanhojen kynsilakkojen jatkoksi!

Uudet tulokkaat

  • H&M kynsilakan sävyssä Red hommasin, kun tarvitsin uuden punaisen lakan. Levittyy tasaisesti ja pysyy yllättävän hyvin, joskin isokokoista sutia on vähän hankala käyttää.
  • Max Factor Nail Finity minilakka sävy 549 Red Passion tuli kylkiäisenä ostaessani sarjan huulipunan ja huultenrajauskynän. Ovat todellakin oikein räväkänpunaisia kaikki kolme! Kynsilakan pysyvyys on kyllä aika surkea, tuppaa murenemaan kärjistä ennen kuin ehtii kissaa sanoa.
  • Mavalasta olen alkanut tykätä enemmän, varsinkin harmaa 217 New York on ihan mahtava sävy (samoin siskolta toisinaan lainattu hieman tummempi Minsk). 269 Deep Blue ja Baby Blue tulivat samassa paketissa, kolmantena siinä oli muistaakseni päällyslakka mutta sen annoin siskolle.
  • Lumene Quick & Chic sävy 64 Kevätkepponen on viime loppukesän alehankinta ja edelleen yksi ehdoton suosikkini. Toimii sekä kesällä että talvella!
  • Brittilästä tilatut e.l.f sävyt Mango Maddness ja White ovat ihan ok, jälkimmäisen sain tilauslahjaksi silloin kuninkaallisten häiden aikaan.
  • Beauty Line Cosmetics sävy nro 512 on tuliainen Kreikasta ja mätsää meidän autoon.
  • Rimmel Lasting finish on tuoksuva kynsilakka, vaaleankeltainen 058 Lemon Drop tuoksuu sitruunalta. Tuoksu säilyy kynsissä suunnilleen yhtä kauan kuin lakkaus nättinä.
  • Isadora Wonder nail on kynsilakkamerkeistä ehkä suosikkini, leveä mutta jämäkkä suti sopii mun käteen erinomaisesti ja lakka pysyy kynsissä hyvin. Ensin hankin vihreän sävyn 648 Go Green ja myöhemmin sävy 652 Gold Sparkles lopetti vihdoin täydellisen kultalakan etsinnän.

Hauska muuten, että uusia kynsilakkoja on tasan 12 kappaletta eli keskimäärin yksi per kuukausi. Tällä hetkellä kokoelmani on oikeastaan aika kattava, löytyy juuri niitä sävyjä joita useimmiten kaipaan. Ehkä jonkun kesälakan vielä voisi hankkia, mutta vain jos bongaan sellaisen värin joka houkuttelee jotenkin erityisesti. Joku kiva sininen voisi esimerkiksi sellainen tai mahdollisesti jokin helmiäissävy, mikäli koen sellaisen yhtään omanlaisekseni. Noh, tulee vastaan jos on tullakseen.

Nyt unohdan koneen pariksi päiväksi ja suuntaan kirkkaanvihreää Isadoraa kynsissäni maalle juhannuksen viettoon. Huomenna saadaan loistoseuraa Tampereelta, en malta odottaa että näen ihanan Akkikin perheineen – pääsiäisestä tuntuu olevan jo pieni ikuisuus. Rentouttavaa juhannusta kaikille!

Stella – Pelkääjän paikalla [2006]

Ti 29.6.2010

Keskikesän juhlaa

Juhannuksen kuvasaalis jäi minimaaliseksi, jotenkin kamera vain unohtui pöydälle eikä keikkunut mukana menossa kuten yleensä. Kuvien vähyyteen vaikutti paljon myös se, että olin puolitoista vuoroa töissä – aattona kokonainen iltavuoro ja juhannuspäivänä puolikas aamuvuoro. En siis perjantaina edes lähtenyt illalla kotiin, vaan jäin Saloon siskon sohvalle koisimaan muutamaksi tunniksi vuorojen välissä.

Juhannuskarkelot vol. 1 pidettiin kotikotona maalla välillä torstai-ilta ja perjantaipäivä sisältäen grillailua, saunomista ja uimista. Feline ei töittensä takia ehtinyt mukaan illan grillihetkeen, joten aloitettiin juhannusaatto hieman tuhdimmalla aamupalalla: pekonigrillitassuja ja fetasalaattia. Kuvaan pääsi myös mun juhannuksen virallinen juomalasi, supersuloinen possumuki oli synttärilahja Sansulta. Mukiin kuuluu possuaiheinen kansikin pillin kera, ja lisäksi lahjapussukassa oli oranssi possueväsrasia – mitä mahtavin lahja 26-vuotiaalle possufanille. :)

Juhannusaamiainen

Loppupäivä perjantaina meni tosiaan töiden parissa, lauantaipäivällä hengailtiin joitakin tunteja kotosalla Turussa kunnes suunnattiin jälleen maalle. Juhannuskarkelot vol. 2 pyörähti käyntiin edelliskertaa isommalla kokoonpanolla, joka hieman muuttuikin illan edetessä. Ensin saunottiin ja uitiin, sen jälkeen grillattiin ja syötiin.

Otin jossain vaiheessa kameran saunan läheisyyteen, pitihän kullan tekemä hieno vihta saada ikuistettua. Alunperin pyysin herraa ainoastaan hakemaan oksasakset sisältä, mutta hän päättikin sitten itse vääntää vihdan kasaan. Hieno kyllä tuli ja toimi loistavasti tehtävässään!

Molskis

Tällä kertaa kameran muistikortilta löytyi jopa mustakin kuvia, sillä välillä myös Envia oli ottanut kameran kätösiinsä. Loiskahduskuvassa muuten näkyy ihan pieni vilaus jokin aika sitten hankkimastani bikiniyläosasta, jollaisen bongasin alkujaan Piretiltä ja sittemmin onneksi myös Lindexiltä. Kuosi ihastutti kovasti ja vielä kun malli yllättäen jopa sopi mun kummalliselle kropalle, ei auttanut muu kuin napata yläosa mukaan pari vuotta sitten hankittujen GT:n mustien bikinihousujen vaihtoehtoiseksi kaveriksi. Mulla ei bandeau-mallia ole aiemmin ollutkaan, mutta nyt olen jo lyhyessä ajassa rakastunut malliin. Niin ja siihen kuosiin.

Kaiken kaikkiaan oli kiva ja töistä huolimatta ihan rentouttava juhannus, kiitokset siitä ihanille ihmisille ympärilläni!

Shakira feat. Freshlyground – Waka Waka (This Time For Africa)

3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Aarteita Ahistaa Alennuksella Apulanta ASOS Astiakaappi Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogilistaukset Blogitapaamisia CBR Converse COS Dance! Designia Turusta Dislike Dr. Martens eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Feel Unique Festarointi Flickr Forte Gina Tricot Goodbyes H&M H&M erikoismallistot Helsinki Hetken parhaat Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Höh ja pöh Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä iMac Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Klubi Kollaasi Korut Kouvostoliitto Kuumailmapallo Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lapset Laserleikkaus Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lookbook.nu Lumene Marimekko Markkinat Meikit Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Miu Miu Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Namsmums Netistä tilaaminen Nettikaupat Night Club Marilyn Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Pikkujoulut Polaroid Poptaide Pääsiäinen Rakkaus Salo Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat StrawberryNET Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Supertreenit Syksy Synttärit Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Tukholma Tuparit Turku Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Verhoiluprojekti Viikate Viinit Vink vink Vuosikatsaus Väsy we heart it Wii-hii! Yksinäisyys Ärsyttää! Ötökkäongelma