Furiahz ojensi blogilleni A blog with substance -tunnustuksen, kiitoksia vain tuhannesti! Läpyskää en tähän pistä (sen voi halutessaan käydä tuolta linkin takaa nappaamassa), mutta tunnustuksen saaneen tulee siis:

1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään ja vastata kysymyksiin.

Asia pihvi, siirrytään itse tehtävään. Keksinköhän mä vielä jotain mitä en olisi aiemmin kertonut..?

Kahdeksan satunnaista asiaa minusta
  1. Ahdistun usein siitä, miten paha paikka maailma on. Uutiset ovat täynnä kuolemaa, luonnonkatastrofeja, hintojen nostamisia, känniörveltämisiä, suomalaisten brändien myymistä ylikansallisille merkeille… Milloin rahasta tuli ihmiselle se kaikista tärkein asia elämässä?
  2. Haluaisin lopettaa lihansyönnin eettisistä syistä, mutta en pidä kasvisruuasta. Olisi paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi syödä lainkaan.
  3. Ahdistaa välillä myös se, miten about kaikki kaupassa myytävät elintarvikkeet ovat epäterveellisiä ja paholaisen keksintöjä. Onko ainoa keino syödä terveellisesti ja voida hyvin kasvattamalla kaikki safka itse?!
  4. Muuttolaatikoita pakatessa kauhistuin (jälleen kerran) luokseni kerääntyneestä tavaran määrästä. Olen selvästikin äitini tytär ja myös minussa asuu pieni hamsteri, nimimerkillä Vein pahvinkeräykseen kaksi sylillistä kaapeista löytyneitä tyhjiä kameroiden ym. laatikoita.
  5. Materialisti-minäni haaveilee kuitenkin Yrjö Kukkapuron Karuselli-tuolista.
  6. Olen niin kyrsiintynyt uusimpaan Facebook-uudistukseen, että tekisi mieli poistaa koko profiili sieltä. Harmi vaan kun nykyään niin monet jutut menisi ohi ilman naamista.
  7. Pidän nykyisestä työstäni, mutta välillä alanvaihdos pyörii mielessä. Niin kivaa kuin websuunnittelu onkin, jatkuva koneen ääressä kököttäminen on yllättävän rankkaa. Ei tietenkään verrattavissa oikeasti fyysisesti raskaaseen työhön, mutta kyllä omalla kohdallani näkyy jo puolen vuoden kokopäivätyö kropassa: niska-hartiaseutu on jatkuvasti jumissa, polvet kipeytyvät ja lonkankoukistajat ovat aivan jumissa. Ei hyvä.
  8. Tunnustus: en ole vieläkään käynyt katsomassa Logomon näyttelyitä. En vaikka olen koko tämän kulttuuripääkaupunkivuoden asunut alle kilometrin päässä Logomosta. Ja koko vuoden on ollut tarkoitus mennä, kuinkas muutenkaan.
Vastauksia

Suosikkiväri: Harmaa viehättää tällä hetkellä ehkä eniten
Suosikkieläin: Kissa
Suosikkinumero: 9
Suosikki alkoholiton juoma: Maito
Facebook vs. Twitter: Facebook
Intohimoni: Valokuvaus, websuunnittelu, moottoripyöräily
Saada vai antaa lahja: Kumpikin on kivaa
Suosikkikuvio: Sydän
Suosikkiviikonpäivä: Lauantai
Suosikkikukka: Gerbera tai verenpisara

Heitän pallon seuraavaksi Felinelle, Desthealle, Soilalle, Tiinalle, Peetalle, Elinalle, Rokkirusetille sekä Encelle. Loistavia blogeja kaikki, suosittelen! Asianosaisille kiitos ja anteeksi – mutkun tällaisia on niiiiiin kiva lukea. :)