Ajastaika

Eilisilta ei sitten mennytkään ihan niin kuin olin ajatellut. Miestä väsytti niin ettei hän alkuillan torkkujen jälkeen jaksanut enää lähteä mihinkään, vaan painui mieluummin pehkuihin. Meillä tämän viikonlopun majaillut kaveri lähti joskus seiskalta Naantalissa käymään, mutta pääsi erinäisten kommellusten seurauksena takaisin Turkuun vasta joskus yöllä.

Olisin kovasti ollut lähdössä kaupunkiin, vaan ei yksin tullut lähdettyä mihinkään. Sen sijaan istuin koneella bilevaatteet päällä, tukka laitettuna ja meikit naamassa, juoden valkoviiniä mansikoilla höystettynä. Hyvää mutta yksinäistä.

Puoliltaöin luovutin ja siirryin minäkin unten maille. Mies oli tosin jossain vaiheessa herännyt nälkäisenä, syönyt ja jumahtanut koneelle. Tuli kuitenkin siinä samoihin aikoihin nukkumaan, ja vedettiinkin iloisesti melkein kellon ympäri unta palloon. Havahduin joskus aamuseitsemältä ja tajusin, ettei kaveri ole soittanut ja tullut nukkumaan. Oli kuulemma herännyt aamulla Kupittaanpuistosta tutun porukan seurasta, onneksi kesäyö oli lämmin.

Oli ehkä ihan hyvä, että jäin kotiin enkä lähtenyt illalla enää käymään missään. Jo vaatteita valitessani mieleen nousi ahdistuksenpoikanen, kun kaikki vaatteet näyttivät ihan kamalalta päällä. Olen tämän vuoden puolella lihonnut kolmisen kiloa, se todella näkyy ja tuntuu. Olo on jatkuvasti kuin porsaalla, vanhat lempivaatteet eivät mahdu päälle ja erityisesti näin helteillä shortsit jalassa pyrin välttelemään peilejä, jotten näkisi reisiäni joissa selluliitti mellastaa enemmän kuin koskaan.

Kaikesta tästä huolimatta en pysty kontrolloimaan syömisiäni, saatika sitten repimään itseäni liikkumaan. Tällä viikolla sentään sain vihdoin ostettua uudet juoksukengät, joten nyt mulla ei enää ole tekosyitä olla lähtemättä lenkille! Vanhojen kanssa ikävää oli se, kun jo muutaman kilometrin lenkki sai jalat niin perhanan kipeiksi – ei pahemmin tehnyt mieli lenkkeillä.

Tänään on aivan järjettömän kuuma, ulkona meinaa läkähtyä varjossakin. Sunnuntaifiilis on vahvempi kuin aikoihin, ehkä kun nyt on pitkästä aikaa ollut täysin vapaa viikonloppu töistä. Täytyy ehkä kehitellä jotain kivaa tekemistä, kunhan tämä postaus tästä valmistuu. Illaksi voisi lähteä kotikotiin uimaan ja toivottavasti myös saunomaan, näin kesäisin voisi saunoa vaikka joka päivä. Kultsilla alkoi kolmen viikon loma, mäkin toivon ehtiväni jossain välissä pitämään muutamia vapaapäiviä. Huomiselle ainakin on vielä hommia, saa nähdä miten loppuviikko jatkuu.

(Kuvituksena väsynyt Dharma alkuviikolta.)

