AvainsanaLife’s beautiful

Toukokuussa pyörähdin vuorokauden verran Ahvenanmaalla, kun olin mukana geokätköporukassa “siivoamassa” Ahvenanmaata – toisin sanoen siis etsimässä kätköjä. Lähdimme laivalla kohti Maarianhaminaa lauantaiaamuna ja takaisin Turkuun saavuimme sunnuntaina illalla. Kyseinen viikonloppu oli varsin helteinen, saaristossa ei onneksi ollut ihan niin painostava ilma kuin mantereella; tykkään kyllä lämpimästä mutta liian kuuma ei ole enää kivaa. Varsinkaan kun hotellihuoneessa on yöllä niin lämmin, että seurueemme taapero herää keskellä yötä tunniksi huutamaan tukalaa oloaan…

Meidän poppoolle oli varattu paikat yhden geokollegan pikkubussista, jolla sitten huristelimme ristiin rastiin saarta. Lauantai-iltapäivällä ajoimme Ahvenanmaan länsiosaan Eckeröön, josta palasimme hiljalleen kohti Maarianhaminaa kätköillä pysähdellen. Näimme monta mahtavaa paikkaa, joihin tuskin olisi eksynyt ilman tätä pakastepurkkiharrastusta. :) Alkuillan agendassa oli kätköilytapahtuma Maarianhaminassa, sen jälkeen suuntasimmekin oman poppoon kesken syömään ja sen jälkeen vielä muutaman purkin kautta hotellille nukkumaan. Lauantain saldo oli kolmisenkymmentä löytöä, mikä omalla kohdallani on toistaiseksi päiväkohtainen ennätys.

Sunnuntaina aamiaisen jälkeen kasasimme tavarat ja hyppäsimme jälleen geobiilin kyytiin, tällä kertaa suuntana saaren itäpuoli. Aamu alkoi Nåtön luonnonsuojelualueelta Lemlandista, joka oli epäilemättä yksi viikonlopun vaikuttavimmista paikoista. Päivään mahtui lisäksi mm. Kastelholman linna, Getan satama sekä Finströmin kirkko. Kätkömäärä jäi edellispäivään verrattuna pieneksi, sillä kahden maissa oli jo aika astua laivaan ja lähteä kotia kohti. Viikonloppu oli kerrassaan loistava, oli hauskaa tavata uusia naamoja nimimerkkien takaa ja tietysti nähdä Ahvenanmaata kerrankin laajemmin kuin laivan ikkunasta.

Suurin osa hääjutuista alkaa olla jo kerrottu, mutta otetaan tähän loppuun postaus aiheella no se kaikki muu. Jos jotain jää mielestäsi selkeästi puuttumaan, kommenttia vaan tulemaan tännepäin. Meidän juhla-asuistamme tosin voisin kirjoittaa vielä jotain… Niin ja kunhan saamme kiitoskortit väsättyä (ai ollaanko hitaita – no ollaan!) ja lähetettyä, voisin vilauttaa ennen hääjuhlaa otettuja potrettikuvia ja ehkä myös sanoa muutaman sanan loistavasta häävalokuvaajastamme.

Ennen vieraiden saapumista karkasimme äijelin kanssa hetkeksi muualle, kunnes meille kuitattiin puhelimitse kaikkien vieraiden saapuneen paikalle. Sisääntulo meni ehkä vähän pipariksi, kun morsiusneito (vajaa 2-vuotias serkkuni) hilpaisi salin puolelle ennen kuin musiikki oli kunnolla lähtenyt käyntiin. Eipä siinä sitten kauaa tohdittu itsekään odotella, vaan kävelimme hymyt korvissa asti lavan eteen Samuli Putron Olet puolisoni nyt soidessa taustalla. Iskä tuli siihen seuraksemme ja hänen puheensa jälkeen kohotimme maljan. Olimme sopineet, että samassa yhteydessä iskä paljastaa toisenkin perheeseemme liittyvän asian, siskoni tuoreen kihlautumisen, joten kippistimme tottakai toisenkin kerran. Oli muuten aika mahtia seistä siellä kaikkien edessä ja nähdä tyyppien reaktiot kihlauutiseen!

Alkumuodollisuuksia seurasi ruokailu, joskin sitä ennen heitimme vielä nopean kierroksen ja esittelimme pöytäkunnittain vieraat toisilleen. Aikaa siihen olisi ollut enemmänkin, mutta puhua pälpätin hätäpäissäni melkein yhteen hengenvetoon koko setin. On se näköjään aika jännää puhua tuollaiselle ihmisjoukolle, vaikka kaikki tuttuja ovatkin. Ruokailusta ehdin turinoida aiemmin, mars lukemaan mikäli se on jäänyt välistä.

Näin ne hääkirjan sivut täyttyy.

Siskoni ja kaasoni mun. ♥

Kaaso piti puheen, joka sai morsiamen silmät kyyneliin.

Mummini oli kirjoittanut runomuodossa meidän love storyn, joka oli aikamoinen hitti.

