Ajastaika

Pääsiäisenä tapahtui vielä eräs juttu. Sain korun, joka pysyy mukanani joka ikinen päivä.

Äijeli meni ja kosi, itse asiassa kuukausi sitten jo. Pidimme asian salassa vain jotta saisimme paljastaa sen lähimpien rakkaiden ympäröimänä. Pääsiäisenä kilistimme kuohuvaa ja monessa silmässä loisti onnen kyyneleitä. Onnellisimpia olimme varmasti me, puolisko ja minä. Yhdessä nyt ja yhdessä myös tulevaisuudessa.

Sormus on tungsten-karbidia (= volframia) ja lisäksi siinä on käytetty titaania. Kovasti kehuvat, että materiaali pysyy kiiltävänä ja naarmuuntumattomana – aika näyttää onko asia todella näin. Oli muuten hankala löytää sormukset, joissa ei ole mitään hirveitä kiviä tai muita koristuksia ja jotka eivät ole keltakultaa/valkokultaa/hopeaa! Onneksi on nettikaupat.

Taustalla oleva orkidea liittyy tapaukseen. Siinä oli silloin seitsemän kukkaa.

Nyt olisi vuorossa muutaman loppukesän/alkusyksyn aikana tekemäni ostoksen esittely. Itse asiassa pari juttua jäi tästä pois (kuten esimerkiksi Hullari-arvoitus) joten lisää on tulossa lähiaikoina. Ja toivottavasti saisin pian aikaiseksi järkätä pienen blogikirppiksen tai vastaavan, sillä olisi tuota myytävääkin tavaraa aikamoinen läjä… Vaatteita ja kenkiä lähinnä, kun yritän (epätoivoisesti) rakentaa vaatekaapistani toimivaa kokonaisuutta.

Elokuisilla markkinoilla maalla törmäsin jälleen Mangomaan kojuun – enkä pystynyt tälläkään kertaa lähtemään tyhjin käsin. Viime vuonna ostamani sininen hippokippo sai kaverikseen punaisen pikkusiskon! Noita katsellessa ei oikeasti voi olla huonolla päällä, niin suloisen hassuja ne ovat. Jos niitä edelleen on ensi vuonna myynnissä (ja menen markkinoille), seuraavaksi voisin hankkia vaikka violetin tai vihreän.

Syyskuun lopun ASTin-reissulla näin eräällä pojalla (ehkä useammallakin?) punaisen Angry Birds -linnun haalarinlahkeessa, sitten onnekseni Siljan jostain shopista löytyi avaimenperä possun muotoisena. Possufani hihkaisi, vaihtoi possun muutamaan hassuun kolikkoon ja kiinnitti tyytyväisenä vihreän palleron haalarimekkoon roikkumaan.

Tunnustan: mä olen sortunut. Kahteenkin asiaan, to be honest.

Chanel onnistui syyssävyssään tänä vuonna niin hyvin, että jopa tällainen tavallinen pulliainen alkoi haaveilla ökykynsilakasta. Sävy 531 Péridot on tullut vastaan useassa blogissa ja joka kerta se miellytti silmääni enemmän. Kuparin ja vihreän upeista vivahteista mulle tulee väistämättä mieleen koppakuoriainen! Vajaata kolmekymppiä en kuitenkaan ollut edes näin mahtavasta kynsilakasta valmis maksamaan, mutta kun se tuli laivalla vastaan melkein kympin halvemmalla – noh, näkyyhän se miten kävi.

Sortuminen numero 2: graffitilakka. Sitäkin on blogeissa (ja about kaikkialla) näkynyt ainakin vuoden verran, mua se ei vakuuttanut. Nyt kun pahin hype on laantunut ja aito, alkuperäinen IsaDora Graffiti Nail Top sattui olemaan Hullari-tarjouksessa, päätin ostaa sävyn 801 Black Tag ihan puhtaasta kiinnostuksesta. Ihan hauska efekti tuo “särkyminen”, mutta en ehkä muita noista käyttäisi kuin tuota mustaa tai sitten valkoista.

