AvainsanaOnnea on

Aloitetaan haasteen 11. päivällä, joka itse asiassa piti olla jo eilen mutta en sitten ehtinytkään julkaista tätä. Päivittäin bloggaaminen on välillä vähän hankalaa, mutta eipä kai tuolla nyt niin väliä.

Päivä 11 – Sisarukseni

Mulla on yksi sisarus, neljä vuotta nuorempi pikkusisko Feline, joka esiintyy täällä blogissakin hyvin usein. Kirjoitin siskosta jo aiemmin ystävä-haastetehtävässä eikä mulla kauheasti ole siihen lisättävää. Mulle sisko on paitsi sisko myös ystävä, eilen oltiin yhdessä kaupungilla pyörimässä ja nyt se tuossa sohvalla katsoo Pasilaa. Ja kummankin kaverit on toisenkin kavereita – tuplasti tuttuja siis.

Lyhyesti: mun sisko on paras enkä vaihtaisi sitä kehenkään. ♥

Vappukuohuvaa eilen, oma pulloni oli lainattu O:lta kuvaa varten (ja saatoin mä vähän maistaakin).

Vappuaatto ’11

Tähän samaan yhteyteen on hyvä lätkäistä muutama kuva eiliseltä. Vappu ei ole mulle varsinaisesti mikään erikoinen juhlimisen aihe, yleensä vain ärsyttää tuollaiset pakolliset pämppäysjuhlat. Positiivinen puoli vapussa tosin on se, että silloin usein törmää yhteen jos toiseenkin tuttuun kaupungilla. Vappuaaton aloitin eilen aamupalalla, joka yhdisti viikon takaisen pääsiäisen ja tämän viikonlopun vapun: mämmiä ja simaa.

Ostin ekaa kertaa moneen vuoteen mämmiä, josta muistin aiemmin pitäneeni mutta jota ei vain ollut tullut ostettua. Hyvää se oli edelleen, täytyy ehkä ostaa ensi vuonnakin tuokkonen. Siitä loistava herkku kyllä, ettei kanssa-asujaa kiinnosta siihen koskea ja näin ollen paketti ei tyhjenny itsekseen jääkaapissa. ;) Oma valintani mämmin kaveriksi on sokeri ja ykkösmaito, parhaalta mömmö maistuu ehdottomasti Siirtolapuutarha-kupista. Matalat ja laakeat kupit sopivat jälkiruokatarkoitukseen ehkä jopa paremmin kuin esimerkiksi teen juontiin.

Iltapäivällä lähdettiin käymään Myllyssä, jossa kaupoissa kiertelyn ohessa nautittiin pienimuotoinen lounas (ts. kahvit ja vähän jotain lisuketta) Coffee Housessa. Kyseisen kahvilan täysjyväsämpylät eivät kyllä koskaan petä, suosittelen lämpimästi. Vuohenjuustoa, nams!

Alkuillasta hengailtiin meillä, Feline oli siis Turussa ja paikalle eksyi randomisti myös eräs kaveri maalta. Korkattiin pullo kuohuvaa, jonka olin valinnut perhosetiketin perusteella ja joka osoittautui yllättävän hyväksi. Illalla kaveri lähti keikalle ja mä liityin jo aiemmin meiltä lähteneen Felinen seuraan. Istuskeltiin hetki Puolalanpuistossa ja jatkettiin sitten Chilisiin, jossa yksi kaveri oli töissä. Siellä sattui olemaan sitten useampikin tuttu naama männävuosilta, joiden seuraan jämähdin koko illaksi. Eipä siinä mitään, hauska nähdä tyyppejä ja vaihtaa kuulumisia!

Siedettävästä puolipilvisestä säästä huolimatta päätettiin skipata vappupiknik tänä vuonna ja sen sijaan ollaan vaan lojuttu meillä. Kohta olisi tarkoitus lähteä käymään vapputorilla, ja illalla ollaan puoliskon kanssa menossa käyttämään joululahjaleffaliput uusimaan Vares-leffaan. Mikäs tässä ollessa siis.