Morsiusneidon syyskimppu, made by Mia. Täydellinen!

Kutsuun laitoimme suurimmaksi lahjatoiveeksi juhlaan osallistumisen. Saimme kuitenkin myös kasan kortteja ja lahjoja, joita tippa linssissä availimme seuraavana päivänä – ihania!

Ohjelmanumeroiden suhteen emme varsinaisesti olleet esittäneet muuta toivetta kuin että ryöstöt ynnä muut perinteet saisi mieluusti jättää välistä. Kiitos tiukkalinjaisen kaasoni sellaisia ei tosiaan ollut, mutta muuta ohjelmaa oli yllätykseksemme vaikka mitä! Oli tehty hääbingo (jota itsekin jossain vaiheessa pohdin), lauluesitys ja ties mitä vielä. Yllä olevassa kuvassa äiti kyselee siskonsa kanssa meiltä kysymyksiä, jotka alkavat “Kumpi teistä…” ja me nostamme toisiamme näkemättä sen kengän kumpi omasta mielestämme on oikea vastaus. Hyviä kysymyksiä olivatkin keksineet, naurun remahdukset taattu! Ja me onnistuimme olemaan samaa mieltä kaikista paitsi yhdestä.

Illan pimentyessä vatsat oli saatu täyteen ja oli vihdoin aika laittaa morsiusneitomme sanoin “Musa päälle!” – siis häätanssi ja siihen perään Von Clausewitzin keikka, joista olikin jo juttua. Ilta jatkui pitkälle yöhön, mitään rajoitustahan Kalliopohjalla ei aikataulun suhteen ollut. Lähdimme itse juhlapaikalta viimeisenä ja taisimme olla joskus lähempänä aamukuutta kotona… Kohtuullisen hyvät bileet siis. Kokonaisuudessaan päivä oli I-HA-NA ja ikimuistoinen! Vaikka kyllä se silti tuntui olevan hujauksessa ohi, aika suorastaan lensi tuona kauniina syyskuisena lauantaina.

Päivässä parasta? Se, että hyvin pitkälti kaikki sujui varsin mallikkaasti sekä tietysti se, että saimme juhlia rakkaiden ihmisten ympäröimänä yhtä elämämme tärkeintä tapahtumaa. ♥

(Kuvat: JS Disain)

Jack Johnson – On And On [2003]

Taisin löpistä hääpaikan valmistelujen yhteydessä sen verran pitkät pätkät hääkoristeluistamme, että jospa nyt vain tuikkaan nämä kuvat eetteriin (ja kuitenkin sepustan ties mitä vielä lisää). Kaikesta saa toki udella lisää kommenttiboksissa, mikäli kaipaa vielä tarkennusta johonkin tai jotain on jäänyt epähuomiossa kertomatta. Pitemmittä puheitta, tällaiseen kuosiin me lopulta juhlapaikan saimme:

Kukista, kynttilöistä ja paikkakylttikävyistä olikin jo juttua viimeksi. Vuosien varrella meidän ja läheisten sanomalehdistä poimimat, välillä turhankin osuvat Viivi & Wagner -stripit liimasimme pahvin väriselle paperille ja taittelimme kolmioiksi. Alun perin suunnittelin tekeväni kutsut tuolle paperille, mutta lopullisen kutsun muotoutuessa ruskea ei enää sopinutkaan asuun. Sarjisten myötä paperipinkalle löytyi muuta käyttöä heti jo häiden yhteydessä.

Servetteihin liittyy tarina: eräällä Tiimari-visiitillä bongasimme oranssivalkopallolliset servetit, joita ei tietenkään sitten ollut tarpeeksi. Samasta korista löytyi mustavalkoraidalliset versiot ja hetken siinä mallailtuamme päätimme ottaa kumpiakin. Raitaserveteistä lähti elämään raitateema mm. kutsuihin; palloja ei tullut muualle, mutta oranssi väri oli tarpeeksi yhdistävä tekijä. Olen edelleen näitä kuvia katsellessani todella tyytyväinen valintaamme – eripariservetit ovat juuri se elementti, joka sopivasti “rikkoo” koristelun. Olivat muuten todella edullisia: 6 x 20 kpl paketit maksoivat yhteensä vaivaiset 5 euroa!

Yllä näkyy Kalliopohjan tila kokonaisuudessaan salin takareunasta kuvattuna. Edessä suoraan on lava, joka meillä oli varattu kokonaan bändin käyttöön. Oikealla on salin eteisosa, josta on siis kulku varsinaiseen eteiseen. Eteisaulasta on käynti vessoihin ja keittiöön sekä sen yhteydessä on kahviotila, jossa meillä oli sijoitettuna noutopöytä (kuvia tulossa myöhemmin).

Työkaverini tekemä possupariskunta kertoi meidän paikkamme sijainnin.

Polaroideja oli neljässä rivissä, yksi eteisessä ja loput salin eteisosassa. Kuvat järjestettiin aikajärjestykseen: eteisessä oli 2008-09 kuvat, salin puolella 2010, 2011 ja 2012-13 kuvat.

