Ajastaika

Tänä viikonloppuna oli vuorossa viimeiset kaksi päivää kevään verhoilukurssia. Olin viime kerralla jäänyt tuolieni kanssa siihen vaiheeseen, että kummassakin oli pohja valmiina ja liinattuna sekä toiseen olin ehtinyt laittaa istuinosan kankaan enimmiltä osin kiinni. Jatkoin työskentelyä valmiimman tuolin kanssa, tavoitteena saada se valmiiksi ja sitten katsoa ehdinkö muuta.

Eilen tosin huomattiin, että toinen tuoli oli saanut terveisiä jommalta kummalta (tai jopa molemmilta) kissoilta: oli hemmetti pissajäljet valkoisessa liinakankaassa! Eikä oltu ilmeisestikään loroteltu ainoastaan kerran vaan kahdesti tai enemmän! Olin niin valmis tekemään Miskasta tupsuhäntäisen sudenpentulakin… Vaikka oma mokahan se tietysti oli kun olin suojannut tuolin ainoastaan raapimiselta, ei meinaan käynyt mielessäkään että katit päättäisivätkin merkata reviirinsä siihen. Keväthuuma selvästikin täyttänyt naukujien korvienvälit.

Vielä en oikein tiedä mitä tuon pissatuolin kanssa teen. Hajua siitä ei ainakaan näin ihmisnenään lähde nimeksikään, mutta mahdollisesti tulevaisuudessa hankittava kissakaveri saattaisi kyllä haistaa lajitoverinsa merkit ja ties minkälaisen käsittelyn tuoli sitten saisi. Päivän hommahan se ainakin olisi, jos laittaisi vanut ja lakanakankaan uusiksi. Tekstiilinraikastajaa testattiin jo, voisi vielä kokeilla etikkaa (sillä kuulemma lähtee Pirkan mukaan kissanpissahajut) ennen kuin tekee päätöstä suuntaan tai toiseen.

Onneksi kyseessä ei ollut se tuoli, jossa oli jo varsinaista kangasta – sen korjaamiseen olisi mennyt ajan ja vaivan lisäksi myös rahaa. Tämä viikonloppu meni siis – paitsi kissoja ja kevättä sadatellessa – toisen tuolin työstämisessä ihan viimeisen päälle. Ja valmiiksi se tulikin! Viimeistelyn tein tänään viimeisten kurssituntien jälkeen kotikotona, vähän siistimistä piilopistoilla sekä käsinojat paikoilleen. Pakko myöntää, että mä olen ihan oikeasti ylpeä tekeleestäni ja itsestäni kun sain tuollaisen tehtyä! Käsillä näpertäminen ei ole vahvinta osaamistani, joten siitäkin syystä tämä on aikamoinen erävoitto sillä saralla. Katsokaa nyt:

Kankaan väri on aivan täydellinen! Ei yhtään liian räikeä, vaan just sopivan pirteä ja aurinkoinen – tuota katsoessa tulee hyvälle mielelle. Käsinojia ei vielä ole käsitelty mitenkään, mutta tarkoitus on hioa ne ja lakata ehkä ihan vähän nykyistä tummemmaksi. Vanhat kelpaavat toistaiseksi, sillä ensi viikonloppuna tuoli menee paikallisen työväenopiston näyttelyyn enkä sitä ennen ehdi enää käsinojille tehdä mitään. Kovasti tekisi mieli tuoda tuoli Turkuun ja sovittaa se jotenkin tänne kämppään, vaikka tämä pieni onkin. On tuo vaan niin ihana ja kaunis. ♥

Tämä on ollut kummallinen viikko.

On tapahtunut niin paljon kaikkea, tai ainakin siltä tuntuu. Onkohan oikeasti tapahtunut yhtään mitään? Päivät ovat kadonneet johonkin, havahduin tänään siihen että huomenna on jo perjantai. Taas vaihteeksi. Viikko on mennyt tiiviisti töiden parissa, niitä tehden ja ne ajatuksissa. Kävin pitkästä aikaa työhaastattelussa, sanomalehdestä oli aiemmin osunut silmiin mielenkiintoinen ilmoitus ja viime tingassa päätin laittaa hakemuksen menemään. Yllätyksekseni sain kutsun haastatteluun, ja sitten vielä seuraavaankin vaiheeseen.

Kuinkas kävikään, mulle tarjottiin elämäni ensimmäistä kuukausipalkallista työpaikkaa! Se on toki vain määräaikainen, mutta kuitenkin. Olin aika äimänä kun soittivat asiasta, jotenkin haastattelusta oli jäänyt sellainen fiilis etten ollut ihan sitä mitä haettiin. Uusia ympyröitä, ihmisiä ja haasteita kuitenkin siis tiedossa. Ja mikä parasta, on pakko oikeasti lähteä joka päivä pois kotiseinien huomasta ja lisäksi saa laittautua! Tehdessäni duunia kotosalla en todellakaan vaivaudu laittamaan päälleni kotirytkyjä kummempaa, joten kaikkia kivoja vaatteita on oikeastaan aika ikävä. (Tottakai voisin kotonakin pukeutua kivasti, mutta olen aina ollut enemmän kotona kotivaatteet -ihmisiä enkä oikein osaa muuttaa sitä…)

Avopuoliskolla on myös tiedossa työhaastattelu, pelkkään kesätyöhön tosin, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Herra on sen verran pitkään ollut työkkärin listoilla (vaikkakin välissä melkein vuoden oman alan lisäkoulutuksessa) että todellakin ansaitsisi jo löytää töitä. Täällä ollaan peukut taivasta kohti siis ja toivotaan parasta.