Päivä 7 – Paras ystäväni

Musta on vähän turha tässä iässä enää määritellä, kuka ystävistä on se kaikista paras. Mulla on monta ihanaa ystävää, jokainen omanlaisensa ja erilainen – silti rakkaita kaikki.

Eniten vietän aikaa avopuolisoni kanssa, joka on paitsi kumppani myös läheinen ystävä. Hän on se, jolle soitan ensimmäisenä ja joka tietää musta suunnilleen kaiken. Mulle sopivampaa puoliskoa ei varmasti ole olemassakaan, jotenkin meillä vaan klikkaa kaikki yhteen just passelisti. Täysin samanlaisia emme ole, mutta niissä eroavissa jutuissa sitten täydennämme toisiamme sopivasti. Ja samalla tavalla sekopäisiä ollaan kumpikin, huonot jutut ovat suhteemme perusta. ;)

Pariskunta turbaaneissa pääsiäisenä.

Feline on pikkusisko ja ystävä, vaikka niin ei ole aina ollut. Meidän välistä suhdetta helpotti se kun muutin pois kotikotoa, samoihin aikoihin myös neljän vuoden ikäeromme alkoi tuntua pienemmältä. Nykyään tehdään paljon asioita yhdessä ja siskosta on tullut yksi tärkeimmistä ystävistä. Ikäeroa ei enää edes huomaa, ja usein ihmiset menevätkin vähän sekaisin siitä kumpi oikeastaan onkaan pikku- ja kumpi isosisko. :) Olen hengannut paljon myös Felinen kavereiden seurassa ja sitä kautta mulla on paljon tuttuja siellä sun täällä, mikä on ihan mahtavaa.

Säkylän sotilasvalaa katsomassa siskon kanssa helmikuussa ’08.

Sukulaisilla jatketaan, elämäni olisi paljon köyhempää ilman K-serkkua. K on mua vuoden vanhempi ja ainut naispuolinen serkku, joka on edes vähän lähellä omaa ikääni. Lapsena meillä oli välimatkaa yli 300 km, joten emme kovin montaa kertaa vuodessa nähneet – mutta silloin kun nähtiin niin se oli ihan parasta! Elämä on vienyt K:ta ympäri maailmaa ja välillä on ollut parikin vuotta, ettei olla nähty lainkaan. Opiskelujen loppuvaiheessa asia kuitenkin muuttui ja esim. lukuvuoden 2006-07 asuimme kämppiksinä Jyväskylässä. Nyt K on kotiutunut Helsinkiin, joten mullakin on taas hyvä syy vierailla pääkaupungissa säännöllisesti.

Lapsuudenystävistä eniten elämässäni on läsnä Sansu, jonka kanssa olimme kuin paita ja peppu joskus ala- ja yläasteen aikoihin. Jaoimme myös ihanan teinirakkauden bändiin nimeltä Hanson, mikä jaksaa naurattaa edelleen. ;) Sansu asuu suht lähellä, joskin silti vierähtää välillä kuukausia ettei nähdä. Joka kerta on kuitenkin helppo jatkaa juttua siitä mihin on edellisellä kerralla jääty. :) Sansulla on 4-vuotias Miro, jonka myötä mun lapsikammo on helpottunut huomattavasti.
Toinen lapsuudenystävä, jota treffaan säännöllisen epäsäännöllisesti, on Laitilan suunnalla asuva M. M:lla on monta suloista kissaa ja eläinaiheet ovat aina jutusteluissa vahvasti mukana. Niin ja tottakai vanhojen kouluaikaisten luokkakavereiden ym. kuulumisten kertominen tai niiden pohtiminen. ;)