Kolmas kynsilakkauutuus, turkoosi hilelakka (joka on myös graffitikynsissä pohjalla) on Sokoksen 3+1 -päiviltä muutamalla eurolla napattu Lumene Natural Coden minilakka. Sävy 9 Live it up näyttää pullossa kivan siniseltä, mutta kynsille saa laastia ainakin kaksi kerrosta että näkyy edes jotain. Ja poistaminen on tietysti yhtä ihanaa kuin hilelakoissa yleensäkin, eli ei kovin ihanaa. Tuota voisi joskus kokeilla esim. mustan tai harmaan lakan päälle?

Ai niin joo, ostettiin me myös asunto. :)

No niin, ja sitten olisi vuorossa Provinssirockin toinen osa! Ensimmäinen osahan on siis nähtävissä täällä.

Sunnuntai 19.6.

Heräiltiin Felinen kanssa aamupäivän auringossa lämpeävästä autosta (vastapainoksi viluiselle yölle sai aamulla herätä siihen että kylpi hiessä) joskus yhdentoista pintaan ja hengailtiin siinä rauhassa parisen tuntia. Festarialueella oltiin yhden maissa, siskon käväistestä bajamajassa mä pyörähdin teltassa kuuntelemassa pari biisiä Katri Helenaa. Vähän nauratti kun portille kävellessä pyörätiellä hengaili aikuisempaa kansaa pyörän tarakoilla ym. istuskellen, olivat ilmeisesti tulleet nauttimaan musiikkiannista siihen alueen ulkopuolelle. :)

Syy meidän “aikaiseen” saapumiseemme ei kuitenkaan ollut Katri Helena, vaan Saarilavalla esiintynyt Stella. Sää oli selkeästi lauantaita viileämpi, keikan aikana paistoi sekä aurinko että ripsutteli vettä. Keikasta jäi tosi hyvä mieli, koska Stella nyt sattuu olemaan ihana bändi. Ja miten mahtava ääni laulaja-Marjalla onkaan! Lopussa soittivat vielä suosikkini kesältä viiden vuoden takaa, Lumottu oli ehtinyt jo painua jonnekin mielen perukoille mutta muistui nyt taas mieleen.

Stellan lopettaessa toisella lavalla aloitti keikkansa Scandinavian Music Group, jota jäätiin hetkeksi kuuntelemaan. Päätettiin sitten lähteä käymään autolla, mistä suunnattiin kaupungille syömään. Amarillo osui sopivasti kohdalle, joten mentiin sinne. Otin vanhan suosikkini Chicken ‘Dillan, nyt oli kyllä viimeinen kerta. Olen ennenkin angstannut siitä kun muuttivat kyseisen annoksen huonompaan suuntaan (esim. hedelmäsalsa vaihdettiin coleslaw-salaattiin), mutta nyt oli tapahtunut kaiken huippu: quesadillan sisällä ei ollut sinihomejuustoa EIKÄ guacamolea! Coleslaw sentään oli vaihtunut parempaan salaatti + grillattu ananas -komboon, mutta noiden kahden täytteen puuttumista en voi antaa anteeksi.

Terkkuja Amarilloon, en tuu enää teille syömään!

Amarillo-reissun aikana oli vissiin vettä tullut taivaalta ihan kunnolla, ainakin joka paikassa näytti kovin vetiseltä, ja viiden hujakoilla kun palattiin takaisin festarialueelle alkoi taas sataa. Oli onneksi ihan ohimenevä kuuro, ja Volbeatin aloitettua keikkansa sai sadetakin jo laittaa syrjään. Volbeatin jälkeen seikkailtiin lavan edustalle odottamaan festarin huipennusta. Puoli yhdeksältä vihdoin Törnävä räjähti, kun lavalle asteli ensimmäistä kertaa Suomessa System of a Down!

Mä aloin kuunnella SOADia vuonna ’05, siihen samaan syyssyyn kun tajusin raskaamman musiikin hienouden Nightwishin ja Rammsteinin kanssa. Eniten on tullut soitettua Mezmerize/Hypnotize-linjaa ja vanhemmat albumit ovat jääneet vähemmälle, joskin Provinssin jälkeen Toxicity on viihtynyt soitossa yhä useammin. Olen surkea muistamaan biisien sanoja tai edes nimiä, mutta onneksi se ei estä keikalla jammailemasta mukana! Alkuun oltiin aika edessä, vaan oli meno niin hullua että siirryttiin suosiolla sivummas. Itse asiassa näkyvyys oli siitä parempi eikä kukaan hyppinyt varpaille.

