Tunniste: Muotihäppeningit

Su 13.5.2012

Spring thing

Vähän jälkijunassa tullaan, mutta better late than never! Huhtikuun viimeisenä perjantaina inspiroiduin ensin Fashion Stock Salesissa Hansassa ja sen jälkeen heti perään it’s a SPRING THING -muotinäytöksen jälkimmäisessä vedossa Vimmassa.

Pari vuotta takaperin olin suunnilleen saman porukan Fashion 2010 by 10 -näytöksessä mukana lavalla, tänä vuonna sain nautiskella olostani yleisön joukossa. Se näillä tapahtumilla on yhteistä, että kummankin juliste on omalta koneeltani peräisin. Julisteen ideoin jälleen yhdessä Desthean kanssa ja myös julisteen piirrokset ovat Desthean kynästä. Hahmotelmasta sitten syntyi yhdessä tekstien ja muiden kilkkeiden jälkeen keväisen pirtsakka juliste.

Vaikka graafikon taitoni ovat olemattomat, välillä on ihan hauskaa päästä väkertämään printtipuolen juttujen kanssa. Harmittaa todella, ettei visuaalinen silmäni ole kummoisempi! Kottaraisen työt esimerkiksi ovat niin järjettömän hienoja että kuolisin varmaan onnesta, jos osaisin tuottaa yhtä tasokasta jälkeä. Mutta kun niitä graafikon lahjoja ei ole suotu, parempi keskittyä koodaamiseen.

No niin, takaisin asiaan eli tämän kevään näytöksen antiin:

CHARLie / JannikWear / Tetra Tuulia
CHARLie / JannikWear / Tetra Tuulia

Planet Star / Planet Star / iHanna Design
Planet Star / Planet Star / iHanna Design

Yono / Cosecha / Cosecha
Yono / Cosecha / Cosecha

T:mi Hippapuku / Muusa / Muusa
T:mi Hippapuku / Muusa / Muusa

Anna Lahokoski / Suunnittelijat & mallit
Anna Lahokoski / Suunnittelijat & mallit

Toivottavasti kaikki asut viittasivat oikeaan suunnittelijaan, mulla tuli pari totaalista blackoutia joten käytin surutta Johannan logiikkaa. ;) Viime keväänä fanitin denimiä farkkujen muodossa, tänä keväänä huomaan lämpeneväni erityisesti mekoille. Parasta tietysti on nuo kaksi yhdistettynä: yksi kesän suosikeistani tulee taatusti olemaan jokin aika sitten hankittu Firetrapin farkkumekko (tuo asu on muuten juurikin näytösillalta). Sydämeni sykkii erityisesti runsaille helmoille ja mittakin saa vähän pidentyä ministä, kuten esim. Cosechan ja Muusan näytösmallistossa oli. Kaapissa olisikin yksi muokkausta kaipaava mekko, josta tulisi varmasti aivan täydellinen kesähame.

Näytöksen jälkeen

Vimmassa bongasin ehkä upeimman Dr. Martens -värin ikinä: kirkkaana hehkuva oranssi. Tänne myös yksi pari, kiitos! Näytöksen jälkeen lähdin Mian ja Aleksin kanssa yksille Kerttuun, joka olikin noin perjantai-iltana aika täynnä. Otettiin kimppaan kannullinen sangriaa, eka tänä keväänä! Pikkupurtavaakin pöytään päätyi, mä otin ranskalaisia ja mozzarellatikkuja. Kertun ranskiksissa on ihan loistava maustesekoitus ja chilimajoneesi kruunasi setin. Namnam!

Amanda Jenssen – Happyland [2009]

To 22.3.2012

Aamuaurinko bussipysäkillä

Tasan viikko sitten huideltiin reippaasti pakkasen puolella ja aurinko leikki kuuralla bussipysäkin seinissä. Olin jopa ajoissa pysäkillä, joten oli pakko napsia muutama ruutu kun kamerakin sattui olemaan laukussa. Muuta en sinä päivänä sitten kuvannutkaan, vaikka olin illalla Selectedin ja Olivian muoti-illassa. (Kyllä, päätin antaa tapahtumalle vielä yhden mahdollisuuden. Tällä kertaa oli selkeästi paremmat kekkerit: kaikista tuotteista -15%, kuohuvaa ja vaahtokarkkeja sekä pieniä kosmetiikkalahjuksiakin.) Ei vain ollut mitään niin inspiroivaa, että olisin viitsinyt kaivaa kameran esiin. Olin tosin aika kuolemanväsynyt silloin ja ainoa todella inspiroiva asia olisi varmaan ollut peiton alle kaivautuminen.