Mitäs muuta vielä. Niin no verhoilukurssia ainakin! Viime viikonloppu vierähti taas maalla verhoilun merkeissä, kuten kuvista voi ehkä päätellä. Äiti aloitti jo uuden tuolin parissa, kun sai edellisellä kerralla jonkun vanhan projektin (eli tuon kuvissa purkautuvan tuolin parin) valmiiksi. Oman projektini sain nyt siihen vaiheeseen, että toiseen ehdin vielä viimeisen tunnin aikana kiinnittää osan istuinkangasta. Huhtikuun alussa viimeisenä verhoiluviikonloppuna sitten pitäisi saada kankaat ojennukseen kumpaankin tuoliin, kotiviimeistelyksi jää ainoastaan käsinojapuiden käsittely.

Kankaaksi valikoitui lopulta pitkien pähkäilyjen jälkeen oranssi, sittenkin vielä kesti valkata se juuri oikeansävyinen oranssi. Kuvassa väri ei ihan näytä siltä kuin oikeasti, kun tuo tuoli kylpee auringonvalossa, mutta siis aika kirkas oranssi se on. Sopii täydellisesti mun opiskeluaikoina hankkimiini Marimekon valkomustaoransseihin Ystävät-verhoihin. ♥ Oranssi on myös yksi niistä harvoista väreistä, josta puoliskokin tykkää. Kehuja tuli tuosta kankaasta, hyvä niin.

Ei mulla oikeastaan mitään tähdellistä asiaa ole, kunhan tahdoin jakaa muutaman kuvan ja vähän sisustustarinaa viime viikonlopulta. Vietin sekä lauantaina että sunnuntaina seitsemän tuntia kumpanakin kotikonnuilla työväenopiston verhoilukurssilla, johon äippä houkutteli mut seurakseen.

Mun projektina on kaksi 50- tai 60-luvun nojatuolia, jotka äitillä oli opiskeluaikoinaan Vaasassa ja jotka nyt ovat vuosikausia lojuneet kotikotona käyttämättömänä. Mitään merkkiä tuoleissa ei ole, mutta kurssin verhoilijaopettaja sanoi niiden todennäköisesti olevan Askon tuotantoa.

Alun perin tuolit ovat ymmärtääkseni olleet äidin isän vanhemmilla, ja ne on kertaalleen verhoiltu uusiksi kai joskus 70-luvulla. Kuvasta yllä näkeekin hyvin, miten alkuperäisen punaisen päälle on lätkäisty lisätäytettä superlonin muodossa ja sitten uusi kangas. Päällimmäinen kangas oli kuitenkin jo ehtinyt vuosien varrella kulahtaa ja jousissakin oli hieman vikaa, joten nyt tuolit saavat ihan kunnollisen nuorennuskäsittelyn.

Toisen tuolin sisältä löytyi aarteita: lyijykynä, käyttämätön tulitikku ja tupakka. Jonkun pahan päivän vara ehkä? Ihmetyttää vaan, että mistä raosta nuo rojut on tuolin sisälle saatu… Tuossa päällä nimittäin oli vielä paksu pahvilevy niitattuna. Ihan kivasti muuten oli pölyä ja ties mitä roskaa siinä tuolissa, joka on viime vuodet ollut ulkorakennuksessa varastoituna – sisätiloissa ollut (eli vaatekasojen peittämä) tuoli oli huomattavasti siistimmässä kunnossa.

Löytyipä tekstinpätkääkin toisen tuolin yhdestä sisuskankaasta, muutama sana suomea ja loput venäjää. Export tuossa ainakin lukee, tiedä sitten mistä kyseinen kankaanpala on tuoliin napattu tekovaiheessa mukaan. Vähän houkuttelisi tehdä tuosta vaikka sisustustyynylle päällinen, jos kankaan vaan saa puhdistettua jotenkin – kieltämättä tuoksu oli jokseenkin tunkkainen tuossa varastossa olleessa tuolissa ja sen sisuksissa.

Niin ja värikin pitäisi valita. Sunnuntaina opettajalla oli mukanaan joitakin kangasvaihtoehtoja enkä voi sanoa muuta kuin että liikaa vaihtoehtoja! Haluan ehdottomasti yksivärisen kankaan, mutta se onkin sitten ainut asia josta olen varma. Nykyiseen asuntoon tuolit eivät mahdu, tulevaisuudessa kotimme on toivottavasti suurempi ja väritykseltään harmonisempi.

Sinänsä tuollaiset nojatuolit voisivat olla kiva väriläiskä, mutta pitäisi vain osata päättää mikä se tehosteväri olisi. Mies tykkää oranssista ja punaisesta, itseäni taas kiehtoo kirkkaat violetti, sininen sekä pinkki. Sohva on harmaa, joten tuolit voisivat olla myös harmaat. Sitäkään en osaa päättää saavatko tuolit samanväriset kankaat vaiko eriväiset mutta kuitenkin yhteensopivat. Apua, en mä tiedä! Ja kankaat pitäisi olla hankittuna ennen seuraavaa kertaa, joka on maaliskuun alussa…

Ideoita? Ehdotuksia? Mielipiteitä?

Happoradio – Puolimieli [2010]