Jyväskylän aikojen yksi parhaista asioista on ehdottomasti luokkatoverini Akkiki, jonka kanssa myös asuimme kämppiksinä melkein kaksi vuotta. Tapaamme nykyään muutaman kerran vuodessa, viimeksi viikonloppuna, ja se on aina yhtä mahtavaa! Usein harmittaa, että välillämme on se 150 km – olisi niin paljon helpompaa jos asuttaisiin edelleen samassa kaupungissa. Näillä kuitenkin mennään ainakin toistaiseksi, mua houkuttaisi kyllä Pirkanmaalle muutto mutta mies ei ole yhtä innoissaan. Akkikilla on 2-vuotias poika Onni, joka on jatkanut lapsikammoni karistamista siitä mihin Miro on päässyt. Uskallan jo nostaa lapsen esim. tuolille istumaan, se on multa paljon se. Ehkä ensi syksynä uskallan pitää lähisukuun tulevaa vauvaa sylissä..?

Akkikin kanssa baariin lähdössä ’05.

Bloggaaminen ei todellakaan ole turha harrastus, sillä sitä kautta voi saada ystäviä – kuten mä olen saanut Desthean. Tutustuttiin blogin kautta muistaakseni ’07 ja tavattuamme huomattiin, että meillähän on yhteisiä tuttujakin! Eihän se nyt sinänsä ole ihme kun ollaan 50 km säteellä samoilta hoodeilta kotoisin, mutta kuitenkin. Käydään muotitapahtumissa ym. usein porukalla ja yhteisiä projektejakin on aina silloin tällöin, viime keväänä esim. oltiin Felinen kanssa Desthean malleina muotinäytöksessä. Nytkin meillä on menossa kaikenlaista, tosin lavalle mun ei sentään (kai?!) tänä keväänä tarvitse astua.
Myös Santtu on tuttu blogimaailman kautta, tosin meitä yhdistää lisäksi sama osa-aikatyöpaikka Salossa. Nähdään yleensä töissä tai sitten jossain bileissä Salossa, juttua riittää aina niin blogimaailman kuumista tapahtumista kuin valokuvauksestakin.

Lykke Li – Youth Novels [2008]

Päivä 3 – Minun vanhempani

Olen siitä onnellisessa asemassa, että vanhempani ovat edelleen yhdessä – kesällä tulee täyteen 30 avioliittovuotta. Lisäksi ne ovat aivan huipputyyppejä! Skarppeja tapauksia, mutta löytyy kuitenkin myös se pilke silmäkulmasta eikä elämää oteta liian vakavasti. Iskä on naljailun ja huonojen vitsien mestari, jolta oppia on ottanut niin pikkusisko kuin avopuoliskokin. Äiti taas repeilee milloin mistäkin aiheesta ja saattaa hihitellä vaikkapa yhtä ainoaa Fingerpori-strippiä viikkotolkulla. :) Nauru on tärkeä osa meidän perheen eloa ja oloa yhdessä.

Siskon yo-juhlat keväällä 2007.

En voisi kuvitella siskolle ja mulle parempia eväitä elämään kuin mitä kotoa saimme. Meillä ei turhista napistu, mutta jonkinlainen kuri hommissa kyllä aina pysyi. Äiti on meillä se perheen pää, iskä taas antaa helpommin periksi (esim. pentuna kun tahtoi lähteä kaverin luokse). Kotiväeltä on saanut tukea elämän käännekohdissa kun sitä on tarvinnut eikä koskaan tarvitse pelätä, että tulisi hylätyksi.

Innostus moottoripyöriin on geeneissä: meillä koko perhe harrastaa prätkäilyä ja jokaisella on oma pyörä (iskällä itse asiassa kaksikin). Kaikki lähti siitä kun 90-luvulla iskä päätti kaverinsa kanssa hankkia puoliksi vanhan Hondan, kipinä kevariajoista oli säilynyt ja pyörähaave vihdoin toteutettavissa. Pari vuotta myöhemmin hankittiin äitille kultainen pikku-Honda, sitten jo mä kohta täytinkin 16 vuotta ja ajoin A1-kortin… Intin jälkeisenä syksynä myös puolisko ajoi prätkäkortin, joten nyt on helppo reissailla Cebarin kanssa – ja välillä lainata toista iskän pyörää.