Päivästä toiseen tietokoneella nököttäminen ei tee kropalle hyvää, nytkin on näin kolmen työpäivän (6-8 h/pvä) jälkeen hartiaseutu ihan jumissa. Varsinkin vasemman lapaluun ympäriltä lyö täysin jumiin, tiedä sitten kökötänkö jotenkin oudossa asennossa vai miksi juuri se puoli ottaakin niin paljon nokkiinsa datailusta. Saattaa kyllä olla, ettei mun työskentelyasennot ole ergonomisimmasta päästä – välillä kun istun työtuolilla jalat takapuolen alle taitettuna. Kunnon satulatuoli olisi varmaan loistava hankinta, harmi kun ne maksavat maltaita…

Alkuillasta otin pari tuntia vapaata koneen äärestä ja painuin ulos kameran kanssa suunnaten pienelle kävelylenkille lähiympäristöön. Tai siis sen oli tarkoitus olla lyhyt pyrähdys siiloille ja takaisin, mutta päädyinkin sitten uusille poluille ja vietin aiottua pitempään ympäriinsä tallustellen. Retken päätarkoitus ei kuitenkaan kadonnut matkan varrelle, vaan siilot – tai mitä niistä nyt on jäljellä – tuli ikuistettua muistikortille. Ei niitä oikein enää siiloiksi edes tunnista, kasa purkujätettä olisi kuvaavampi ilmaisu. Juhannuksen paikkeilla purkutyön tosin pitäisi valmistuakin, mikäli oikein muistan taannoin sanomalehdestä lukeneeni.

Tänään oli sellainen olo, että teki mieli leikkiä kuvankäsittelyllä ja tuloksena syntyivät nämä digitaalisesti krossatut kuvat. Yhtä hienoa jälkeä en saanut aikaiseksi kuin filmille kuvatessa saisi, mutta menkööt tällä kertaa. Tosin filmikrossauksessa – ja tarkoitan nyt siis nimenomaan diafilmin kehittämistä väriprosessissa – parasta on juurikin se, ettei koskaan tiedä minkälaisia ruutuja syntyy. Punavoittoisia, keltasävyisiä, selkeästi vihertäviä, sinivioletteja… Mahdollisuuksia on monia.

Pitäisi kuvata filmille useammin. Edes silloin tällöin.

Ähky. Jonkin sortin mediaähky, luulisin. Karkkiähkyn lisäksi siis. Taidan lopettaa karkinsyönnin taas, kunhan ensin olen saanut yhden pussillisen Fazerin uusia Ässä Hässäkkä -karkkeja. Vaikka suklaa kuulemma tekeekin hyvää mielelle, mun vartalo on eri mieltä. Onko hälyyttävää, etten näin joulun jälkimainingeissa enää kestä katsoa reisiäni?

Työt turkulaisessa varastossa päättyvät tämän viikon jälkeen, sitten olen jälleen Salon ja tekstiviestien ja pikapuheluiden armoilla. Firman nimissä tosin olisi myös toimintaa, ehkä keskityn siihen enemmän. Paljon olisi myös henk. koht. juttuja, joita pitäisi ja joita tahtoisin tehdä. Toiminimen kotisivun parasta ennen -päiväys meni aikaa sitten, ja portfoliokin olisi kiva saada vihdoin valmiiksi – olenhan sitä jo vuosikaupalla väkertänyt. Tämä blogi kaipaa uudistusta, joskaan en tiedä minkälaista.

Välillä (kuten tänään) tuntuu kuin en edes eläisi. Jotain pitäisi tehdä, jotta elämä lähtisi rullaamaan eteenpäin. Vaan mihin suuntaan toivoisin sen rullaavan, siinä vasta kysymys. Tänään olen pohdiskellut josko lähtisin taas koulunpenkille istumaan, opiskelemaan vähän lisää. Ei mitään toista korkeakoulututkintoa, vaan jotain sellaista joka täydentäisi jo olemassa olevaa koulutustani. Parin viikon sisällä on löydettävä vastaus, ainakin tähän yhteen paikkaan, jota vähän katselin sillä silmällä.

Haluaisin valokuvata paljon enemmän kuin mitä nyt kuvaan. Kaipaan inspiraatiota ja innostumista, mielekkäitä kuvauskohteita, valoja ja värejä! Tahtoisin tavata uusia ihmisiä, ehkä ystävystyäkin (tai edes kaverustua). Haluaisin löytää jälleen liikunnan ilon, käydä salilla ja/tai jumpissa tai ihan vain lenkkeillä. Maailma on kaunis, mutta silti nökötän illat sisätiloissa muiden nauttiessa raikkaasta talvisäästä.