Aamuaurinko I
Aamuaurinko II
Aamuaurinko III

Tänä aamuna seisoin jälleen pysäkillä ja pohdiskelin, miten paljon maisema on ehtinyt viikossa muuttua. Viikonvaihteessa pakkaset vihdoin väistyivät ja nyt lumikasat sulavat ihan silmissä. Tänään havaitsin kotinurkilla puhtaaksi siivotun jalkakäytävän, näytti niin freesiltä lumen, jään ja hiekoitussoran jälkeen. Ah, kevät on ihanaa aikaa!

Pariisin Kevät – Kaikki on satua [2012]

Pe 11.11.2011

Viimeisiä ja ensimmäisiä kertoja

Viime viikolla facebook kertoi musertavan uutisen: sympaattinen Bossaliina lopettaa! Juuri kun ehdin sanoa ääneen, että täytyy kyllä jatkossa käydä siellä useammin. Eipä tarvitse siis enää, snif. :’/ Keskiviikkona kävin kahvilassa viimeistä kertaa, kun olimme muutenkin liikenteessä kaverini M:n kanssa.

Bossaliina
Äänilevy kertoo: auki vai kiinni.

Menu
Ruokalista ikkunassa.

Teehetken herkut

Pääsinpäs maistamaan tyttöjen juustokakkua! Makuna mansikka-kiivi ja voi jestas, miten suussa sulavaa se olikaan. Ikävä tulee Bossaliinan ihania herkkuja… Yleisen fiiliksen ja persoonallisen sisustuksen lisäksi, tottakai. Ihan kevyesti harmittaa, etten saanut raahattua ahteriani paljon paljon useammin Bossaliinan tuoleihin istumaan. On se aina niin helppoa olla jälkiviisas.

Selected-ilta

Kaupungista suuntasimme Skanssiin, jossa illan ohjelmassa oli Selectedin ja Olivian ostosilta. Tarjoiluna oli pikkupulloja Fresitaa sekä Geisha-karkkeja, harmi etten voinut jälkimmäisiä karkkilakoltani maistaa. Otin kyllä yhden mukaan, että voin sitten jouluna todeta tykkäänkö noista palleroversioista. Paikalla oli yllättävän vähän ihmisiä, olisi varmaan sovittamaankin päässyt jonottamatta jos olisi sattunut löytämään jotain sovitettavaa.

Selected Femme

Olen ollut vastaavassa kantisillassa kahdesti aiemmin, ensimmäisestä tapahtumasta kirjoittelinkin enemmän viime syksynä. Silloin ilta oli mielestäni suhteellisen onnistunut, oli porukkaa ja pieniä tuotelahjoja (esim. uusin Olivian numero) ja parinkymmenen prosentin ale kaikista tuotteista. Keväällä suunnilleen sama homma.

Harmaata

Mutta nyt. Nyt fiilis oli erilainen, ihmisiä vain muutama kourallinen ja koko homma tuntui jotenkin lässähtäneeltä. Uusimman Olivian sijaan sai jonkun talven erikoisnumeron, höh. Illan upeat erikoistarjoukset oli nähdäkseni siinä, että kaikista takeista sai -20%. Arvonta toki oli, mutta minkäänlaisia kauneuslahjoja ei silmiini osunut. Eikä arvonnassakaan äänestetty parasta asukokonaisuutta tai mitään, kunhan lappuun kirjoitti yhteystietonsa niin se oli siinä.

Raitaneule

Edelleen kaipaisin tuollaisiin tapahtumiin jotain pientä johdantoa, vaikkapa sitten lyhyesti kuvailua kauden trendeistä tai muuta. Tapahtuman kuvauksen muotiasiantuntijat auttavat sinua vaatekaapin päivityksessä ja antavat uusimmat stailausvinkit talven juhliin sisältö jäi – jälleen kerran – omalla kohdallani pimentoon, ilmeisesti kyse on siitä että käy itse kyselemässä myyjiltä jos kaipaa erityisesti jotain.