System of a Down viihtyi lavalla yllättävän pitkään – keikka kesti ilman taukoja yli puolitoista tuntia! Suunniteltu lähtöaikataulu ei siis pitänyt alkuunkaan ja oltiin autolla vasta lähempänä yhtätoista. Niin kiire ei kuitenkaan ollut, ettei olisi ehtinyt ottaa iloiset fillaroijat -kuvaa. Ei tosiaan ollut yhtään tyhmempi veto ottaa polkupyörät mukaan, paikasta toiseen liikkuminen sujui huomattavasti sutjakkaammin kuin aiempina Provinssi-kertoina kävellen. Ilkivaltaa fillarit eivät kokeneet, toisaalta jos joku olisi oikeasti vaivautunut katkaisemaan paksun kettingin ja sitten vielä rikkomaan pyörän oman lukon niin olisi filetsu kyllä varastettu ihan tarpeeseen. :D

Kotimatkaa ylläoleva otos kuvastaa täydellisesti, kesäilta oli semipimeä sateinen ja ja jutut välillä hyvinkin levottomia. Muuten olisi mennyt oikein kivasti, ellei olisi joutunut peltipoliisin kuvaamaksi (eiköhän sieltä se 85e rikesakko rapsahda vaikka miten yritin puolustella) ja eksynyt Porin ABC:lle. Oikeesti hei, miten valtatieltä voi lähteä ramppi ainoastaan toiseen suuntaan eikä missään ole selkeää kylttiä miten toiseen suuntaan pääsee?! Jos tavoitteena on päästä Turkuun niin ei Vaasan kyltti ei kauheesti lohduta.

Anyhow, oman festarikauteni avaus oli onnistunut ja Törnävällä tuli kuultua paljon vanhoja live-tuttuja kuin myös uusia kokemuksia. Loppuyhteenvetona Provinssirock ’11 lyhyesti ja ytimekkäästi:

Paras fiilis: Pendulum
Parhaat tehosteet: Viikate
Paras lopetus: Pariisin Kevät ja paperisade
Paras vanha tuttu: Stella
Ainutlaatuisin: System of a Down
Aurinkoisin: Jenni Vartiainen

(Kuvat © Feline ja Jose.)

PMMP – Veden varaan [2009]

Röyksopp – Röyksopp’s Night Out [2006]

Lisää palloilukuvia, jei! Kerrotaanpa tähän alkuun lähtökohdat, eli miten mä päädyin taivaalle lentelemään. Kaikki lähti siitä, kun äidin vanhemmilla oli viime kesänä 50-vuotishääpäivä ja lapset (äiti + 4 muuta sisarusta) keksivät antaa lahjaksi kuumailmapallolennon. Korissa oli lentäjän ja kartanlukijan lisäksi tilaa 10 hengelle, ihan hyvänkokoinen lössi siis. Alun perin mun piti vain kuvata maanpinnalla, mutta erinäisten tapahtumien seurauksena sukulaiset antoivat mulle paikan lennolla valmistujaislahjaksi. Ennen eilistä lentoa oltiin yritetty ilmaan jo 4 tai 5 kertaa, mutta aina se oli peruuntunut sääolosuhteiden takia.

Tällä kertaa oli eväätkin mukana. Huomaa pallon varjo maisemassa!

Maailma näytti kovin erilaiselta ylhäältä katsottuna.

Tänään heräsin jo yhdeksältä, kun piti siirtää auto pois maksulliselta parkkipaikalta. Aamupäivällä kävin kaupoissa, UFFin euron päiviltä tarttui mukaan pari juttua, jotka esittelen ehkä myöhemmin. Lisäksi piipahdin kirjaston taideosastolla lainaamassa läjän kirjoja (mm. Reijo Mäkeä), kun se oli tänään viimeistä päivää auki ennen muuttoa. Seuraavaksi suuntaan kotikotiin, porukat lähtevät illalla reissuun ja ollaan tämä viikonloppu talonvahtina siskon ja sen kavereiden kanssa.