Ajastaika

Pääsiäissunnuntain iltana tie vei siskon kanssa Klubille, sillä Viikate heitti puolentoista vuoden tauon jälkeen keikan Turun rajojen sisäpuolella. Meinasi tosin käydä vähän hassusti: tuntia ennen showtimea aloin pohdiskella mihin olinkaan kuukausi takaperin ostetut tiketit laittanut… Liput löytyivät lopulta kun keikan alkuun oli enää puolisen tuntia, paikka oli kirjoituspöydän laatikko kuten muistikin mutta ihmeellisen väliin olin onnistunut ne tyrkkäämään. Sitten ei muuta kuin vauhdilla autoon ja kaupunkiin!

Jouduttiin hetki jonottamaan pihalla, mutta kello taisi olla jotain varttia vaille luoviessamme loppuunmyydyllä Klubilla eteenpäin. Lavan lähialue ei oikein houkutellut, joten jättäydyimme suosiolla hieman kauemmas kuitenkin niin että lavalle näki. Ainakin pääosan ajasta, silloin kun kukaan hujoppi ei heilunut edessä. Takana tosin känniörvellettiin senkin edestä, huokaus.

Viikate julkaisi tuoreimman lättynsä Petäjäveräjät maaliskuun lopulla, joten keikalla kuultiin odotetusti monta uutukaista rallia. Herrat tulivat lavalle tuttuun tapaan Haaskalinnut saalistaa soidessa taustalla, varsinainen keikka käynnistyi uuden levyn ensimmäisellä singlellä Sysiässä ja myös toinen aiemmin kuultu kappale Itkijänainen soi niin ikään Klubilla.

Välissä tuli toki vanhempaakin tuotantoa, mm. Ei ole ketään kelle soittaa, Kaunis kotkan käsi sekä Pohjoista viljaa. Lisäksi saatiin nauttia sellaisista mahtavista liveversioista kuin Eräs kaunis päivä (ne rummut! ♥) ja Hautajaissydän, josta Kaarlen tulkinta kuulostaa aina vaan hienommalta. Illan viimeinen oli ehkä hieman yllätyksettömästi Kuu Kaakon yllä, joka on tainnut olla lopetusbiisi jokaisella näkemälläni keikalla syksystä ’09 lähtien. Upea kappale, ei siinä mitään, mutta eiköhän finaalin jo soisi päivittyvän uudempaan?!

Parhaiten mieleen jäi ehkäpä uudelta levyltä soitettu Syysvedet, aivan käsittämättömän hieno kappale! Kaiken kaikkiaan Petäjäveräjät on taattua V-tyyliä ja paranee jokaisella kuuntelukerralla. Kiekko tulee huomenna soimaan taatusti automatkalla, sanoi puolisko mitä sanoi… Mistä tulikin mieleeni, että tarttis varmaan hipsiä tästä pakkaamaan. Adjö!

Humane – Welcome to this Wonderland [2005]

Viime perjantaina päätin unohtaa kaiken stressin ja viettää laatuaikaa muruni kanssa. Aloitettiin ilta Amarillon After Work Buffetista, aika perus-texmexia mutta hintaansa (S-etukortilla 7,50e) nähden bueno. Tankkasin oikein kunnolla ja jälkiruuan jälkeen olikin sitten aikamoinen ähky vatsassa. Mutta pakko oli jälkkäritkin ottaa, kun sattui olemaan kuun lopussa vanhaksi menevä kuponki kaksi jälkiruokaa yhden hinnalla…

Jälkiruuaksi valitsemani brownie vaniljajätskin ja mansikkakastikkeen kera oli ihan ok, joskin seuraavana päivänä saatu tädin omatekoinen mutakakku vei voiton aivan kuus-nolla. Amarillosta suuntasimme pyörimme Klubille, jossa oli live-ilta Humalistonkatukasi Rock Night. Ensimmäisestä keikasta kuulimme vain loppuosan, mutta se ei ihan ollut kummankaan meidän makuun.

Myöskään seuraava bändi ei sytyttänyt, hieman turhan raskasta ja liian “örinää”. Ensimmäinen tunti meni siis osaltamme lähinnä hengaillen, ruokaa sulatellen ja mm. Suen uusinta numeroa (kannessa oli tuttu naama!) selaillen.

Keikat olivat aina vuorotellen pienemmällä Illan ja isommalla Liven lavalla, välillä piti siis nostaa perse penkistä ja siirtyä paikasta toiseen. Ilta-lavalla esiintynyt Face of God yllätti positiivisesta menevällä meiningillään eikä musiikkikaan hullummalta kuulostanut. Fanitin koko keikan ajan tuota laulajan paljettitakkia, oijoi!

