Ajastaika

Viikko sitten tiistaina hyvästeltiin vanha, hyvin palvellut Astramme*. Vuoden -94 mallinen Opel sai siirtyä 290 000 kilometrinsä kanssa meiltä eläkkeelle, viimeisen vuoden aikana kun alkoi noita vanhuuden ongelmia ilmetä turhan usein. Käytiin iskän työpaikalla siivoamassa auto irtotavaroista ennen autoliikkeeseen menoa, ja sisko halasi vanhaa perheenjäsentä hyvästiksi:

Eräs autoliike lupautui pientä välirahaa vastaan ottamaan Astran vaihdossa, mikä oli uuden auton hankinnassa tärkeä kriteeri – ettei vaan Opel jää meille nurkkiin lojumaan. Aivan toimettomaksi ei vanha kunnon kaara kuitenkaan jäänyt, sillä ei mennyt viikkoakaan kun se jo bongattiin kiitämästä Turun yössä. Eipä sinänsä, käyttöarvoa sillä taatusti on tarvitsevalle kun katsastuskin on voimassa ensi syksyyn saakka.

Opel lähti, mitä tuli tilalle? No tällainen tapaushan sieltä:

Metsänvihreä Peugeot 206 on lähes kymmenen vuotta nuorempi ja puolet vähemmän ajettu, tällä sitten todennäköisesti porskutellaan myös sinne lähelle kolmeasataatonnia. Uusi tulokas on toki pienempi moottoriltaan ja siksi nössykämpi, mutta varusteltu kuitenkin herkuilla tyyliin kauko-ohjattu keskuslukitus, cd-soitin (joo-o, Opel oli loppuun asti meillä pelkällä radio/kasettisoittimella!), ilmastointi, toimivat penkinlämmitykset ja muuta sellaista. Nyt kun Peugeoteja on kaksi, meillä ei enää voi viitata pelkällä Peugeot-nimellä tiettyyn autoon, joten tämä uusin tulokas ristittiin – ainakin väliaikaisesti – Sammaleeksi. :)

Ei muuten ollut kovin helppoa löytää edullista pikkuautoa, jolla olisi ajettu suht vähän ja jossa olisi viisi ovea sekä keskuslukitus. Hei oikeasti, mikä järki on 5-ovisuudessa ilman keskuslukitusta?? Puhumattakaan siitä, että jos vanhassa Opelissakin oli keskuslukitus niin miten nykyaikaisissa autotehtaissa tulee edes mieleen tehdä 2000-luvulla auto, josta tällainen perusominaisuus puuttuu. Huhheijaa, ei näköjään automaailmassakaan aina olla kovin välkkyjä.

* Selvennykseksi: meidän perheellä on kolme henkilöautoa, jotka kaikki ovat vanhempien omistuksessa. Autoja vaihdellaan sen mukaan mitä kukin tarvitsee – tällä hetkellä yksi on meillä Turussa, yksi siskolla Salossa ja yksi maalla porukoiden käytössä. Sitten kun jossain vaiheessa elämäntilanne sallii oman auton hankinnan, lunastetaan yksi auto itsellemme tai mahdollisesti annetaan joku vaihdossa uudempaan. Yhtäkään nelipyöräistä ei ole ostettu vartavasten siskolle tai mulle, vaan jokainen on ostettu käytettäväksi. Jos joku nyt sattuu tätä kuviota pohdiskelemaan…

Vihdoinkin se on täällä, nimittäin mun uusi digijärkkärini! Vanha D70s pääsee nyt ansaitulle eläkkeelle, kestihän yhteinen taipaleemme kuitenkin noin kolme vuotta ja yhdeksän kuukautta sekä 26 000 ruutua. Uusin perheenjäsen on D70s:n isoveli, runsas puolitoista vuotta sitten julkistettu D90. Iän takia pohdiskelin juuri tämän rungon hankintaa useamman kuukauden, mutta Nikon ei inahtanutkaan uusien järkkärimallien suuntaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei ollut turha ostos mulle – sen verran paljon enemmän D90 sisältää kaikkea kuin kesällä 2006 ostettu D70s.

Kooltaan D90:n runko on hieman D70s:n runkoa pienempi ja kevyempi, selkeästi suuremmalla näytöllä tietysti. Takana olevat namiskat on saatu järkevämpään järjestykseen ja ylimääräinen hukkatila on hävinnyt kehityksen mukana, mikä ei ole ollenkaan hullumpi juttu. Olin ensin kahden vaiheilla hankkiako pelkkä runko vaiko joku zoomillinen paketti, vanhan kameran kittilinssihän sai viime syksynä käsittelyn vihaiselta kukkaselta ja sen jälkeen olen käyttänyt lähes koko ajan silloin ostamaani 35-millistä kiinteäpolttovälistä objektiivia. Rajalassa oli onneksi paketteja mistä valita ja mukaani lähti 18-105mm ƒ/3.5-5.6 VR -zoomilla varustettu paketti. Tuntuu muuten todella oudolta käyttää zoomia pitkästä aikaa!

Jossain vaiheessa D70s:n jälkeen Compact Flash -muistikortti on vaihtunut Secure Digitaliin, joita markkinoilla on myynnissä jo todella nopeita suurella kapasiteetilla. Itse päädyin myyjän suosituksesta SanDiskin Extreme HD Video SDHC -korttiin, johon mahtuu 16 GB:n edestä tavaraa. Vanhassa kamerassa kortin kapasiteetti oli hurjat 2 GB ja hintakin silloin 2006 monta kymppiä enemmän kuin tämä 16-gigainen pikkukaveri nyt kustansi.