Jeans

Eipä me sitten yhtä Fresitaa kauemmin jaksettu liikkeessä pyöriä, vaan lähdettiin käymään parissa muussa kaupassa. Seuraavaan muoti-iltaan en ehkä jaksa enää edes vaivautua paikalle. Ideasta tykkään kyllä kovasti, kiva että asiakkaita joskus vähän “hemmotellaan”. Toteutus vaan pitäisi toimia yhtä hyvin kuin ajatuskin.

Ciao! Chai latte

Ennen kuin lähdettiin kokonaan pois käytiin vielä haukkaamassa vähän iltapalaa – tiesin ettei kotona odottaisi paljon muuta kuin valo jääkaapissa, kun mieskin oli iltavuorossa. Cafe Brahe on jo niin vanha tuttu, että tällä kertaa vuorossa oli tutustuminen Ciao! Caffe -nimiseen paikkaan. Ja taatusti menen uudestaankin, oli nimittäin parasta chai lattea mitä olen maistanut!

Ciao! Ciabatta

Kalkkuna-cheddar-ciabatta oli sekin erinomainen, sämpylän päällä oli ihanan paljon kaikkia siemeniä. Seuraavalla kerralla voisi maistella jäätelöitä tai smoothieita, valikoimaa näyttäisi olevan enemmän kuin tarpeeksi. Ei pitäisi kirjoitella tällaisia nälkäisenä, maha alkoi murista ihan hulluna! Ei siis auta muuta kuin jättää tietokone hetkeksi rauhaan ja mennä väkertämään murua rinnan alle, ettei tarvitse koko yötä kuunnella mouruamista.

Stella – Jokin on muuttumassa [2011]

La 28.5.2011

Turku Design Festival -muistelot

Jahas, kuka taas on pöllinyt multa kokonaisen viikon?! Päivät tietysti ovat menneet töiden parissa, mutta illat ovat vaan kadonneet johonkin – kai mä sitten viipotin menemään siellä sun täällä. Vaan onpa hieno fiilis, kun on lauantai-ilta eikä tarvitse lähteä yhtään mihinkään! Hyvä väli siis vaikka naputella rästissä olevia postauksia tänne blogiin. Tällä kertaa vuorossa nyt jo kahden viikon takainen Turku Design Week ja tapahtuman lauantaipäivä.

Inokindesign
Inokindesignin supersuloisia koruja.

Tuona kyseisenä lauantaina selviydyttiin Felinen kanssa kotikotoa kaupunkiin asti sopivasti tovi ennen Turku design talents -muotinäytöksen toista kierrosta ja ehdittiin ennen sen alkua käydä Hansassa moikkaamassa myyntipöytänsä takana istuskelevaa Santtua kera assistenttinsa sekä treffata Desthea vähän ennen näytöstä. Päivä oli sateinen ja kävelykadulla pidetty muotinäytöskin meni sateenvarjon alla nököttäen, tai no mä pompin enimmäkseen lavan reunalla kameran kanssa. Kuviakin siis olisi näytöksestä, kunhan vain saisin niitäkin vähän käytyä läpi…

Jälleen kerran Brahessa

Ulkona ei muuten ollut mikään lämmin, joten korvisostoksen tehtyäni siirryimme sisätiloihin ja lämpimän juoman ääreen Cafe Braheen. Kaakaosta tykkään mutta siitä en että kermavaahto maksaa ekstraa. Hei haloo, kahvilakaakaoon kuuluu kermavaahto!

Designmyyjäiset

Kahvittelun jälkeen seuraamme liittyi vielä neljäskin neito ja tällä pienellä bloggaajapoppoolla kierreltiin Thaliatorin Designmyyjäiset, joissa siis Mielikuvituskirahvikin oli mukana yhtenä myyjänä. Kuvassa yllä Muusan myyntipöytä Thalian kakkoskerroksessa.