Vähän ennen puoli kahtatoista Liven lavalle nousi vihdoin se yhtye, joka meidät ylipäänsä oli saanut paikalle: tuorein suosikkini Isoveli. Hankin 2012-levyn aika pian julkaisemisen jälkeen ja sitä on ehditty renkuttaa jo monta viikkoa. Niin hyvä kuin kyseinen lätty onkin, niin voi härregyyd miten paljon hienompi bändi on vielä livenä!

Live-vedoissa soivat saksofoni, trumpetti ja haitari tulivat aika yllätyksenä – ja kuulostivat aivan järjettömän mahtavalta! Tanssi tai kuole -kappalekin sai ihan uusia syvyyksiä ja oli niin loistava ettei tosikaan. Ykkössuosikikseni levyn kuuntelun myötä noussut Koti-ikävä ei minnekään oli sekin erinomainen (ja ihana ♥) livenä. Jos teillä joskus on mahdollisuus kuulla Isoveljeä jossain livenä, menkää ja ihastukaa! Tämä on käsky. ;)

Viimeisenä lavalle nousi työkaverini bändi Polar Ends, kerrankin osuin (sattumalta!) paikalle kun ovat jossain soittamassa. Hyvältä kuulosti sekin, joskin me puoliskon kanssa lähdimme ennen loppua jo pois kun ei meinannut enää silmät pysyä auki. Kello oli siinä vaiheessa sentään jo yksi, normaalisti olen perjantai-iltaisin joskus kahdeksalta jo aivan sippi.

Loppuun vielä treffi-illan asu: t-paita Lindex (organic cotton), tuunatut farkkushortsit ja sukkikset H&M, neuletakki H&M Divided. Olalla laukku Rocktoo ja jalassa toffeenväriset Converse All Star Light Acousticit. Kuorrutuksena korvikset Mielikuvituskirahvi, linnunkallokaulakoru fashionology.nl, ranneke H&M Men sekä sormus Kalevalakoru.

Ja kuten kuvasta näkyy, sain blondista tarpeekseni ja viiletän nykyään punapäänä. Ei muuten ollut helppoa löytää tuollaista enemmän oranssia kuin kirkkaanpunaista hiusväriä! Eikä tämäkään näytä kauhean hyvin pysyvän, mutta ehkä väriä kirkastavasta hoitoaineesta olisi apua. No, se selvinnee huomenissa kun käyn hakemassa KC Professional Color Maskin sävyssä Curry.

Nemo – Oravanpyörä [2007]

Taiteiden yön loppuillaksi siirryimme tosiaan sateensuojaan Klubille, jossa oli Tampere on okei -ilta erikoisteemalla CIRCUS MEETS BURLESQUE to town! – siis sirkusta ja burleskia yhdistettynä. Vaikka tapahtumaan oli vapaa pääsy, yleisöä ei paikalle ollut eksynyt mitään älyttömästi vaan lavan edustalla sai suht väljästi seisoskella (mikä toki on hyvin positiivista). Liekö sitten arki-illalla ollut vaikutusta ihmisten uteliaisuuteen tulla paikan päälle katsomaan.

Burleskitarjonnasta vastasi niinkin kuumia nimiä kuin mm. Lou Lou D’vil (kuvassa) ja Olivia Rouge. Olen muutamaan otteeseen erilaisia burleskiesityksiä nähnyt, mutta Klubilla esitetyt ohjelmanumerot olivat onneksi mulle uusia. Sirkusosastolta nähtiin jonglöörausta ja huikeaa käsilläseisontaa, olipa joukossa myös sirkuksen JA burleskin yhdistävä ohjelmanumero.

The Buldig Brothers jonglöörasi taidokkaasti.

Uskomatonta käsilläseisontaa taituroi Jukka Grönfors.

Honey Pomelo ja illan parhaat ilmeet.

Illan juonsi Monsieur Mystere, hänen apurinaan Sophie le Sucré.

Ananasfani Kiki Hawaiji; ananakselle ei tosin käynyt hyvin.

Sirkusta ja burleskia yhdisti taidokkaasti Miss Acrolicious.

Illan päätösnumerosta huolehti Lou Lou D’vil.

Tunnin kestänyt show oli ehdottomasti mielenkiintoista katsottavaa, ihan mahtavaa että tällaisia tapahtumia on tarjolla myös ilman järjettömiä lippuhintoja. Puolenyön jälkeen vaan alkoi väsymys painaa sen verran paljon että oli parempi lähteä kotiin nukkumaan, hyvä valinta tietysti sitä ajatellen että perjantaina piti lomapäivästä huolimatta herätä ajoissa.