Onneksi mulla on ihana avomies, joka pitää mut järjissäni no matter what.

Tiistaiterveisin Jose, joka jää pohtimaan siirtyäkö takaisin sohvalle
Sinkkuelämää-boksin pariin vai jäädäkö kikkailemaan blogin kanssa.

Olen nauttinut täysin siemauksin näistä vapaapäivistä, dataillut mielin määrin ja nukkunut hyvin. Vielä kun olisi saanut revittyä itsensä ulos ihan vaikka vain kävelylle, mutta sen suhteen on laiskottanut. Muutenkin syyskuu meni todella laiskoissa merkeissä verrattuna elokuuhun, jolloin kävin useamman kerran viikossa Elixiassa rehkimässä. Sinne on pikkasen ikävä, mutta ei auta kun rahaa katoaa tarpeeksi ilman kyseisen firman jäsenyyttäkin – ilman on pärjättävä. Pakko kyllä myöntää, ettei itsekseen liikkumisesta tahdo mun kohdalla tulla yhtään mitään. o_O Tuntuu kuin ei olisi riittävästi hyviä syitä lähteä liikkumaan, vaikka tiedän lenkkeilystä tulevan hyvä olo niin henkisesti kuin fyysisesti. Kohta tosin luulisi inspiraation iskevän, mikäli paljon tästä vielä suurenen… On meinaan armeijan jälkeen muutama kilo tullut lisää ja osa vaatteista kiristää jo. Ärgh.

Äitiltä saatu kaktus alkoi tällä viikolla pukata kukkaa! Ihania pinkkejä kukkia, joita digikameran oli tietysti kamalan vaikea tallentaa oikean sävyisenä. Mulla taitaa tällä hetkellä olla ennätysmäärä kasveja kodissani, jopa viisi kappaletta yhteensä. Äiti on oikea viherpeukalo, mutta mulle innostus mullan kanssa leikkimiseen ei ole periytynyt. Toivotaan, että saan nuo turnipsit pidettyä hengissä.

Käväistiin tänään Myllyssä kullan kanssa, saatiin laajakaistan tilaamisen yhteydessä lahjakortti Veikon Koneeseen ja käytettiin siitä nyt kuulokkeiden verran. Kyseiset luurit tulivat siis kultsin käyttöön, itse vielä jahkailen minkälaiset oikeastaan tahtoisin. Olen vertaillut lähinnä Skullcandyn mallia Lowrider ja WeSC:n mallia Oboe keskenään, vähän ehkä WeSC houkuttaisi enemmän. Olisi kiva päästä kokeilemaan kumpiakin miltä tuntuvat päässä, mutta ainakin Veikon Koneessa olivat kaikki Skullcandyt tiukasti paketeissaan. WeSCia ilmeisesti kannattaa metsästää Stockalta, vaikka tuskin sielläkään kuulokkeita saa testata ennen ostopäätöstä.

Viimeisenä etappina oli Prisma, josta haettiin vähän sapuskaa sekä tuparilahja kavereiden lauantaisiin tupareihin. Kodinkoneosastolla käppäillessä tuli vastaan jotain mieltä piristävää, josta oli pakko napata kuva muistoksi:

Mallikappalelieden pölyiselle pinnalle oli joku piirtänyt hymynaamoja – pieni ja mitättömältä tuntuva asia, joka kuitenkin sai tällaisen höpöstelijän hymyilemään. Kulta piirsi viereisen lieden pölyihin omat versionsa, vähän erilaisia naamoja. :) Nyt täytyy mennä pesemään hiusväri pois, palaillaan astialle.

Kotiteollisuus – Ukonhauta [2009]