Lainanahka

Piti ihan napata kuva, kun sisko näytti niin kivalta lainaksi antamissani “nahka”pökissä – Lindexin tekonahkaiset hyvin housumaiset leggingsit (tai leggingsimäiset housut) siis kyseessä. Punosvyö (äipän kätköistä vissiin?) kruunasi kokonaisuuden. Hassua muuten kun tuollaisia vöitä tuntuu nyt olevan vähän jokaisessa ketjuliikkeessä ja just kevättalvella pihistin äitin vyölaatikosta pari omaan vaatekaappiini, vaikken edes tiennyt vastaavien olevan mitenkään muodissa. Taas huomaa hyvin, miten muodissa vanhat jutut kiertävät ympyrää.

EVO
np. Feline – En vaan osaa

Sanottuamme Felinen kanssa heipat seuralaisille suunnattiin askeleet päättäväisesti kohti Red Hot Chilisiä, heheh mikä yllätys. Maha oli jo ehtinyt aloittaa murinansa, joten tilattiin puoliksi sama jättimäinen Chili’s Platter kuin vappunakin. Ruuan jälkeen teki kerrankin mieli herkutella, joten siskon tyytyessä kahviin mä valitsin listalta S-korttitarjouksessa ollleen The Caken:

Slurps!

Ja oli aivan järkyttävän herkullista ja ihanaa! Lämmintä talon omaa pähkinäistä kahden suklaan kakkua, vanhanajan vaniljajäätelöä ja suklaakastiketta – siinä resepti täydellisen pähkinäiselle suklaakakulle, joka ei yllättäen ollut överimakea suklaakastikkeestaan huolimatta. Tuota on syötävä ehdottomasti uudelleenkin. Joskus vois kyllä muutenkin käydä tuollaisessa raflassa ihan vaan jälkkärillä, yleensä kun ruokailun jälkeen ei enää mikään makea maistu.

P.S. Täytyyköhän mun kohta jo tehdä tänne Red Hot Chilis -tagi..? :D

3h + k 15 minutes of fame 31 päivää 100 faktaa Aakkosjärjestyksessä Aarteita Ahistaa Alennuksella Apulanta ASOS Astiakaappi Asuteemat Aurajoen rannoilla Baarissa Blogilistaukset Blogitapaamisia CBR Converse COS Dance! Designia Turusta Dislike Dr. Martens eBay Elixia Elokuvat Elämän pienet ilot Feel Unique Festarointi Flickr Forte Gina Tricot Goodbyes H&M H&M erikoismallistot Helsinki Hetken parhaat Homemade Home sweet home Housuista asiaa Huvipuistossa Häähumua Höh ja pöh Ihastuksen huokaus Ihkutus Ihmetyttää Ikea Ikävä iMac Insinöörin uudet lelut Inspiraatio Instagram Intissä tapahtuu Itsepaljastuksia Jotain uutta Joulu Juhannus Jumitus Jyväskylä Jänskätys Kahvilassa kerran Keikalla Kesä Kevät Kiire Kipeänä Klubi Kollaasi Korut Kouvostoliitto Kuumailmapallo Kuvameemi Kynnet Kysymysmerkkejä Lahjottua Lainasanat Lapset Laserleikkaus Laukkuja Leireily Levylautasella Life's beautiful Lindex Listausta Lomalainen Lomilla Lookbook.nu Lumene Marimekko Markkinat Meikit Merellä seilaten Messut Miehen vaatekaapilla Miu Miu Motoristikirkko Muistot Muotihäppeningit Muutoksia Muutto Myyjäiset Namsmums Netistä tilaaminen Nettikaupat Night Club Marilyn Object Collectors Item Odotus Oho hups Olivian tyylitesti Oma blogi Omakuva Once in a lifetime Onnea on Opiskelijatouhua Pariisin Kevät Pasikurssi Pikkujoulut Polaroid Poptaide Pääsiäinen Rakkaus Salo Sauna Second hand Selected Sivistävää Sosiaaliset mediat StrawberryNET Studio25 Sukulaiskekkerit Sunnuntaifiilis Supertreenit Syksy Synttärit Talvi Talvisota Tampere Teeaddiktio Teemabileet Testissä The Body Shop Thumbs up! Tigi Tukholma Tuparit Turku Töllössä Unimaailma Uudet kuoret Uusi alku Uusikaupunki Uusi koti Uusivuosi Vagabond Vappu Verhoiluprojekti Viikate Viinit Vink vink Vuosikatsaus Väsy we heart it Wii-hii! Yksinäisyys Ärsyttää! Ötökkäongelma