…ja sitten toivotaan, että sain arvottua kaikki nuo nimet kuvien alle oikein. :)

(Kolmanneksi viimeinen sekä viimeinen kuva Felinen kamerasta, muut omastani.)

Viikko takaperin perjantai-iltana suuntasin loppuunmyydylle Klubille, ensimmäistä kertaa ilman ketään seuralaista. Pariisin Kevät on ehdottomasti yksi suosikeistani, mutta valitettavasti kaveripiiristäni ei yksikään sen kummemmin yhtyeestä välitä. Tämän Turun keikan missaaminen ei todellakaan ollut vaihtoehto, joten ei auttanut muuta kuin hilpaista paikalle yksin. Tiivis oli tunnelma joka tapauksessa.

Pääsin sijoittumaan mukavasti lähelle lavaa, vaikka selvisin lipuntarkastus- ja narikkajonosta vasta varttia vaille ennen annettua aloitusaikaa. Pikkupokkarini on ollut jo useamman kuukauden porukoiden käytössä, joten mun oli otettava järkkäri mukaan. Hyvä paikka + kunnon kamera = järjetön kuvamäärä muistikortilla. Zoomin jätin kotiin ja sen sijaan rungossa oli kiinni vanha tuttu 35-millinen, joka tähän tilanteeseen sopi kyllä ihan passelisti.

Lavan valot saivat aikaan kummallisia värityksiä Arthur Tunesin kasvoille, joten päätin kokeilla – ensimmäistä kertaa – kameran mustavalkoasetusta. Ja ihan vähän seepiaakin. Täällä on muuten muutaman muukin kuvan tässä postauksessa esiintyvien otosten lisäksi, mikäli jotakuta kiinnostaa vilkaista.

Mustavalkoinen toimii paremmin, tycker jag. Itse asiassa nuo mustavalkokuvat miellyttävät silmää erittäin paljon, vaikka eivät teknisesti nyt ehkä täydellisiä olekaan. Päätin, että alan jatkossa kuvata useammin mustavalkoisena, jotta taas muistuisi mieleen sen haasteellisuus sekä onnistumisenilo, kun saa napattua kaikin puoli onnistuneen kuvan.

Välillä laitoin kameran laukkuun ja vain fiilistelin mukana, oli kyllä kerrassaan loistava keikka! Verrattuna jokavuotisiin Viikatteen keikkoihin PK oli lavalla ihanan kotikutoinen ja ennen kaikkea yleisöstä jäi positiivinen mieli: kukaan ei yrmyillyt, tuuppinut, heilunut ympärikännissä JA ihmiset käyttäytyivät ystävällisesti toisiaan kohtaan. Sellainen meininki pitäisi olla ihan kaikilla keikoilla.

Keikka alkoi lupaavasti Invisible Man -kappaleella, joka on yksi uuden levyn lemppareistani, ja alkuvaiheessa kuultiin myös toinen suosikkini Imatrankoski. Kaiken kaikkiaan Klubilla soi melkein kaikki Astronautin raidat, myös nimikkoraita introineen. Ekan albumin biisejäkin soi, melkeinpä yllättävän monta. Meteoriitti oli superihana livenäkin, samoin Pikku Huopalahti.

Keikan jälkeen odottelin tovin, jotta täyteenahdettu Klubi tyhjenisi. Live-puolella oli muuten ihan järjettömän kuuma, kaikilla valui hikikarpalot pitkin naamaa ja baarimikollakin oli silmälasit huurussa. Kotona ei meinannut saada vaatteita päältä, kun olivat niin liimautuneet ihoon. Nice.

Ennen kotiinlähtöä oli pakko napata kuva narikkalapusta. Koskaan ennen en ole saanut takkiani narikkapaikkaan numero yksi! Elämän pienet ilot ja silleen.

Jätin kaikki ylimääräiset kilkkeet kotiin, rahaa otin taskuun sen verran että sain ostettua jotain pientä fanitavaraa. Kahdeksan euron yhteishinnalla mukaani lähtivät musta astronautti-kangaskassi sekä söpöäkin söpömpi pinssi, jonka iskin heti kotona kukkarona toimivaan Klo Designin pussukkaan. Kuvamateriaalia ei ainakaan toistaiseksi ole näyttää.

Nyt lähden nauttimaan vapaapäivästäni kaupungille. Aurinkoista perjantaita!

Kent – En plats i solen [2010]