Testikuvia olen napsinut vasta muutaman, tämän postauksen kuvat kaikki ovat D70s:llä otettuja. Kunhan nyt vain aurinko tulisi taas täälläkin suunnalla esiin, valoisuus on niin paljon inspiroivampaa kuin tällainen sateinen harmaus. Viikonloppuna on tiedossa mukavaa häppeningiä, joten siellä viimeistään uusi kamera pääsee ensimmäistä kertaa tositoimiin.

Tervetuloa uuteen blogiini! Olen jo pidemmän aikaa kaivannut jotain muutosta blogiini, nyt vihdoin sain tartuttua toimeen ja tässä tulos. Uusi nimi, uusi sijainti, uusi ulkoasu. Varsinainen sisältö tuskin tulee muuttumaan, kirjoittelen edelleen silloin kuin ehdin ja siitä mistä milloinkin huvittaa. Toivottavasti kaikki vanhat lukijat löytävät tiensä tänne uuteen paikkaan, vanha osoite kun lopettaa todennäköisesti huomenna toimintansa. Vanhat kirjoitukset olen siirtänyt tänne, mutta ne eivät näy uuden sisällön jatkona, vaan ne on arkistoitu tänne. Kommentit jäivät matkan varrelle, joten jättäkäähän ahkerasti uusia kommentteja paikkaamaan menetystä!

Ulkoasu on osittain vielä hieman vaiheessa, lopullinen silaus lähinnä uupuu. Välttelen viimeiseen asti keskeneräisen työn julkaisua, mutta nyt oli pakko poiketa normaalista vanhan domainin sulkeutumispäivän takia. Ajastaikaa ei toistaiseksi ole listattu minnekään, mutta senkin hoidan heti kun ehdin. Kaikki on toivottavasti lähipäivien sisällä valmista.

Tuntuu jotenkin hassulta esitellä kaksi postausta peräkkäin tuoreita hankintojani, ihan kuin ostelisin joka päivä uutta tavaraa. Syy tähän on kuitenkin aivan suoraa seurausta siitä, että tehtyäni pitkästä aikaa töitä mulla on myös tuloja, jotka ovat mahdollistaneet joidenkin haaveiden toteutumisen. Yhden tällaisen toteutuneen haaveen paljastin eilen, ja tänään on toisen vielä maihareitakin pitkäaikaisemman unelmoinnin kohteen esittely.

Alkuun hieman pohjustusta aiheeseen. Viikonloppunahan olin kotikotona käymässä ja Miskan palattua usean kuukauden reissultaan kotiin oli kamera tietysti otettava mukaan. Räpsin järkkärillä muutaman ruudun jo perjantai-iltana, kun Miska näytti niin suloiselta uinuessaan iskän sylissä. Jossain vaiheessa laskin kameran sohvan vieressä olevalle tasolle, johon sen sitten unohdin. Aamulla ihmettelin ääneen mitä tahmaista kameran objektiivin päällä oli ja pyyhkiessäni klähmää pois äiti sanoi nostaneensa kameran pois, koska sohvan vieressä olevan tason yläpuolella roikkui kasvi, joka pudotti aina silloin tällöin mettä kukistaan. Eilen huomasin objektiivin liikkuvan kovin jähmeästi, myöhemmin tajusin sen johtuvan todennäköisesti kotikotona tapahtuneesta tahmaantumisesta. Mettä näytti olevan vain vähän sen tarkennusrenkaan päällä, mutta ilmeisesti sitä oli päässyt myös zoomin väliin.

Tänään kävin kyselemässä kameraliikkeestä vinkkejä puhdistamiseen, vastaus oli huoltoon vaan kuten odottaa saattoi. Hinta-arvioksi sain työ 90 € tunnilta ja siihen päälle varaosat eli jossain satasen hujakoilla liikuttaisiin. Vähän epäilytti onko tuollaisen muutaman vuoden vanhan kittilinssin arvo edes sitä satasta, joten päätin toistaiseksi unohtaa linssin huoltamisen. Sen sijaan sijoitin aiemmin netissä tutkimaani kiintepolttoväliseen objektiiviin, jota mulle oli parikin valokuvaajaa suositellut: AF-S DX NIKKOR 35mm ƒ/1.8G.

Jaksan aina ihastella Marian kuvien syväterävyyttä, jollaista ei peruskittilinssin ƒ/3.5 valovoimalla saa aikaiseksi. Ikävä on myös iskän vanhan 70-luvun Pentax Spotmatic F -filmijärkkärin linssejä ja erityisesti sitä 50 mm perusobjektiivia, jolla opettelin valokuvaamaan vuosia sitten. Rakastan sitä jälkeä, mitä oikein suurella aukolla kuvatessa syntyy – kohde ikään kuin hyppää terävyydellään esiin sumeasta taustasta. Ja bokeh totta kai on silmää miellyttävä.

Kotiin tultaessa oli jo sen verran hämärää, etten ulos lähtenyt pomppimaan kameran kanssa, mutta sisällä toki testailin muutaman ruudun verran. Huomenna painun varmaan heti aamusta pihalle kokeilemaan lisää, toivottavasti olisi kaunis syyspäivä.

Satuinpa muuten bongaamaan Flickristä oikein oman ryhmän tälle objektiiville, oli tietysti pakko liittyä saman tien mukaan joukkoon. Nyt taidan mennä selailemaan otoksia group poolissa, kun en sitä ehtinyt vielä sen enempää tehdä.

Rammstein – Liebe ist für alle da [2009]