Vessojen välissä oli hätävarapurkki, josta löytyi nenäliinoja, hammastikkuja, laastaria, salmiakki-Sisuja, särkylääkettä jne. Kivasti vieraat olivat löytäneet purkille, hyvä hyvä.

Eteiseen johti kaksi ovea ja näiden väliin sijoitimme pöydän, jonka päällä oli muista tilan pöydistä poikkeavasti oranssi pöytäliina sekä siinä vieraskirjatarvikkeet. Lasipurkissa oli läjä tulostettuja sivuja ystäväkirjatyyliin ja vieressä pienemmässä lasipurkissa kuulakärkikyniä. Kirja itsessään oli A5-kokoinen tyhjä musta mappi, johon täytetyn sivun sai käydä lopuksi laittamassa. Vieraskirjan täyttämiseen oli myös lyhyehkö ohjekortti, joka paikkakylttien tapaan nökötti kävyssä – joskin todella paljon pöytien käpyjä isommassa versiossa, porukoiden matkatuliainen olikohan se nyt Azoreilta. Mielestäni tällainen systeemi toimi hyvin, sillä useampi pystyi kirjoittamaan sivuaan yhtä aikaa eikä ollut pelkoa, etteivätkö kaikki olisi ehtineet kirjoittaa (kuten tavallisen vieraskirjan kanssa voisi käydä).

Pöydällä oleva valosarja on juurikin ne Paul-serkun valopallot, joita jossain vaiheessa näkyi varmaan joka toisessa sisustusblogissa. Omat pallomme ovat viime talvena Stockalta hankitut ja päätyivät hääkoristeluihin, vaikka sarjassa onkin keltaisia palloja eikä oransseja. Poikkeus vahvistaa säännön, eikös? :)

(Kuvat: JS Disain)

Stella – Jokin on muuttumassa [2011]

Heinäkuussa lomani viimeisenä lauantaina lähdimme pienellä poppoolla Nauvoon kummitätini perheen mökille. En ollut vieraillut siellä koskaan aiemmin, ja oikeastaan Turun saaristo ylipäänsä ei ole mulle kovinkaan tuttua seutua. Menomatkalla pysähdyimme Paraisten keskustassa, sain siinä etsittyä pari kätköä ja näin ollen kaupungin kätkökartalleni. Nauvossa en lopulta ehtinyt geokätköillä yhtään, kun lautat osuivat aina niin sopivasti aikatauluihimme.

Päivä oli mukavan lämmin ja aurinko paistoi, joten ruokapuoli hoidettiin ulkosalla ja saunomisen yhteydessä oli suht helppo pulahtaa mereen. Vaikka kylmää se vesi mun mielestä oli, niin kuin kaikki alle 25-asteiset uimavedet… Kotimatkalle lähdimme auringon jo tervehtiessä horisonttia, alapuolelle se painui siinä vaiheessa kun pääsimme Nauvo-Parainen -lautalle. Kiva päivä kauniissa maisemissa, mikäs sen leppoisampi tapa viettää toiseksi viimeistä lomapäivää!

Kotieläinpihalta jatkoimme matkaa Muonioon, jossa kävimme syömässä pitsat ja etsimme pari geokätköä. Yhtä mysteeriä koitimme haeskella, mutta kun se ei millään löytynyt (= oli ongelmia koordinaattien syöttämiseen kätköilysoftaan) luovutimme ja auton keula käännettiin takaisin Äkäslompolon suuntaan. Meillä oli kuitenkin pari pysäkkiä ennen mökille paluuta, ensimmäinen niistä oli Olostunturi. Olimme jo alkulomasta suunnitelleet, että jonkin tunturin laelle olisi kiivettävä ja kohteeksi valikoitui Olostunturi, 524 metriä merenpinnasta (ja jossa oli ihan sattumalta myös geokätkö).

Ylös mennessämme reitti ei ollut kaikista parhaiten valittu, mutta pääasia että ylös päästiin. Maisemat olivat upeat jo matkan varrella, tunturin laelle päästyä ei typerä virne poistunut kasvoilta enää lainkaan. Kuvat kertovat juu enemmän kuin tuhat sanaa, mutta ne näkymät mitä Olostunturin laelta katsoin – ne olivat jotain vielä kauniimpaa kuin mitä nämä kuvat pystyvät välittämään. Rakkauteni kesäistä Lappia kohtaan sen kuin syveni entisestään.

Alaspäin tullessamme onnistuimme valikoimaan jokseenkin helpomman reitin eikä mennyt kauaa, kun olimme taas hiihtokeskuksen nurkilla. Raksatyypit olivat lopettaneet työpäivänsä ja sen sijaan rakennusten nurkilla pyöri porotokka, josta sain napattua pienen videopätkänkin Instagramiin. Tuolta mun Ig-profiilista muuten löytyy myös muita kuvia Olostunturilta, aika samanlaisia toki kuin nämä postauksen kuvat.